Juhani Tamminen on uusi päävalmentaja

TUTO Hockeyn uusi päävalmentaja on Juhani Tamminen. Hänen valmennustiimiinsä kuuluvat myös valmentajat Kai Ortio, Timo Kinnunen ja Elmo Aittola. TUTO Hockey julkisti toimitusjohtaja Santtu Kiilin johdolla uudet visiot ja tavoitteet.

 

 

TUTO Hockeyn uudet visiot ja tavoitteet


TUTO Hockeyn visio on ensi kaudesta lähtien olla innovatiivisin ja kiinnostavin turkulainen urheilutuote, jota johdetaan ammattimaisesti ja toiminta on tuloksellista. Vision tukemiseksi TUTO Hockey julkaisi myös uudet arvot, jotka ovat Innovatiivisuus, Turkulaisuus, Jatkuvuus ja TUTO-Henki.

 

”Haluamme olla turkulainen innovatiivinen urheiluseura, jossa on turkulaiset tekijät. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ehdoin tahdoin emme tuo tänne kanadalaisia tai vaikkapa oululaisia, jos tarjolla on myös turkulaisia. Jatkuvuus on puolestaan tärkeää, sillä teemme tässä pidemmälle ajalle töitä kuin yhdelle kaudelle. TuTo-henki ja tutolaisuus on meille valtava voimavara, jota meidän on hyödynnettävä. TuTolla on pitkät perinteet, joita meidän on kunnioitettava. Toisaalta sen noin 3000 jäsentä on valtava voimavara, kun rakennamme TUTO Hockeysta koko kaupungin ykkösjuttua” kommentoi TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Santtu Kiili.

 

 

Juhani Tamminen TUTO Hockeyn päävalmentajaksi


”Voidaan sanoa, että kolmas kerta toden sanoi. Aika tarkkaan vuosi sitten istuimme alas puheenjohtaja ja muiden omistajien kanssa. Silloin Lehtinen kysyi ensimmäisen kerran, että milloin hyppään valmennushommiin. Silloin kieltäydyn, kuten myös syksyllä kartoittaessamme Niukkaselle korvaajaa. Nyt keväällä, kun hallitus pyysi minua kartoittamaan ensi kauden valmentajavaihdoksia lisäsin sinne jokerivaihtoehdon, jossa oli tämä tiimini.

 

Yksi ehdoton ehto suostumukselleni oli, että saan rakentaa ympärilleni haluamani tiimin, sillä tämä on ennen kaikkea tiimityötä. Muita motiiveja olivat meidän upea Areenamme ja se, että seuraamme on tullut nuoria saman henkisiä tekijöitä ” kommentoi tuore päävalmentaja Juhani Tamminen.

 

 

Urheilulliset tavoitteet


TUTO Hockeyn urheilulliset tavoitteet ovat kovat uudelle valmennustiimille. ”Tavoitteenamme on jatkaa uskottavuuden palauttamista ensi kaudella. Käytännössä se tarkoittaa urheilullisesti runkosarjassa kotietuun oikeuttavaa sijaa (1-4). Siihen pääseminen edellyttää noin 1,7 pisteen keskiarvoa. Kauden päätteeksi tavoitteenamme on juhlia Mestis-mestaruutta”, kommentoi Tamminen.

 

Uusi valmennustiimi tuo muutoksia TUTO Hockeyhyn. ”Tulemme muuttamaan seuran kulttuurin. TUTOssa loppui nyt itkeminen ja nöyristely. Pelaajille tarjoamme Mestiksen parasta valmennusta. Katsojille näkyvin muutos tapahtuu pelitavassa. Tuon Kupittaalle takaisin pelitapani ”60 minuutin paineen”. Käytännössä se tarkoittaa selkeää nousua pelitempossa, jatkoi Tamminen.

 

 

Valmennustiimin kommentit


Timo Kinnunen: ”Kun minua kysyttiin tähän tehtävään, oli ensimmäinen reaktioni vähän yllättynyt ja ennen kaikkea ylpeä. On hienoa palata tutun seuran palvelukseen. Tavoitteenani on auttaa maalivahtejamme kauden aikana ja taata se, että kuuma maalivahti olisi pelivuorossa joka ilta. Uskon tähän pystyväni, sillä itse tiedän kokemuksesta, että kukaan ei ymmärrä maalivahtia niin kuin toinen maalivahti”.

 

Kai Ortio: ”Heti viimeisen pelin jälkeen oli sellainen fiilis, että toivottavasti saan jatkaa työtä. On hienoa saada jatkaa ja näyttää mitä osaan. Viime kaudessa parasta oli, kun näki nuorten puolustajiemme kehittymisen kauden aikana, esimerkkinä mainittakoon Mikael Aaltonen.”

 

 

Elmo Aittola: Tämä on hieno juttu ja askel eteenpäin urallani. Mahdollisuus päästä kehittämään itseään päivittäisen valmennuksen parissa on suurin motivoijani tässä projektissa.

 

Pelaajarunko selville keväällä


”Ensi kauden joukkueen rungon julkaisemme 26.3. Silloin kerromme noin 15 pelaajasopimusta. Se sisältää todennäköisesti ykkösmaalivahdin ja kaksi ns. kultaista kolmiota (1. ja 2. pakkipari sekä 1. ja 2. kentän sentteri). Loput paikat selvitämme rauhassa kauden alkuun mennessä mm. training campin avulla. Ensi kaudeksi etsimme myös sellaisia alivoimapelaajia, joiden kanssa jokaisen jäähyn aikana ei soi omissa. Kaiken kaikkiaan joukkueessamme tulee olemaan 28 pelaajan vahvuinen” kommentoi Tamminen.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää