Isäkarhu marssii kohti Mestiksen parrasvaloja

Veeti Vuorio on tällä kaudella noussut vahvasti TUTOn A-nuorista seuran edustusjoukkueeseen. Samalla hän on ennakkoluulottomalla pelityylillään pelannut itsensä välittömästi Marli Areenan yleisön sydämiin. Mutta mistä Veeti Vuorion ura on saanut alkunsa, millainen hän on pelaajana ja mihin hän tähtää tulevaisuudessa?

Turkulainen Kiekko-67 on perinteinen jääkiekkoseura, jonka riveissä muun muassa Liigassa yhteensä yli 1200 ottelua pelanneet Jussi Makkonen ja Jerry Ahtola sekä Leijonia Pyeongchangin olympialaisissa edustanut Mikko Lehtonen ovat ottaneet kiekkouransa ensi piirtoja. Kiekko-67:n kasvatteihin kuuluu myös 21-vuotias Veeti Vuorio, joka on parhaillaan vakiinnuttamassa paikkaansa TUTOn edustusjoukkueen kokoonpanosta.

Junioriurallaan Vuorio on Kiekko-67:n lisäksi edustanut sekä TUTOa että TPS:ää. Hän on päässyt pelaamaan myös molempien seurojen edustusjoukkueissa, sillä 23 Mestis-ottelun lisäksi hänellä on vyöllään kaksi Liiga-ottelua kaudelta 2014-2015. Samaisella kaudella Vuorio debytoi myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, jossa tilille kertyi kolme ottelua.

Nälkä kasvaa syödessä

Taustojen ja menneisyyden läpikäynti sikseen ja katse tiukasti nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Veeti Vuorio aloitti kuluvan kauden Nuorten SM-liigaan nousseen TUTOn A-nuorten joukkueen riveissä. Altavastaajan roolissa kauteen lähtenyt joukkue on sesongin aikana näyttänyt tasonsa ja sisunsa: TUTO A:lla on tulevana viikonloppuna mahdollisuus varmistaa sarjapaikka ensi kaudelle.

Vuorio kertoo, että vaikka joukkueen ensimmäinen tavoite on jo täytetty, ei nälkää suinkaan ole vielä tyydytetty.

”Selkeä tavoite oli säilyttää sarjapaikka. Totta kai alkusarjassa tavoitteena oli myös päästä mukaan ylempään jatkosarjaan, mutta kun sinne ei päästy, niin nyt tavoitteena on voittaa alempi jatkosarja, mikä on vielä täysin mahdollista. Meillä on A:ssa hyvä joukkue ja taitavia pelaajia. Myös henki on meillä hyvä; kopissa on sekoitus ”konkareita” ja nuorempia jätkiä.”

A-nuorissa Vuoriolle on kertynyt tällä kaudella 36 ottelua tehoin 9+10=19, joilla irtoaa viides sija joukkueen sisäisessä pistepörssissä. Mies itse odotteli jopa hieman muhkeampaakin pistepottia

”A-nuorten puolella odotin ehkä vähän enemmän pisteitä, mutta eivät ne tehot ole pääasia vaan se, että joukkue pärjää.”


Vuorion ja A-nuorten kausi on sujunut positiivisissa merkeissä, mutta joukkueen tähtäin on vielä korkeammalla. (Kuva: Shaun Duncan)

Kovaa harjoitteleva isäkarhu

Isokokoinen (191cm/95kg) Vuorio on tunnettu kovaa pelaavana laitahyökkääjänä, joka ei pelkää ottaa iskuja joukkueensa puolesta. Myös hän itse allekirjoittaa omat vahvuutensa.

”Omia vahvuuksiani ovat fyysinen peli ja maalineduspelaaminen. Tuon rosteriin kokoa ja pientä ”ilkeyttä.”

Hieman suuremman hehkutuksen Vuoriosta saa, kun kysyy asiasta TUTOn A-nuorten päävalmentajana ja TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtajana toimivalta Elmo Aittolalta.

”Veeti on kyllä aivan huikea urheilija ja ihan älytön tekemään töitä. A-nuorille Veeti on sellainen isäkarhumainen hahmo; tärkeä pelaaja johtajana kopissa sekä sen ulkopuolella.”


Vuorio ei kaihda koviakaan otteita – edes miesten peleissä. (kuva: Shaun Duncan)

Tavoitteena ammattilaisuus

Kuluvalla kaudella Vuorio on alkanut tehdä läpimurtoaan myös Mestiksessä, jossa hänelle on kertynyt 21 ottelua tehoin 1+2=3. Uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa hän iski 14.2. K-Vantaan verkkoon, Marli Areenan kauden ennätysyleisön edessä (video alla).

Fyysisillä ja ennakkoluulottomilla otteillaan Vuorio on vakiinnuttanut paikkansa sekä TUTOn kokoonpanossa, että Kupittaan jääkiekkoyleisön sydämissä. Omien sanojensa mukaan ottelut miehissä ovat sujuneet nousujohteista trendiä noudattaen.

”Mielestäni on sujunut hyvin ja tuntuu, että peli peliltä olen pystynyt parantamaan.”

Loppuun Vuorio naulaa, ettei Mestis-paikan vakiinnuttaminen hänelle vielä riitä, vaan tavoitteet ovat paljon korkeammalla.

”Tulevaisuudessa haluan saada jääkiekosta ammatin.”
 

                   

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää