Nuorten murskaava alku musersi Ilveksen

TUTO Hockeyn A-nuoret tarjoilivat perjantaina Marli Areenan yleisölle murskaavan esityksen. Avauskamppailun jännityksestä ei ollut tietoakaan, kun Ilves kaatui tylysti 7-2.

Nuorten SM-liiga

TUTO Hockey – Ilves 7-2 (5-0, 2-1, 0-1) TILASTOT

TUTO Hockeyn A-nuoret olivat selättäneet yhden välipäivän aikana avausottelussa kiusanneen jännityksen. Perjantaina kaukaloon saapui harjoituskaudelta tuttu aktiivinen, pelitahdin määräävä, joukkue.

Isännät saivat otteluun erinomaisen alun, kun illan ensimmäinen ylivoima tuotti tulosta jo viiden minuutin pelin jälkeen. Osumasta vastasi pirteästi pelannut Mark Viitanen (1+2), joka sai osumaan erinomaisen esityön Erkki Laiholta.  

Erän puolivälissä Ilvekselle tarjoutui oiva tasoitusmahdollisuus, kun se puolestaan pääsi ylivoimalle. Erikoistilanteen hyödynsi kuitenkin TUTO, joka siirtyi Tuomas Pyyhtiän alivoimaosumalla jo 2-0 johtoon. Maliin vahvan esityön teki Valtteri Virtanen. Erän lopun kaukalossa oli vain yksi joukkue. Tehokkaasti hyökännyt TUTO iski Rasmus Savolaisen ja Tommi Niskasen johdolla taululle 4-0 lukemat. Näiden maalien välillä oli eroa vain 21 sekuntia, eikä 2-0 ja 3-0 osumien erokaan ollut kuin minuutti ja 7 sekuntia. TUTO teki siis kolme osumaa minuuttiin ja 28 sekuntiin. Totaalisen murskaerän loppulukemat viimeisteli Karri Forsblom, joka ujutti kiekon maaliin vain 17 sekuntia ennen erän päättymistä.

Karri Forsblom osui jälleen (kuva: Shaun Duncan)

Lopullinen niitti

Toinen erä käynnistyi siitä mihin ensimmäinen päättyi. Harjoituskaudella tehokkaasti esiintynyt Nikita Puzakov iski erän ensimmäisen maalin, kun pelattuna oli vajaat neljä minuuttia. Tämän jälkeen isäntien kurinalaisuus petti, jonka seurauksena sille tuomittiin peräti viisi kahden minuutin jäähyä toisen erän aikana. Jäähyjen keskellä pelattiin myös tovi neljällä neljää vastaan. Tämä erikoistilanne sopi hyvin liikkuneelle turkulaisjoukkueelle. Lopulta illan kovimmat tehot (2+1) iskenyt Niskanen siirsi isännät 7-0 johtoon, kun ottelua oli takana vasta 29 minuuttia. Tämän jälkeen TUTO pelitempo laski ja Ilves pääsi ylivoimien myötä peliin paremmin mukaan. Erän lopulla Ilves pääsi kaunistelemaan lukemiksi 7-1, kun Santeri Kananen osui juuri TUTO-jäähyn päätyttyä.

Kolmas erä kosmetiikka

Kolmannessa erässä kummaltakin joukkueelta puuttui paras teräs tekemisestä ja katseet olivat selvästi suunnattuna jo lauantain otteluihin. Ilveksellä oli joukkueista suurempi halu hakea positiivista päätöserää ja se saikin erän puolivälissä palkinnon yrittämisestä, kun Roby Järventie viimeisteli näyttävästi ottelun loppulukemiksi 7-2.

TUTOn tehokkaiden hyökkääjien lisäksi kunniamaininnan ansaitsee erinomaisesti maalilla esiintynyt Michal Vojvoda. Hän pysäytti Nuorten SM-liigadebyytissään 34 kiekkoa.

Michal Vojvoda esiintyi vakuuttavasti Nuorten SM-liigadebyytissä (kuva: Shaun Duncan)

Ottelun jälkeen päävalmentaja Elmo Aittola oli luonnollisesti tyytyväinen tulokseen, mutta avasi myös sitä, miten tulos saavutettiin vaikean avausottelun jälkeen.

Perattiin eilen arvoja ja valmistautumista läpi koko ryhmän kanssa. Tänään olikin sitten meidän näköisemme ryhmä kehissä ja tulos sen mukainen.

Pori lauantaina, HIFK ja paikallisderby ensi viikolla

Nuorten avausviikko SM-liigassa huipentuu lauantaina, kun joukkue matkaa Poriin Ässien vieraaksi. Lauantain vieraspelin jälkeen katseet kääntyvätkin jo ensi viikon loppuun, kun Marli Areenalla on tarjolla kiekkoherkkua sekä perjantaina että lauantaina. Perjantaina Marli Areenalle saapuu HIFK Brad Lambertin ja Wiljami Myllylän johdolla. Lauantaina vuorossa on puolestaan sarjakauden ensimmäinen tulikuuma paikallisderby TPSää vastaan. Paikallisderbyn lipunmyynti on nyt avattu Lippupisteen ennakkomyyntipaikoissa ja verkkokaupassa.

 

Ässät – TUTO Hockey, Pori, lauantaina 31.8. klo 16.00. Ottelu nähtävissä RUUTU+ -palvelusta

TUTO Hockey – HIFK, Marli Areena, Perjantaina 6.9. klo 18.30

TUTO Hockey – TPS, Marli Areena, lauantaina 7.9. klo 18.45 >>> Osta liput

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää