Marli Areenan aitioissa viihdytään Julkaistu ma 11 helmi 10:45

Salon Aluesähkö oli runkosarjan viimeisessä kotiottelussa aitiovieraana. Maanantaina toimistolle saapui sähköpostilla palaute, jonka TUTO Hockey haluaa ehdottomasti jakaa myös muiden tietoon.

 

"Äijät oli ihan täpinöissään, kun niillä ei ollut mitään tietoa siitä, että Tami tulisi käymään aitiossa. Oli osalle vähintäänkin yhtä iso kokemus kuin itse peli.

Tami selkeästi osasi ottaa tämän porukan eri tavalla vastaan kuin normaalisti Legenda-klubin puheissaan. Selitti yllättävän fiksusti ja pitkään koko konseptin niin, että se aukesi kaikille niillekkin, jotka eivät olleet TUTOa aikaisemmin seuranneet.

Santtu Kiili jaksoi olla koko ensimmäisen erän siellä meidän kanssa värittelemässä ja kertomassa TUTOn toiminnasta, erittäin hienoa. Juttua riitti ja jaksoi vastailla porukan tyhmiin kysymyksiin innolla.

Omalla tavallaan Kiilin oleskelu siellä aitiossa oli yksi kovimpia juttuja, toimitusjohtaja aitiossa juttelemassa tuntemattomien vieraiden kanssa. Ei nyt ihan joka paikassa tuollaiseen ole totuttu.

Kestityspuoli toimi juuri niin kuin sen pitääkin tuollaisissa tilaisuuksissa, ei turhaa häslinkiä aikataulujen kanssa, vaan ruoka pöytään ja juomat valmiina kaapissa. Konseptina simppeli mutta toimii!

En uskonut että kukaan porukasta kyselisi kahvin perään, joten en sitä etukäteen tilannut. No eiköhän sieltä joku alkanut sitä jälkiruokakahvia kuitenkin kaipaamaan, noin viisi minuuttia tästä ja meillä oli termos pöydässä. Kiitos Kinnusen Timolle tästä.

Kannattaa olla ylpeä kyllä koko aitio konseptista, siitä saitte koko porukalta erittäin ison ihmettelyn aiheen. Monille aitio ja jääkiekko = HK Areenan aito, siellä se konsepti nyt on vähän erillainen.

Lähes kaikki vieraistamme oli ensimmäistä kertaa TUTOn pelissä ja samalla myös ensimmäistä kertaa Marli Areenalla. Oli hienoa seurata porukoitten ilmeitä kun alle 30 sekunnin pelin jälkeen halli repesi hurraamaan.

Siitä eteenpäin joka ikinen kehui sitä tunnelmaa mikä teillä siellä pelissä on. Taisi siellä muutama olla tosissan kiinostunut ensi kauden mainospaikoistakin.

Aika siirappiseksi meni, mutta menkööt.

 

Terveisin,

Anssi Sjöberg, Salon Aluesähkö"