Jatkoaikatappio lauantai-illan kamppailusta

Lauantai-illan ottelu KeuPaa vastaan päättyi 3-4 jatkoajalla. Vieraat onnistuivat viimeistelemään voittomaalin jatkoajan viime hetkillä.

Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa reiluun viiteen minuuttin. KeuPa iski ensin Joni Piipposen toimesta vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Mikke Levo laukoi TUTOn tasoihin ajassa 5:31. Topi Taavitsaiselle ja Timi Lahtiselle syöttöpisteet Levon osumaan.
TUTOn vuoro oli siirtyä ottelussa johtoon erän puolivälin jälkeen. Nico Frimanin laukauksen jälkitilanteesta Juho Virtanen viimeisteli 2–1 maalin. Frimanin lisäksi Mikke Levolle syöttöpiste. Erän lopulla KeuPa kampesi vielä tasoihin Joni Piipposen illan toisella onnistumisella.

Toisessa erässä ei maaleja nähty. Kolmannen erän puolivälissä oli jälleen vieraiden vuoro siirtyä maalin etumatkalle. Juuso Mörsky niittasi kiekon ohi Julius Pohjanoksan ylivoimalla. 55:07 ajassa Atte Mäkisen tarkka laukaus vei ottelun lopulta jatkoajalle. Esityön Mäkisen maaliin tekivät Juho Virtanen ja Timi Lahtinen.

Jatkoajan lopulla ajassa 64:54 KeuPan kultakypärä Jesse Pelamo otti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen lauottuaan kiekon TUTOn maaliin selvästi vihellyksen jälkeen. Aloitus tuotiin TUTOn hyökkäysalueelle. Aloituksen jälkeen vieraiden Waltteri Lehtonen vapautti Joni Piipposen läpiajoon. Jo aiemmin ottelussa kaksi maalia viimeistellyt KeuPa-hyökkääjä ei erehtynyt ja digitaalit pysähtyivät aikaan 59:54. Vieraille lähti siis yksi lisäpiste mukaan Keuruulle.

TUTOn kausi jatkuu maajoukkuetauon jälkeen perjantaina 15.2. kotiottelulla RoKia vastaan.

Ottelun TILASTOT

Ottelun jälkeiset haastattelut:

Maalikooste:

 


Ottelun erätauolla TUTO Rebels ja TUTO Hockey lahjoittivat pelipaidan Kristian Sandellille. Paidan luovutti TUTO Rebelsien puheenjohtaja Kimmo Välikoski (kuvassa oikealla).
Kristian Sandellin tarinasta voit lukea lisää TÄSTÄ

Kuvat: Shaun Duncan

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää