Mikko Laine jatkaa TUTOssa

Hyökkääjä Mikko Laine on solminut TUTO Hockeyn kanssa kauden 2015-16 kattavan jatkosopimuksen. Laine allekirjoitti samalta istumalta TUTO Hockey Oy:n kanssa myös osa-aikaisen työsopimuksen ja liittyi vahvistamaan TUTOn toimistoketjua osa-aikaisena myyjänä. 

”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Laine jatkaa meillä tulevalla kaudella. Laine meni viime kaudella pelaajana paljon eteenpäin ja on todistanut olevansa erittäin laadukas pelaaja, jonka kanssa vastustajat saavat olla jatkuvasti hereillä. Mikko on harjoitellut koko kesän ryhmän mukana ja on loistavassa kunnossa. Laine on erittäin laadukas vahvistus meille”, kommentoi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Myös Laineella oli selvät sävelet, miksi hän haluaa jatkaa TUTOssa. 

”Ykköstekijöinä olivat laadukas harjoittelu ja laadukas valmennus sekä sitä kautta tavoitteellinen ja eteenpäin menevä joukkue”, Laine kertoo.

Tehoja myös toimiston puolelle

TUTOn toimitusjohtaja Dani Aavinen on tyytyväinen saadessaan Laineesta apua myös toimiston puolelle.

”Tavoitteellisen huippu-urheilun ja siviilityön yhdistäminen on monelle pelaajalle haastavaa, mutta tulevaisuuden kannalta hyödyllistä. Olemme TUTOssa jo reilun vuoden ajan kartoittaneet mahdollisuutta tarjota jollekin pelaajalle pelaamisen ohella työpaikkaa myös toimiston puolella.”

”Aiemmin tuplapestistä oli puhetta jo Antti Virtasen ja Timo Pärssisen kanssa, ja viime kaudella Anton Kokkonen oli parin kuukauden ajan toimistolla päivätöissä. Nyt Laineen kohdalla tehtiin kuitenkin suoraan koko runkosarjan kestävä sopimus. Mikko on siviilikoulutukseltaan kiinteistövälittäjä ja luonteeltaan hyvin myyntityöhön sopiva, joten päätös tuplapestistä oli helppo”, kuvailee Aavinen.

Laine itse kommentoi tuplapestiään jääkiekkoilijan itsevarmuudella.

”Koitetaan hoitaa hommat niin, että mökki on täydempi kuin viime vuonna.”

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää