Mikko Laineen viimeisen minuutin maali upotti Hokin

TUTO Hockey – Hokki

2-1 (0-1, 1-0, 1-0)

Tilastot

Mestiksen pudotuspelien kotiedusta kiivaasti kamppailevat TUTO Hockey ja Kajaanin Hokki pelasivat Marli Areenan perjantai-illassa tasaisen jääkiekko-ottelun, jossa ei mustelmia säästelty. Voittajaksi selviytyi makoisasti kotijoukkue TUTO, kun Mikko Laine laukoi 2-1-voittomaalin vain 46 sekuntia ennen päätössummeria.

”Vääntämistä oli ja välillä tuntui, että painitrikoot pitäisi olla. Sen verran oli pudotuspelihenkeä ilmassa”, TUTOn Ismo Lehkonen sanoi ottelun jälkeen.

Ottelu olikin vähämaalinen, mutta varsin jäähyrikas. TUTOlle vihellettiin pelissä kolme kahden minuutin rangaistusta ja Hokille viisi. Kamppailun avausosumasta vastasi avauserässä Hokin Niko Saarenpää, jonka laukaus livahti jälleen erinomaisen ottelun pelanneen TUTO-veskari Kaapo Kähkösen selän taakse.

Tasoihin ja ohi

Toisessa erässä kotijoukkue tuli tasoihin Aki Keinäsen osumalla. Keinänen iski maalinsa aivan maalin edestä ja kihausta tarkasteltiinkin videolta pitkä tovi. Päätöserä oli samanlaista tasaista vääntöä kuin aiemmatkin, mutta ajassa 59:14 nousi TUTOn Mikko Laine sankariksi. Laine laukoi Hannu Kurun ja Kristian Tuohilammen syötöstä loppunumeroiksi 2-1 ja turkulaisryhmälle äärimmäisen tärkeät kolme pistettä.

”Onnittelut TUTOlle, oli tiukka kova peli. Oltiin maalin perässä tänään ja loppuhetken osumalla kotijoukkueelle kolme pistettä. Mun mielestä ihan hyvähenkinen kamppailu kaikkinensa”, kuvaili Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen puolestaan.

Heti lauantaina Jukurit

TUTOn kolmen ottelun viikko jatkuu heti lauantaina Mikkelissä, jossa vastaan asettuu sarjakakkonen Jukurit. Ismo Lehkonen käänsikin katseen jo osittain seuraavaan otteluun.

”Kolme tärkeää pistettä ja meillä oli paljon hyviä onnistujia varsinkin kamppailupelin puolella. Tärkeät kolme pinnaa ja nyt kohti Jukurit-peliä”, Lehkonen päätti. 

TUTO nousi voitolla JYP-Akatemian ohi Mestiksen neljännelle sijalle, pisteen päähän Hokista. Kajaanilaiset ovat toki pelanneet kaksi ottelua turkulaisia enemmän.

 

Kapteeni-Pärssinen oli pirteällä pelipäällä ja syötti yhden maalin.

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää