KOOVEE A-nuorten käsittelyssä sulaa vahaa

TUTO Hockey A – KooVee A 7-1 (3-0,2-0,2-1) TILASTOT

 

TUTO Hockeyn viikonloppu oli menestykseltään vähintään megaluokkaa. Edustusjoukkue varmisti kahdella upealla voitolla paikan Mestiksen välierissä ja A-nuoret puolestaan niittasivat KOOVEEn maanrakoon. Lauantaina Marli-Areenalla pelattu ottelu päättyi maalein 7-1. Voitollaan joukkue vankisti asemiaan siinä ryhmittymässä jotka etenevät Nuorten Mestiksen pudotuspeleihin ja TUTO Hockeyllä on edelleen loistava mahdollisuus saavuttaa Nuorten Mestiksen mestaruus.

Kuluvan kauden Nuorten Mestistä ainakaan sarjaohjelman puolesta voi moittia yksitoikkoiseksi. Ensin pelattiin neljän kierroksen karsintasarja. Nyt on menossa kahdeksan joukkueen kaksinkertainen sarja, josta neljäntoista pelin jälkeen sarjan ykkönen jatkaa liigakarsintoihin ja jäljelle jääneet seitsemän joukkuetta pelaavat vielä yksinkertaisen sarjan ennen pudotuspelejä. Otteluita joukkueille tulee tilille kuin SM-liigassa ikään, mikä pelikokemuksen kannalta on tietysti upea juttu. Vastaavasti voidaan sitten arvuutella kuinka houkutteleva titteli Nuorten Mestiksen mestaruus on.

Lauantainen ottelu TUTO Hockeyn ja KOOVEEN välillä oli ottelu kahden maalivahdin välillä. Turkulaisten maalia vartioi perinteiseen ja tuttuun tapaan Kimmo Meriläinen ja tamperelaisten maalilla puolestaan pelasi Nico-Petteri Rajala. Jos katsotaan statistiikkaa, oli ottelun ensimmäinen erä vieraiden. Kimmo Meriläisellä torjuntoja oli 12 kun pirkanmaalaisella virkaveljellä vain 7. Mutta kuten TUTOn edustusjoukkuekin puolivälierien aikana välillä sai karvaasti tuta, maalit ratkaisevat. Avauserässä kotijoukkue pääsi silti kolmen maalin karkumatkalle joka A-nuorten tasolla aina ei tietysti ole ratkaiseva. Maalitehtailusta vastasivat Rasmus Varheenmaa, Eero Mört sekä Viljami Vahlsten.

Kotijoukkue menee menojaan

Ottelun toisessa erässä avauserän luonne toistui joskin vain paljon korostetummin. Tamperelaiset paukuttivat tasaiseen tahtiin kuteja kohti Meriläistä jopa siten että torjuntoja TUTO-veskarille kertyi peräti 24, siis määrä joka on aika tavallinen yhtä kokonaista ottelua kohti. Maalit kuitenkin tässäkin erässä tehtaili TUTO. Maalit kirjattiin Roope Äikään sekä Santeri Kallion nimiin.

Kolmannen erän alkuun vieraat saivat tehtyä ensimmäisen ja ainoansa. Tässä kohtaa TUTOn päävalmentaja Ilkka Saarela teki todellisen ammattilaisen liikkeen ottamalla aikalisän tamimaiseen ”mikään ei muutu”- henkeen. Saarelan piti herätellä omiaan jottei vastustaja pääse mukaan peliin. Saarelan aikalisä puri ja enempää vieraat eivät enää saaneet tehtyä pahojaan. TUTO puolestaan viimeisteli vielä kaksi ja näin oli kuuden maalin voitto sinetöity. Kautta koko kauden TUTOlle tuskaisia hetkiä tehtaillut KOOVEE ei nyt päässyt yllättämään.

Kun tällä hetkellä käynnissä olevaa Nuorten Mestiksen runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta on TUTOn sijoitus kolmas. Matkaa kakkosena oleviin Karhu-Kissoihin on viisi pistettä ja K-Vantaa puolestaan hönkii kuuden pisteen päässä. Blues Akatemia on jo mennyt menojaan. TUTO Hockeyn A-junnujen seuraavat ottelut ovat vieraspelejä. Tulevana torstaina kohdataan EHC Vuosaaressa Helsingissä ja 2.3.2013 matkustetaan Vantaalle lohipaitojen vieraiksi. Jatko-ohjelma selviää sitten aikanaan.

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää