Ismo Lehkosesta TUTO Hockeyn uusi päävalmentaja

TUTO Hockey Oy:n lyhyen aikavälin tavoitteena on pelata Mestiksessä sijoilla 1-4. Pitkällä aikavälillä TUTO:n tavoitteena on nousu SM-Liigaan. Urheilulliseen menestykseen tullaan panostamaan joka vuosi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta se tehdään hallitusti, liikevaihdon ja tuloksen mukaan. Vain tällä tavalla voidaan saavuttaa kestävä pohja tulevalle SM-liigaorganisaatiolle.

– TUTO Hockey rakentaa tulevaisuuden organisaatiota SM-liigaa varten. Olosuhteet on siinä kunnossa, että viimeisiä palasia voidaan alkaa asettelemaan paikoilleen liiganousua ajatellen, Tuomas Haanpää linjaa seuran tulevaisuutta.

TUTO Hockey Oy:n liiketoiminta tulee monipuolistumaan sen tytäryhtiöiden kasvun myötä. Yhtiön 100% omistama Kupittaan Palvelu Oy tulee tekemään kuluvalla tilikaudella loistavan tuloksen ja sen toimintaa kehitetään jatkossakin yhä monipuolisempaan suuntaan. Toinen yhtiön tukijalka tulee olemaan tänä vuonna perustettu mediayhtiö Medialiiga Oy, joka tulee osaltaan tukemaan TUTO Hockey Oy:n ydinliiketoimintaa. Nämä tukijalat antavat TUTOlle hyvät lähtökohdat tulevaisuuteen ja mahdollistavat hallitun ja suunnitelmallisen kasvun kohti SM-Liigaa.

 

Uuden toimitusjohtajan ja uuden päävalmentajan ensimmäinen kädenpuristus.


Muutokset TUTO Hockey Oy:n organisaatiossa:

Edustusjoukkueen valmennuksesta kaudella 2013-2014 vastaa Ismo ”Ika” Lehkonen. Ika on organisaatiolle tuttu mies ja on valmentanut TUTOssa niin junioreita kuin edustusjoukkuetta. Ikan viime visiitin viimeinen vuosi vuonna 2008 poiki Mestiksen mestaruuden Turkuun.

-Mielenkiintoinen ja värikäs tulevaisuus on edessä. Joukkueen suurimmat muutokset tullaan näkemään luultavasti puolustusosastolla., Ismo Lehkonen maisteli.

-Junnupuolelle satsataan sillä ajatuksella, että Turun parhaat juniorijoukkueet a:sta alaspäin ovat TUTOn joukkueita, ”Ika” taustoittaa lisää.

TUTO Hockey Oy:n toimitusjohtaja Santtu Kiili siirtyy Medialiiga Oy:n palvelukseen. Santtu on ollut rakentamassa Medialiigaa alusta alkaen ja sille haetaan nyt jatkumoa. Medialiigasta odotetaan TUTOlle vahvaa taloudellista tukijalkaa tulevina vuosina. TUTO Hockey Oy:n tilanne on nyt ennen näkemättömän hyvä. Ottelutapahtuma hakee vertaistaan, hallin palvelut toimivat ja olosuhteet niin asiakkailla kuin pelaajilla ovat huippukunnossa. Santun urakka TUTOssa on ollut iso ja tulos on erinomainen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

TUTO Hockey Oy:n myyntipäällikkö Timo Kinnunen ottaa vastuulleen yhtiön toimitusjohtajan tehtävät. Timo tuntee organisaation ja astuu suuriin saappaisiin Santun työtä lähellä seuranneena. Tämän suunnitelman syntyminen jo aikaisessa vaiheessa on antanut hyvät edellytykset perehdyttää Timo uuteen tehtävää.

– Pohjat on tehty, joten tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Jatkossakin haluamme tarjota kannattajillemme ja yhteistyökumppaneillemme ikimuistoisia hetkiä Marli Areenalla. Ravintolat ja klubitilat ovat kunnossa, joten tästä on hyvä jatkaa, uusi toimitusjohtaja Timo Kinnunen sanoo.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää