TUTO punnersi tärkeän voiton Ketterästä Julkaistu la 08 joulu 20:00

TUTO punnersi tärkeän voiton Ketterästä

(0-1, 1-0, 2-1)

Tuore cup-voittaja Ketterä luisteli heti erän alussa ahneella otteella. Kauden aiemmassa kohtaamisessa imatralaiset veivät voiton selvästi 3-0 lukemin, joten TUTO:lla oli kalavelkoja maksettavana. Ensimmäisessä erässä molemmilla oli hyviä paikkoja, mutta turkulaisille harmillisesti ensimmäisenä maalihanansa avasi Ketterä, kun Dan Nybondas laukoi vieraat 0-1 johtoon. TUTO-lasit päässä katsottuna jäi imatralaisille pari selvää jäähyn paikkaa viheltämättä, eikä kotijoukkueelle  näin tarjottu ansaittua tasoitusmahdollisuutta. TUTO:n väriläiskä ensimmäisessä erässä oli Niko Ahoniemi, jonka hääriminen ja vastustajan provosointi oli varsin viihdyttävää seurattavaa!

Toinen erä oli intensiivistä kiekkoa. Tuomareilta jäi edelleen jäähyjä puhaltamatta, mikä alkoi näkyä joidenkin pelaajien pienenä turhautumisena. TUTO:n kapteeni Jere Karlssonille puhallettiin 10 min käytösrangaistus ajassa 23:52. Lähellä tasoitusta käytiin jo 34:42, mutta tuomarien viodeotarkistuksen tulos oli ei maalia. Reilut 4 minuuttia jouduttiin vielä odottamaan, kunnes Eetu Salmela veti jäätävän lämärin siniviivan tuntumasta ja Karolus Kaarlehto oli Ketterän maalilla aseeton, kun Timi Lahtinen ohjasi kiekon maaliin. Tälläkin kertaa mentiin videotarkistukseen ja nyt tuomio oli kotijoukkueelle suosiollinen, peli tasan 1-1 ajassa 38:26. Erän lopussa ei nähty enempää maaleja.

Kolmanteen erään TUTO oli puhaltanut kopissa upean taisteluhengen. Aluksi kiekko paukkui tolppaan ja ylmärimaan, kunnes Nico Friman pamautti kauden ensimmäisen maalinsa ylivoimalla ajassa 52:05. Hienon pelin pelannut Timi Lahtinen paukautti jo 39 sekunnin päästä illan toisen maalinsa ja peli oli 3-1. Ketterä ei kuitenkaan vielä ollut valmis antautumaan ja joukkue taisteli kavennusmaalin pelaten kuudella viittä vastaan ilman Kaarlehtoa maalilla ajassa 56:27. Kotijoukkue pelasi erinomaista ja värikästä  kiekkoa loppuerän.  Ajassa 58:09 Kaarlehto luisteli pois maaliltaan ja Ketterä yritti vielä kuudella viittä vastaan tasoitusta, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Voitto oli TUTO:lle ansaittu ja hyvin taisteltu, sekä pisteet todellä tärkeät. Mestiksen kärki on tasainen ja näillä pisteillä TUTO nousi jo ohi Ketterän sarjan kolmannelle sijalle. Kolmannen erän intensiteetti näytti, että tahtoa ja osaamista joukkueelta ei ainakaan puutu! Erikseen pitää vielä mainita Niko Ahoniemi, joka hääri TUTO:n kaikissa maaleissa mukana. Miehellä on terrierin luonne!

Teksti: Juho Koli

Kuvat: Shaun Duncan

Videolla ottelun jälkeiset haastattelut:

Jälkipelihaastatteluissa Kurtis McLean sekä Juho Mäkelä:

Kooste ottelusta:

Kotihallissa taistellaan mestis-pisteistä taas 14.12. IPK:n yrittäessä riistää pisteitä TUTO:lta. Osta liput jo ennakkoon täältä! Seuraava TUTO:n peli hallilla pelataan 12.12. Puolan maajoukkuetta vastaan. Tuon ottelun liput löytyvät tämän linkin takaa!