KUVAKOOSTE: Alasen hattutemppu liikaa TUTOlle

TUTO ja LeKi väänsivät Kupittaan keskiviikkoillassa värikkään, vauhdikkaan ja laadukkaan Mestis-kamppailun, jonka voittajaksi selviytyi TUTOn hallinnasta huolimatta vierasjoukkue LeKi lukemin 2-3.

TUTO Hockey – LeKi 

2-3 (0-0, 0-2, 2-1)

Tilastot


TUTO-puolustaja Kalle Valtola palkittiin ennen ottelun alkua Mestiksen kuukauden pelaajana Viestintäliigan Taneli Virjosen toimesta. Sensaatiomaisessa vireessä oleva Valtola jatkoi vahvoja otteitaan myös tänään, venyttäen syöttöpisteen myötä pisteputkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi.


Loistavia otteita LeKin maalilla esittäneen Christian Heljangon maski on maalattu Suomi 100 -teeman mukaisesti. Tapparan sopimuspelaajiin kuuluvan Heljangon maskia koristavat muun muassa Urho Kekkosen sekä Sauli Niinistön kuvat.


Vierasjoukkue LeKi oli lähellä siirtyä 0-1 johtoon jo avauserässä, mutta kärppänä paikalla ollut Juho Virtanen sai siivottua kiekon ulos maaliviivalta.


Ottelun ykköstähdeksi nousi LeKin kultakypärä Jere-Matias Alanen. 21-vuotias hyökkääjä takoi ottelussa tyylipuhtaan hattutempun, osuen kahdesti ylivoimalla ja kertaalleen alivoimalla.


Ottelun päätuormari Sakari Suomisella oli asiaa Marko Kiprusoffille. Liekö herrat keskustelleet kenties MM95-elokuvan roolituksesta…


Tässä syntyy TUTOn 3-1 kavennusmaali LeKiäkin urallaan edustaneen Niclas Luceniuksen lavasta.


LeKin Valtteri Järviluoma joutui käyttämään mystisiä jedi-voimia pysäyttääkseen Mika-Matti Hyvärisen.


TUTO nousi maalin päähän hieman reilu minuutti ennen ottelun loppua, kun Aki Juusela pääsi iskemään irtokiekon verkon perukoille. Esityön maaliin teki upean yksilösuorituksen pääteeksi Niclas Lucenius.


TUTO haki ottelun lopussa hanakasti tasoitusta, mutta Samu Suomista lukuun ottamatta LeKi-maalin ei saatu mitään upotettua.

Seuraavan kotiottelunsa TUTO pelaa jo ylihuomenna perjantaina (3.11.), kun IPK saapuu Marli Areenalle. Hanki edullisemmat ennakkolippusi TÄSTÄ ja tule mukaan perjantai-illan kuumiin löylyihin!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää