LeKi karkasi avauserässä

LeKi – TUTO Hockey

5-3 (3-0, 1-2, 1-1) TILASTOT

 

TUTOn viikonloppu alkoi loistavasti suvereenilla esityksellä Keravan perjantai-illassa. Lauantaina Lempäälässä tahti ei ollut aivan sama, sillä isäntäjoukkue LeKi korjasi kolme pistettä talteen varsin tehokkaalla viimeistelyllä 216 lempääläiskatsojan riemuksi.
Ottelu lempäälässä sai huonoimman mahdollisen startin, kun Olli Henrikson ohitti jo ottelun toisella minuutilla Tommi Virtasen rangaistuslaukauksensa päätteeksi. Päävalmentajan paikalla vaihtoaitioon palannut Juhani Tamminen otti aikalisän samassa ajassa herättääkseen joukkueensa täydellisesti.

– Hyvin erikoinen peli. Poikkeuksellinen alku minun valmennuksessa, kommentoi Juhani Tamminen avauserää.

LeKi oli avauserässä musertavan tehokas maalintekotilanteissaan. Se rankaisi käytännössä kaikista kolmesta maalipaikasta ja erätauolle mentiin isäntien kolmen maalin johdossa.

Toisen erän alkuun isännät pääsivät vielä lisäämään maalisaldoaan ennen TUTOn kirin alkamista. Ottelun puolivälin ylityttyä TUTO iski kahdesti vajaaseen 20 sekuntiin ja oli taas mukana pelissä.

Ensin Derek Famulare avasi maalihanat ylivoimalla ja heti seuraavassa vaihdossa nuori Olli-Pekka Heinimäki pääsi nostamaan kätensä ylös ensimmäisen Mestis-maalinsa merkiksi.

– Positiivisena asiana voin nostaa esiin Heinimäen esityksen. Hän oli todella hyvä tänään, samoin Jesse Winchester, Tamminen kehui.

Vaikka isännät kävivät välillä jo neljän maalin karkumatkalla, oli ottelu hyvin tasainen alusta loppuun saakka. Ottelun tasaisuutta kuvaavat myös maalivahtien torjunnat, joita kertyi Tommi Virtaselle 39 ja Pekka Tuokkolalle 35 kappaletta.

 -Tuokkola oli jäätävä tänään. Pieniä eroja, mutta Tuokkola oli pikkaisen parempi kuin Virtanen, Tamminen ynnäili.

Kolmannen erän alkuun LeKi pääsi jälleen kolmen maalin johtoon ylivoimalla ja vaikka Famulare kavensi heti seuraavassa vaihdossa tilanteeksi 5-3, ei TUTOn kiri tuottanut tulosta.

Ottelun lopulla nähtiin vielä pieni pystypaini, kun LeKin Tommi Välimaa haastoi Jared Bollin. Välimaa kävi koko illan ajan ärsyttämässä TUTOn NHL-miehiä ja saikin lopulta haluamansa ajassa 56.51. Sekä Boll että Välimaa saivat painistaan suihkukomennuksen.

 

TUTO ottelut jatkuvat ensi viikon perjantaina, kun vastaan Marli Areenalla luistelee Kajaanin Hokki.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää