ENNAKKO: TUTO lähtee lauantaina katkaisemaan orastavaa tappioputkeaan

Jokipojat – TUTO Hockey

11.1.2014 klo 17.00

Jokipojat 7. 39gp, 60pts, (114-107)
TUTO 3.     37gp, 68pts, (119-99)

TUTO kohtaa lauantaina Joensuun illassa Jokipojat. Molemmilla joukkueilla on tappiopeli alla eiliseltä, joten pisteistä tullaan Joensuussa taistelemaan kynsin ja hampain. Illan ottelu on joukkueiden kolmas keskinäinen kohtaaminen tällä kaudella. Kumpikin joukkue on aiemmissa otteluissa onnistunut voittamaan kotonaan luvuin 5-3.

Molemmat joukkueet pelasivat eilen hyvin samanhenkiset kamppailut. Molemmilla oli maalin peleissä paikkansa maalintekoon ja sitä kautta pisteisiin, mutta maalinteko oli perjantaina hyvin vaikeaa. Jokipojat hävisi Savonlinnassa lukemin 3-2 ja TUTO puolestaan nöyrtyi Kajaanissa lukemin 3-1.

Joensuulaiset ovat viimeisen viikon aikana pelanneet varsin mallikasta jääkiekkoa. Ennen SaPKo-ottelua joukkue voitti LeKin 5-2 ja Sportin 4-1.

TUTOn kolmen vierasottelun viikko on alkanut erittäin synkästi. Eilistä Hokki-tappiota edelsi häviö myös keskiviikon K-Vantaa-kamppailusta. Tärkeitä palasia on edelleen sivussa TUTOn pelaavasta kokoonpanosta. Aki Keinäsen ja Nico Maneliuksen poissaolo näkyy turkulaisten pelaamisessa väkisin. Tuukka Pulliainen pelaa tänään ykköskentän keskellä, laidoillaan Antti Virtanen sekä Ville-Vesa Vainiola. Myös kultaleijona Mikko Lehtonen pelaa tänään omalla tontillaan Ryan Ruikan vierellä.

Illan pelissä nähdään sarjan kärkiveskarit vastakkain

Maalivahtipelin ystävät näkevät tänään varmasti hienon taiston sarjan kahden kärkimaalivahdin välillä.  Jokipoikien Kanadalaismaalivahti Daniel Spence toimi pisteiden takuumiehenä Jokipoikien kahdessa viimeisessä voittopelissä. Eilen rightin maalivahti oli huilivuorossa, kun Mikael Edelmann kantoi torjuntavastuun. Spence on sarjan maalivahtitilastossa kakkosena torjuntaprosentilla 91,94.

TUTOn Tommi Virtanen on hiipinyt sarjan torjuntatilaston ykköspaikalle. Virtasen torjuntaprosentti on eilisen jälkeen 92,17. Virtaselle kertyi eilisessä ottelussa 40 torjuntaa, joten nähtäväksi jää, miten mies on ryöpytyksestä palautunut. Virtanen kuuluu sarjan kovakuntoisimpiin maalivahteihin, joten lyhyestä palautumisajasta huolimatta mies pelannee lauantaina jälleen huipputasolla. Maalivahtipelin pitää lauantaina olla loistavaa, jotta TUTO pystyy pisteistä taistelemaan.

Seuraa näitä pelaajia

Ryan Ruikka on kuntoutunut vammastaan ja pelannut heti paluunsa jälkeen hyvällä tasolla. Maneliuksen poissaolo avannee Ruikalle jälleen paikan ylivoimassa, joten tehoja saattaa tänään syntyä. Ruikka toimittaa ylivoimalla kiekkoa hyvin ranteella maalille, mutta lämärin virittäminen kestää usein liian kauan. Rightin puolustajana Ruikka tulee olemaan iso palanen turkulaisten erikoistilannepelaamisessa.

Mikael Ruohomaan tekeminen on viime aikoina ollut pysäyttävää. Mies on noussut pistepörssin kärkeen ja kuronut eroa kakkoseen jo viiden pisteen verran. Ruohomaa on tehnyt 39 ottelussa äärimmäisen kovat 48 tehopistettä. Eiliseen jäähyilyyn ei tänään ole varaa, sillä Ruohomaa ja hänen tutkaparinsa Sami Blomqvist lyövät kiekkoa pussiin ylivoimalla tehokkaasti.

Ottelu seurattavissa tutuilla kanavilla

Ottelun voit katsoa livenä jälleen Elisa ViihteestäRavintola Mauno Biocityssä näyttää ottelun suorana screeniltä.

TUTOn Twitteriin paukutetaan jälleen liveseurantaa ja erätaukoraportit tulevat luettaviksi TUTOn Fb-sivuille. Otteluraportti luettavissa ottelun jälkeen nettisivuillamme. Ottelu alkaa klo 17.00.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää