Keinäsen ja Pulliaisen juhlapelissä vastassa RoKi

TUTO Hockey – RoKi

La 17.9. klo 17.00

Marli Areena

TUTOn kausi on alkanut kahdella tappiolla, mutta lauantaina on juhlan paikka. TUTO-legendat Aki Keinänen ja Tuukka Pulliainen palkitaan ennen ottelua. Keinänen sai keskiviikkona tililleen 200:n Mestis-maalin ja Pulliainen pelasi 400:n Mestis-ottelunsa.

TUTO Hockeyn kausi on siis alkanut tuloksellisesti mollivoittoisesti, kahdella niukalla tappiolla. Perjantaina sarjan ensimmäisessä vieraspelissä otteluisäntä LeKi nappasi pisteet kotiin lukemin 3-2. Tänään Marli Areenalla kamppaillaan jälleen kauden avausvoitosta, kun vastassa on RoKi.

Ei kahta ilman kolmatta, sanoo vanha sananlasku. TUTO Hockey aikoo tänään todistaa väitteen vääräksi ja lähtee tavoittelemaan vain ja ainoastaan voittoa illan ottelussa rovaniemeläisiä vastaan.

”Tänään keskitytään omaan tekemiseen, eikä mihinkään muuhun”, sanoo TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

Ottelun tavoite on selvä: joukkueelle kelpaa ainoastaan voitto. Pelikuvioissa ei valmentajan mukaan ole tarvetta muutoksille, mutta pelaajakuviot sen sijaan selkenevät vasta pelipäivänä.

”Eilen tuli muutama kolhu. Katsotaan vielä, miten se vaikuttaa päivän kokoonpanoon”, pohtii Elomo.

Kotiottelussa vastassa rohkea RoKi

”RoKi on joukkueena urheilullinen ja tekee paljon töitä. Työmoraali on todellakin kunnossa, eikä RoKi tule antamaan periksi. Aivan satavarmasti saadaan tehdä töitä voiton eteen”, pohtii TUTOn puolustaja Nico Vuorijärvi, joka vaikutti viime kaudella RoKin riveissä.

Vuorijärvi pelaa siis tänään vanhaa kotijoukkuettaan vastaan.

”Tietysti vatsanpohjassa hiukan kutisee. Joukkueessa on paljon tuttuja tyyppejä, ja muutama jäi toki kaveriksikin. Ihan hyvillä fiiliksillä. Kiva päästä kavereiden kanssa pelaamaan!”

RoKi on kova vastus, jolta voitto irtoaa kovalla työllä. On keskityttävä pelaamiseen ja jätettävä kaikki muu pois. Pelissä nopeus on keskiössä. Voitto irtoaa, kunhan TUTO säilyttää pelin terävänä ja on nopea kiekon kanssa.

”Pari viime peliä on kaatunut pieniin asioihin. Kunhan saadaan oma peli rullaamaan ja keskitytään olennaiseen, niin voittoja alkaa tulla. Ei tämä kuitenkaan mikään katastrofaalinen kauden aloitus ole. Tappioista opitaan ja sitä kautta päästään kiinni voittoihin”, miettii Vuorijärvi selvästi motivoituneena.

TUTO Hockey – RoKi tänään lauantaina klo 17.00 Marli Areenalla. Osta liput ennakkoon alk. 5€ Ticketmasterin lippukaupoista tai TÄSTÄ. Tule kannustamaan TUTO kauden avausvoittoon!

TUTOn kokoonpano RoKi-otteluun

Hyökkääjät:

#18 Rutanen – #12 Toivanen (A) – #63 Wilenius

#21 Juusela – #70 Virtanen – #5 Moisio

#87 Lahtinen – #8 Pulliainen – #61 Sillanpää

#15 Hyvärinen – #79 Kuru – #28 Laine
 

Puolustajat:

#2 Tuohilampi (A) – #89 Virkki (C)

#11 Reunanen – #55 Suominen

#67 Vuorijärvi – #3 Karhu

#7 Karlsson
 

Maalivahdit:

#29 Järvinen (AM

#36 Kaarlehto

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää