HERMES OLI TASAISEN KAMPPAILUN TARKEMPI VIIMEISTELIJÄ

TUTO Hockey-Hermes 0-1 (0-0, 0-1, 0-0)

Panokset olivat kovat joukkueiden illan kohtaamisessa. TUTO oli onnistunut nousemaan sarjassa jo tasapisteisiin hyvän alkukauden pelanneen Hermeksen kanssa. Ennakkolataus iltaan oli siis kova, mikä todella näkyikin kummankin joukkueen pelaamisessa. Kupittaalla nähtiin erittäin nopeaa, fyysistä ja viihdyttävää kiekkoa, joka innosti myös yleisön hienosti mukaan. Näin upeaa kannustusta ei Kupittaalla vielä tällä kaudella ole nähty, kiitos kannattajille!

Ensimmäinen erä oli kuitenkin maaliton, vaikka Hermekselle oli tarjolla useita ylivoimapaikkoja, jopa neljällä kolmea vastaan. Joukkueiden lataus näkyi myös pienenä nahisteluna kentällä tunteiden käydessä lämpiminä. Ensimmäisen erän lopussa, ajassa 20:00 Matt Nickerson kävi tervehtimässä Hermeksen pelaajia heidän vaihtoaitionsa edessä ja kuittasi tästä 10 minuutin käytösrangaistuksen.

Toisessa erässä TUTO yritti vimmatusti, Julius Pohjanoksa torjui 5 kertaa ja Hermeksen Justus Annunen 19 kertaa. Toisen erän murheena TUTO:lla oli edelleen tiukkana jatkuva tuomarilinja ja kotijoukkueen hyvä vääntö katkesikin alivoimiin. Pelin kova lataus näkyi vauhdin lisäksi siinä, että käytännössä kaikki maalinedustilanteet päätyivät pieniin kähinöihin. Ajassa 33:53 TUTO:n purku hiukan ontui ja Hermeksen Saku Kivinen rankaisi heti taululle siirretyn rangaistuksen aikana lukemat 0-1. Hermes otti vielä jäähyn korkeasta mailasta ajassa 36:05 ja TUTO teki kaikkensa, ikävä kyllä ilman palkintoa. Loppuerä meni TUTO:n hallinnassa maalittomana.

Kolmannessa erässä TUTO:lla oli vahvaa ylivoimapelaamista ja hyviä maalipaikkojakin, mutta vedoista oli joko osoite kateissa, tai sitten erittäin hyvin Hermeksen veräjää vartioinut Annunen poimi ne varmasti pois. Viimeisen erän kovasta yrittämisestä kertoo mallivahtien torjunnat: Pohjanoksa 6. Annunen 15.

Huolimatta kirvelevästä tappiosta ottelusta jäi varsin hyvä maku suuhun. Kiekot pelataan loppuun asti, potku luistimissa riittää ja syötöt kulkevat. Viisi edellistä voitettiin, joten ehkä nyt oli sitten sen tilastotappion vuoro.

Teksti: Juho Koli

Kuvat: Shaun Duncan

Videolla päävalmentajien sekä Hermeksen Samu Markkulan ja TUTOn Timi Lahtisen kommentit illan pelistä:

Kooste ottelusta:


 

Seuraavan kerran lättyä pistetään Kupittaalla pussiin keskiviikkona 5.12. K-Vantaan saapuessa Turkuun, tule mukaan kannustamaan kotijoukkue taas voittokantaan! Edullisemmat ennakkoliput täältä.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää