Kaapo Kähkösen nollapeli siivitti TUTOn vierasvoittoon LeKistä

LeKi – TUTO Hockey

0-2 (0-1, 0-0, 0-1)

Tilastot

TUTO Hockey kohtasi perjantaina kauden kolmannessa ottelussaan LeKin Lempäälässä. Maalivahtilupaus Kaapo Kähkönen oli maalillaan kuin muuri ja TUTO otti täydet kolme pistettä maalein 2-0.

”Jos Mikkelissä pelattiin kolme minuuttia ja Heinolassa seitsemän minuuttia ok jääkiekkoa, niin nyt pelattiin reippaasti yli 40 minuuttia helvetin hyvää kiekkoa”, sanoi TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen ottelun jälkeen.

TUTO aloitti ottelun vahvasti ja jo hieman yli minuutin pelin jälkeen tilanne oli 1-0 turkulaisille. Asialla oli kauden odotetun vahvasti aloittanut ketju Timo PärssinenTuukka PulliainenAki Keinänen, kun Keinänen ja Pärssinen syöttivät, ja Pulliainen laukoi ottelun ensimmäisen maalin.

Ottelun toisessa erässä TUTOlla oli oiva tilaisuus kasvattaa johtoaan, kun Oskari Lehtistä koukattiin läpiajossa. Lehtisen rangaistuslaukaus meni kuitenkin täysin metsään, kun kiekko karkasi lavasta kriittisellä hetkellä.

Turkulaiset saivat kuin saivatkin kolmannessa erässä vielä toisen osuman, kun Topi Taavitsainen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Oskari Lehtisen laukauksen paluukiekko pomppasi LeKi-vahti Dominik Hrachovinan torjunnasta Taavitsaiselle, joka siirsi laatan varmasti rysään.

Maalipaikoissa hosumista

Nuori ja lupaava maalivahti Kaapo Kähkönen oli TUTO-maalilla erinomainen, mutta niin oli myös LeKin veskari Hrachovina. Kähköselle kertyi nollapelissä 28 torjuntaa ja Hrachovinalle 34 koppia.

Ismo Lehkonen antoi pelin jälkeen kuitenkin kritiikkiä myös turkulaisten viimeistelylle.

”Yksi iso juttu tässä on se, että kuka alkaa tehdä niitä pönttöjä. Tänään hosuttiin maalipaikoissa. Oli kuitenkin aktiivista ja innokasta prässäämistä molempiin suuntiin.”

TUTOn pelit jatkuvat heti huomenna Marli Areenalla kauden ensimmäisellä kotiottelulla, kun vieraaksi saapuu KeuPa HT. Lauantain peli on todellinen juhlaottelu, sillä ennen matsia jäädytetään seurahistorian ensimmäiset pelinumerot, Urpo Ylösen 1 ja Seppo Lindströmin 4.

Varmista paikkasi historiallisessa juhlaottelussa hankkimalla edullisempi ennakkolippu TÄSTÄ!

 

Tuukka Pulliainen iski ottelun avausosuman jo hieman yli minuutin pelin jälkeen.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää