Otteluraportti: K-Vantaa tuli takaa ohi

Kauden ensimmäisissä kotiotteluissa TUTO Hockey on tullut erityisesti otteluiden alkuun kovalla intensiteetillä. K-Vantaa ottelussa ei tehty poikkeusta, vaan isännät painoivat hurjalla prässillä vantaalaisten päätyyn heti aloituskiekon pudottamisen jälkeen.

– Kauden huonoin lähtö peliin. Oltiin kaksi ekaa erää suoraan sanoen hukassa. Ei pystytty vastaamaan mihinkään, kommentoi vierasjoukkueen päävalmentaja Pekka Kangasalusta.

Läpi ottelun TUTOn näkyvin ja aikaansaavin ketju oli Tuukka Pulliaisen johtama kakkosvitja. Juha Virtanen ja David Lundbohm muodostavat Pulliaisen laidoille tasapainoisen laituriparin ja ketjun peli oli aika ajoin silmiä hivelevää. He myös vastasivat ottelun ensimmäisestä maalista.

– Kahdessa paikassa hävittiin tämä ottelu. Molempien maalien edustoilla oltiin huonompia, sanoi Juhani Tamminen.

Pulliainen sai kiekon keskialueella Juha Virtaselta, kuskasi alueelle ja jätti takaa tulleelle Lundbohmille. Tämä ei ratkaisunsa kanssa aikaillut, vaan paukutti ranteella aivan takayläkulmaan.

Vierasjoukkueen Joel Lehtinen pääsi runttaamaan irtopalan sisään erän lopulla, joten erätauolle lähdettiin tasalukemista 1-1.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen erä oli kuitenkin isäntien hallintaa.

 

TOINEN ERÄ TUTON KAKKOSKETJUN NÄYTÖSTÄ

Toisen erän alkuun iski jälleen TUTOn kakkosketju. Kiekko pelattiin Pulliaisen ja Lundbohmin toimesta maalin eteen Juha Virtaselle, joka painoi irtolaatan sisään.

Kakkosketjusta mallia otti myös energinen nelosketju, jonka oikeassa laidassa viiletti K-Vantaata vastaan Aki Keinänen. Teemu AarnioAnrei Hakulinen kaksikko löytää toisensa vaihto toisensa jälkeen ilahduttavalla tavalla. Mikäli kaksikon itseluottamus ja energiataso säilyy, on tästä koostumuksesta vielä paljon iloa tulevaisuudessa.

Maalinteon mallia näytti kolmannen kerran jälleen kakkosketju. Tällä kertaa viimeistelijänä ensimmäistä otteluaan tällä kaudella pelannut Pasi Hirvonen. Esityöstä vastasi jälleen Tuukka Pulliainen.

– Hukattiin momentum 3-1 tilanteessa. Pelistä tuli kavennusmaalin jälkeen aivan uusi, tuumasi Tamminen.

Erän loppuun Jani-Petteri Helenius rokotti isäntien nukahduksesta lukemat 3-2:een.

 

K-VANTAA RATKAISEE KOLMANNESSA ERÄSSÄ

Ottelun päätöserää sävyttivät jäähyt. Marlo Koposen jäähyn aikana K-Vantaa tasoitti ottelun. Oskari Manninen teki neliön keskeltä Jiri Veistolan syötöstä vieraiden kolmannen maalin.

TUTOlle siunaantui erän puolivälissä mahdollisuus ratkaista ottelu, kun se pääsi pelaamaan yli minuutin kahden miehen ylivoimalla. Paras paikka aukesi David Lundbohmille, jonka maila kuitenkin petti pahimmalla mahdollisella hetkellä, eikä maalia saatu aikaan.

– En missään tapauksessa sano, että olisimme pelanneet huonosti, Tamminen sanoi.

Jääkiekon vanha lainalaisuus on se, että jos et itse tee, vastustaja tekee kyllä. Näin kävi tälläkin kertaa.

– Peli näytti jo kääntyvän heille, mutta saatiin elintärkeä maali toisen erän loppuun. Se antoi paljon uskoa kolmanteen erään, tuumi Kangasalusta.

Pari minuuttia jäähyjen päättymisen jälkeen Jere Karjalainen onnistui ohittamaan Tommi Virtasen neljännen kerran. Kun vielä Artem Iossafov osui hurjalla rannelaukauksellaan, oli ilmassa ratkaisun makua.

Aivan ottelun lopussa nähtiin vielä vähän veljellistä poikapainia. Juha Virtanen ja Jani-Petteri Helenius ottivat miehestä mittaa painimalla, mutta paremmuutta ei tästä parista irronnut.

Viimeisellä sekunnilla TUTOn Mikael Aaltonen ja K-Vantaan Aleksi Holmberg ottivat viimeisellä sekunnilla myös nyrkkeilyerän, josta pistevoitto vantaalaiselle.

Illan yleisömäärä oli 2368.

 

Ottelun tilastot TÄÄLLÄ.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää