Mediatiimi suuntasi kahden auton voimin Vantaalle

Lempäälän reissun jälkeen vahvistunut mediatiimi suuntasi tällä kertaa Vantaalle. Itse ottelu päättyi K-Vantaan 3-1 voittoon, mutta mediatiimin osalta matka onnistui lähes täydellisesti. Ainoa miinus matkan pöytäkirjaan voidaan vetää säästä, joka tälläkin kertaa kiusasi mediatiimiä.

Osa ajoissa, osa myöhässä

Retkikunta aloitti matkansa tuttuun tapaan Turun sydämeksikin kutsutun Marli Areenan parkkipaikalta. Tällä kertaa reissuun lähdettiin Autokiilan lainaamalla upouudella Toyota C-HR hybridiautolla. Matkaan oli tarkoitus lähteä kahden auton voimin kello 16:00, mutta silloin matkaan lähti vain toinen autoista.

Ajoissa lähteneen autoon hyppäsivät Lempäälän reissun konkarit Jyri Sulander, Shaun Duncan ja Jonna Jalonen, sekä uutena kasvona mukaan liittynyt TUTOn toimistoketjun tuore naisvahvistus Ninni Mäkinen.

Toisena matkaan päässeellä autolla Vantaalle suuntasivat videopuolen velho Miikka Rantala, sekä toimistopäällikön roolista tavallisten kuolevaisten sekaan laskeutunut Janne Ollila.

Ajoissa matkaan päässeet ehtivät pysähtyä matkalla evästauollekin, ehtien silti selkeän etumatkan turvin Vantaalle. Perässä ajaneiden matkaa tosin häiritsi matkan puolivälin jälkeen iskenyt melko sankka vesisade, jonka synnyttämien vesilammikkojen vuoksi moottoritie alkoi pikemminkin muistuttaa Amazonia.

Hankaloituneesta kelistä huolimatta ryhmä pääsi Vantaalle ehjin nahoin, mutta Trio Areenan parkkipaikalla mediatiimi järjesti vielä kunnon alkushown etsiessään parkkiruutua umpikujalta. Parkkiruudun löydettyään nelikko suuntasi halliin ja asemoitui äänekkäästi kannattaneiden TUTO Rebelsien viereen.

Ajoissa Vantaalle pääsivät lähtemään Jyri Sulander (vas.), Jonna Jalonen, Shaun Duncan, sekä kuvan ottanut Ninni Mäkinen.

Ottelu ei tuonut toivottua tulosta

Illan matsin avauserä sujui TUTOn osalta pelillisesti lähes loistavasti. Hallinnasta kertoivat myös erän torjuntatilastot: Rasmus Rinteelle kirjattiin 8 torjuntaa, kun taas K-Vantaan maalia vartioinut Jani Kautto joutui venymään kiekon tielle peräti 17 kertaa. Kovasta painostuksesta huolimatta TUTO ei onnistunut iskemään paljon kaivattua vierasmaalia, vaan erätauolle lähdettiin lukemista 0-0.

Erätauon aikana osa tiimistä lähti rohkeasti maistamaan ennakkoon kehuttuja Trio Areenan lihapiirakoita. Kananmunalla ja jauhelihapihvillä täytetty suuri lihapiirakka maistui kyllä hyvältä, mutta yleinen konsensus ryhmän sisällä oli se, että kotoisan Marli Areenan herkulliset ruuat vievät kyllä voiton.

Toisessa erässä TUTO alkoi kadottaa otettaan, ja se näkyi myös tulostaululla: toiselle erätauolle poistuttiin kotijoukkueen johtaessa peliä 1-0. TUTOn osalta erän parasta antia olivat komeat taklaukset. Ensin kapteeni Anssi Virkki jysäytti kunnon pommin koko Suomen kiekkokansan rakastamaan Patrik Moisioon, ja hetkeä myöhemmin Mikko Laine kolasi Frank Gymerin puhtaasti pystyyn.

Vantaalta jouduttiin palaamaan kotiin tyhjin käsin, vaikka varsinkin avauserä oli vahvaa peliä TUTOlta.

Päätöserässä K-Vantaa karkasi jo kahden maalin johtoon, mutta TUTO kiri vielä maalin päähän. Hannu Kurun iskemä 2-1 kavennusmaali jäi kuitenkin kosmeettiseen rooliin, kun K-Vantaan Joonas Hyttinen viimeisteli ottelun loppulukemiksi 3-1 reilu minuutti ennen ottelun loppua.

Matsin jälkeen osa mediatiimistä otti jalat alleen, kiiruhtaen pelaajakäytävälle. Sieltä löytyi TUTOn ykköskenttään nostettu Kasperi Nuto, joka haastattelussaan manasi joukkueen huonoa viimeistelyä.

”Maalipaikkoja olemme kyllä saaneet, mutta sellaisia vaarallisia maalipaikkoja pitäisi saada enemmän ja sitten pitäisi saada väkeä enemmän maalille. Ihan hyvin muuten pelataan, mutta sitten kaveri rokottaa parista virheestä aika huolella.”,

Haastattelun jälkeen kuvauskalusto kerättiin nopeasti kasaan ja sitten ulos hallista. Haastattelun aikana muu mediatiimi oli hakenut autot jo valmiiksi, joten haastattelun tehnyttä kaksikkoa odotti lähes kuninkaalliselta tuntuva autokyyti suoraan hallin pääovien edestä.

Kotimatka tarjosi ruokaa, töitä ja vaihtelevaa säätä

Kotimatkan alkajaisiksi toinen autoista pysähtyi perinteisille ”reissuburgereille”, toisen auton suunnatessa suoraan kohti Turkua. Eniten polemiikkia ruokapysähdyksen aikana aiheutti yhden mediatiimin jäsenen valinta tilata hampurilaisravintolassa kanawrap ja appelsiinituoremehu. Järkytyksestä ja ihmetyksestä selvittyään koko porukka sai ruuat syötyä, joten kotimatka voitiin aloittaa.

Molemmissa autoissa lyötiin eräänlainen toimisto pystyyn paluumatkalla: ensimmäisessä autossa Shaun editoi valokuvia ja Miikka illan videoraporttia, kun taas perässä tulleessa autossa Jyri hoiti TUTOn sosiaalista mediaa ja kirjoituspuolta. Vaihteleva sää takasi sen, että myös kuskeilla oli kädet täynnä töitä. Välillä oli täysin kuivaa, välillä satoi vettä, sitten hetken räntää ja taisipa jossain välissä sataa ihan rehellistä luntakin.

Kotimatkalla mediatiimin niskaan satoi lähes kaikkea mahdollista.

Kotoisan ja kuvankauniin Turun lähestyessä keli kuitenkin parani kuin taikaiskusta. Viimeisen 40 kilometrin aikana taivaalta ei pudonnut Toyotan tuulilasiin enää pisaran pisaraa, vaan kotiin saatiin lasketella kuivaa tietä pitkin.

Kellon lyödessä 23:40 saapui jälkimmäinen autokin Marli Areenan parkkipaikalla ja reissu oli sitä myöden paketissa, liekö matkavauhti jäänyt menomatkalle. Ilman pysähdyksiä ajellut kärkikolmikko oli tässä vaiheessa jo kotona. Joka tapauksessa toinen perättäinen onnistunut matka takaa sen, että lisää mediatiimin matkailua on vielä varmasti luvassa.

Ainiin, keksihän joku siellä vahingossa uuden täginkin mediatiimin matkoja varten. #TUTOTravels

Perjantaina mediatiimi palaa hommiin taas kotoisalle Marli Areenalle, kun TUTO Hockey kohtaa Espoo Unitedin klo 18.30 alkaen. Hanki liput Mestiksen kahden jättiläisin kohtaamiseen TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää