Otteluennakko: TUTO Hockey – K-Vantaa

Viime perjantaina Marli Areenalla sarjakärki LeKin kukistanut TUTO Hockey valmistautuu huomiseen K-Vantaa otteluun huolella. Valmennus on painottanut joukkueelle keskittymistä.

– Tulevaisuuteen pystytään vaikuttamaan, menneeseen ei. Ottelun ja erien alut ja loput on tärkeitä, niin kuin kaikki paikallaolijat perjantaina näkivät. Menetettiin piste ja se on selvää, ettei niin voi enää jatkossa käydä, ruoti TUTO Hockeyn valmentaja Kai Ortio viime ottelua.

Juhani Tammisen mukaan hyvät joukkueet pelaavat tasaisesti ja pysyvät tavoitteissaan läpi koko kauden. Helpolla pisteistä ei ole syytä luopua, eikä tavoitteen kiinni kiriminen loppukaudella ole helppoa. Siksi tasainen matkavauhti on tärkeää.

– Tavoite on 1,7 pistettä per peli. Tarkoittaa sitä, että voitetaan kotona ja haetaan vieraista irtopinnoja. Nyt ollaan 1,75 pisteessä ja huomenna on kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto, siitä lähdetään, kertasi Ortio huomisen lähtökohtia.

Alkukauden loukkaantumisesta kärsinyt Pasi Hirvonen palaa huomiseen K-Vantaa otteluun pelaavaan kokoonpanoon. Kokoonpanoissa nähtäneen edelliseen peliin pieniä muutoksia, joista merkittävimmät ovat Hirvosen ja Aki Keinäsen paluu rosteriin.

– Kokoonpanoista on selvää ainoastaan se, että Pasi tulee Iiron viereen ykköspariin ja viime kauden maalitykki on huomenna myös mukana. Viime pelissä Aki ei mahtunut kokoonpanoon, Ortio valotti.

Hirvonen on joutunut kuukauden päivät seuraamaan joukkuekavereidensa otteita laidan toiselta puolelta, mutta on ollut jo hetken mukana jääharjoituksissa, joten tuntuma pelaamiseen on tallessa.

– Hyvä tekemisen meininki on ollut koko ajan joukkueella. Joukkue on harjoitellut laadukkaasti joka päivä, hän sanoo.

Paluuta helpottaa tuttu pakkipari, joten epäselvyyksiä kentällä ei pitäisi tulla vastaan. Kuviot ovat tuttuja jo viime kaudelta Savonlinnasta.

-Paljon on juttuja mitä ollaan jo aiemmin Iiron kanssa sovittu. Helpottaa kun molemmat pitävät systeemistä kiinni.

 

Iiro Vehmanen elää tällä hetkellä unelmaansa.

 

”EI VIELÄKÄÄN TYTTÖYSTÄVÄÄ”

Internetissä kulovalkean tavoin on levinnyt Hirvosen pakkiparin, Iiro Vehmasen, tuuletus kauden avausottelusta. Alkujaan porilainen puolustaja tuli Turkuun Hirvosen tavoin Savonlinnasta. Alku on yllättänyt Vehmasen positiivisesti.

– Ennakkoluulot olivat aika kovat tänne tullessa. Paikan päälle päästyäni olen kuitenkin tykännyt joka päivästä ja täytyy sanoa, että elän unelmaani tällä hetkellä, kehui Vehmanen uutta kotikaupunkiaan.

– Ainoa miinus on, ettei vieläkään ole täältä löytynyt tyttöystävää, hän lisää naureskellen.

Myös pelillisellä puolella hän elää jääkiekkoammattilaisena pienen pojan unelmaa. Täysin tyytyväinen hän ei silti omiin otteisiinsa ole ollut.

– Oma peli on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisessä pelissä todella sattui ja tapahtui vähän kaikkea. Vaasassa meni penkin alle omalta osalta, omissa kolisi oikein huolella, Vehmanen kertaa.

Parannettavaa siis löytyy, mutta perustekeminen on hänen mukaansa hyvällä tasolla.

– Omissa ei saisi soida noin paljoa. Muuten on ihan hyvin lähtenyt liikkeelle.

K-Vantaata vastaan vierellä häärii tuttu mies, kun Hirvonen ottaa Riku Väkiparran paikan ykkösparissa.

– Rikun kanssa on hieno ollut pelata. Hyökkäyssuuntaan hemmetin lahjakas.

– Pasin kanssa meillä on sopimus, ettei toisiamme kehuta. Sen verran voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että Hirvonen on paras niistä pakeista, joiden kanssa olen koskaan pakkiparina pelannut, Vehmanen kehuu paluun tekevää Hirvosta.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää