Lähiöpeli-kiertue saapui Halisiin

TUTO Hockeyn koko syksyn kestävän Lähiöpeli-markkinointikampanjan viides osa järjestettiin lauantaina 7.11. Halisissa. Syksyisestä säästä huolimatta väkeä saapui paikalle mainiosti ja paikalle tuodut pöytälätkäpelit sekä lämärikontti keräsivätkin reilusti kokeilijoita aivan junioreista vanhempaan kaartiin. Lisäksi jaossa oli lippuja perjantaina 13.11. pelattavaan otteluun Jokipoikia vastaan.

TUTO-pelaajista paikalla olivat maalivahti Kalle Hokkanen sekä hyökkääjä Topi Taavitsainen. Itse tapahtumasta ja Lähiöpeli-konseptista pitävä Hokkanen kehuikin yleistä ilmapiiriä.

”Totta kai hyvä juttu. Näissä pääsee kuulemaan kannattajia ja heidän mielipiteitään, mikä on tietysti hieno homma.”

Joukkueen peli on kulkenut mallikkaasti viime aikoina, vaikka keskiviikkona tulikin niukka 1-0-tappio SaPKolle Savonlinnassa. Viimeisestä kuudesta ottelusta voittoja on kertynyt neljä kappaletta ja Hokkanen löytääkin syyt nykyvireelle.

”Alkukauden vastoinkäymisistä otettiin oppia ja se kasvatti joukkuetta” sanoi maalivahti ja lisäsi, että pelitapa alkaa olla joukkueella entistä paremmin sisäistettynä ja täten tulostakin alkaa tulla.

Hokkanen myös uskoo, että vire pysyy jatkossa yllä ja joukkue nappaa kauden edetessä yhä enemmän voittoja. 

”Maajoukkuetauon aikana tehtiin hyvin hommia. Ollaan treenattu kunnolla ja pidetty asiat muistissa.”

Halisissa jaetut liput ovat käytössä tulevana perjantaina. Tule mukaan kannustamaan TUTO voittoon! Hallilla nähdään!

 

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää