Otteluraportti: Piste irtosi Heinolan illassa

Peliitat – TUTO  3-2 ja (0-1, 0-0, 2-1, 1-0)

Tilastot

Maalikooste

TUTO ja Peliitat kohtasivat toisensa kauden ensimmäisessä keskinäisessä taistossa. Peliitat ratkaisi ottelun jatkoajalla 3-2. Otteluraportin tarjoaa netrauta.fi.

Torstai-ilta oli toivoa täynnä TUTOn matkatessa Heinolaan Peliittojen vieraaksi. Molemmilla joukkueilla oli makeat voitot allaan, joten kumpainenkin lähti ahnaasti tavoittelemaan jatkoa onnistumisille. TUTO aloitti vahvasti, kun Oskari Kalajanniska pussitti kiekon ringetteviivalta heinolalaisten verkkoon ajassa 01:21. Syötön lapaan tarjoili Alexander Nikulin. Peliitat pääsi hakemaan tasoitusmaalia ylivoimalla pariin otteeseen, mutta TUTOlla ei ollut vaikeuksia purkaa pelivälinettä, ja Mestiksen torjuntapörssin kärkisijaa nimissään pitävä Tuomas Aalto koppasi maaliviivaa kutittelevat kiekot. Ensimmäinen erä meni TUTOn hallinnassa, joten erätauolle lähdettiin 0-1-tilanteessa.

Kotijoukkue paransi peliään toisessa erässä ja ottelu eteni tasaisemmissa merkeissä. Turkulaismiehistö sai tilaisuuden kasvattaa maalieroa, kun Peliitta-peluri komennettiin jäähylle, mutta erikoistilanne ei tuottanut tulosta. Numerot taululla säilyivät kolmanteen erään siirryttäessä.

Peli kulki kenttäpäädystä toiseen ja maalipaikkoja avautui molemmille joukkueille. TUTO oli se, joka ensin onnistui kasvattamaan maalisaalistaan. Roni Allén jekutti itsensä heinolalaismaalin eteen ja kiepautti kiekon komeasti rysään. Peliitat haki avausmaalia ja onnistuikin kaventamaan erän puolivälissä taululle numerot 1-2. Kotijoukkue löysi kirivaihteen ja tuli tasoihin ylivoimalla TUTOn ollessa vajaamiehinen. Kun erää oli jäljellä vajaa kolme minuuttia, joutuivat turkulaiset taas tutustumaan jäähyaitioon. Enemmiltä takaiskuilta vältyttiin ja pelikello raksutti varsinaisen peliajan loppuun. Paremmuutta lähdettiin selvittämään jatkoajalla. Peli eteni tasaisesti, mutta viimeisellä minuutilla Peliitat ratkaisi ottelun nimiinsä 3-2. TUTOn vahva peli ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä ei riittänyt voittoon ja matkaan tarttui yksi piste.

TUTOn seuraava matsi otellaan lauantaina 9.10. Kupittaan jäähallilla, kun vastaan tulee IPK.  Ottelu alkaa klo 18.00 ja ennakkoliput otteluun saat täältä. Ottelua voi seurata suorana myös C More –palvelussa.

Kuva: Shaun Duncan

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää