Hrachovinan huippuilta liikaa TUTOlle Julkaistu ke 17 helmi 22:13

Hrachovinan huippuilta liikaa TUTOlle

LeKi - TUTO Hockey

4-3 VL (0-0, 2-2, 1-1, 0-0)

Tilastot

TUTO Hockeyn keskiviikkoiltainen vierailu Lempäälässä päättyi 4-3-tappioon voittolaukauskilpailussa. Ottelun hahmo oli LeKin maalivahti Dominik Hrachovina.

"Taas tällainen legendaarinen tapaus, että hallittiin koko peli, mutta vastustaja pääsi tekemään oikeastaan niiden kolmesta paikasta maalit", manasi TUTOn kultakypärä Jasper Lindsten ottelun jälkeen.

TUTO tuli otteluun väkevästi, eikä LeKi päässyt avauserässä omalta alueeltaan juurikaan ulos. Turkulaiset eivät kuitenkaan onnistuneet erässä maalinteossa, kun Hrachovina venyi kiekon tielle 18 kertaa. 

"Ja vastustajan maalivahti oli hyvä", Lindsten kehui.

Toisessa erässä maaliverkko alkoikin sitten heilua, kun LeKiltä onnistuivat Miiko Hintz ja Jani Leino, ja TUTOn Rasmus Kulmala ja Aki Juusela iskivät molemmat kertaalleen. 

Kolmannessa erässä TUTO otti tiukan otteen kolmesta pisteestä, kun Kalle Moisio vei vierasjoukkueen 3-2-johtoon ajassa 47:21. Olli-Pekka Heinimäen jäähy kuitenkin kostautui, kun Hintz tasoitti pelin illan toisellaan pelikellon näyttäessä 54:58.

Hintz ratkaisijana

TUTO oli jatkoajalla monta kertaa lähellä voittomaalia, mutta Hrachovina jatkoi LeKin maalilla päällään seisomista. Näin voittaja haettiin voittolaukauskilpailusta, jonka ratkaisi toinen ottelun hahmoista, Miiko Hintz. Kun Hrachovina syöksyi torjumaan kaksi syöttöpistettä illan pelissä keränneen Lindstenin viimeisen yrityksen, voitti LeKi ensimmäisen ottelunsa Lempäälässä alkaneen vuoden puolella. Nuori Tappara-maalivahti torjui ottelussa lopulta peräti 56 kertaa.

Hiljattain Heinolassa Lindsten ratkaisi rankkarikisan, kun maalivahti pyllähti takamukselleen, mutta nyt Hrachovinan heittäytyminen kaatoi Lindstenin jään pintaan ja kiekko lipui ohi maalin.

"Olihan sekin vain muutamasta sentistä kiinni, mutta tällä kertaa ei tuuri ollut meidän puolella", sanoi Lindsten.

"Mutta kyllä tämä tästä kääntyy."

Ensimmäisen ottelunsa kuluvalla kaudella TUTO-paidassa pelanneet Teemu Elomo, Markus Seikola ja Oskari Lehtinen esiintyivät läpi ottelun pirteästi, mutta jäivät ilman tehomerkintöjä. Sekä Elomo että Seikola olivat jatkoajalla lähellä ratkaista ottelun, mutta Elomon yritys jäi tolppaan ja Seikolan hienon nousun torjui Hrachovina.

TUTO Hockeyn pelit ja pudotuspeliasetelmien haku jatkuvat perjantaina Marli Areenalla, kun vieraaksi saapuu K-Vantaa. Hanki liput ennakkoon TÄSTÄ!