Ennakko: TUTO kohtaa Mestiksen revanssiviikonloppuna Sportin kahdesti

Sport  2.   15gp-30pts (9-1-1-4)

TUTO 1.   16gp-34pts (9-3-1-3)

TUTO pelaa viikonloppuna kahdesti Vaasan Sportia vastaan. Joukkueet pelaavat tällä kaudella vastakkain kunnioitettavat kahdeksan kertaa. Perjantain ottelu Kuparisaaressa on kauden toinen kohtaaminen joukkueiden välillä.  Ensimmäinen kamppailu päättyi TUTOn kotivoittoon sarjan avauskierroksella.

Ensimmäinen kahdeksasta keskinäisestä ottelusta pelattiin jo syyskuussa Turussa. Silloin TUTO oli parempi maalein 5-3. Sport tulee otteluun kolmen pelin voittoputkessa. TUTOn seitsemän ottelun putki puolestaan katkesi viime viikon lauantaina Savonlinnassa. Molemmat joukkueet ovat esiintyneet viime aikoina varsin pirteästi, joten Mestistä seuraavat saavat varmasti nauttia viikonloppuna loistavista kärkipeleistä.

Suuria kysymysmerkkejä joukkueiden maalivahtiosastoilla

Yksi alkukauden suurimpia kysymysmerkkejä Mestiksen maalivahtiosastolla on ollut Joonas Kuusela. Alkukaudesta miehelle meni kaikki rantapalloa pienempi sisään, mutta viime aikoina mies on torjunut erittäin hyvin ja napsinut voittoja tasaisesti. Kuusela pelaa käytännössä kaikki Sportin ottelut, sillä Tuomas Saarelan ja Jean Aurénin vastuu maalinsuulla on ollut minimaalista. Toisaalta myös kauden torjuntatilastot saattavat vaikuttaa Sportin maalivahtipeluutukseen, sillä Saarela (62,50%) ja Aurén (80,77%) eivät aivan kärkinimiä tällä saralla ole. Kuuselan torjuntaprosentti on noussut viime aikoina kohisten. Kuuselan prosentti ennen viikonloppua on 91,23%

Tommi Virtanen loukkaantui lauantaina SaPKo-ottelun avauserässä ja joutui jättämään leikin kesken. Kimmo Meriläinen on pelannut viime aikoina erinomaisesti, joten maalivahtipuolella TUTOlla ei ole ongelmaa. TUTOn maalivahtipeluutus selviää pelipäivän aamuna.

Molemmat joukkueet erittäin vahvoja kotonaan

Kumpikin joukkue on voittanut kotonaan tällä kaudella seitsemän kertaa. Sport ei ole jäänyt kuparisaaressa kertaakaan pisteittä tämän kauden seitsemässä kotiottelussaan. Vaasa on tunnetusti vaikea paikka vierasjoukkueelle pelata, etenkin viikonlopun otteluissa. Turun Marli Areena ei myöskään ole ollut helppo paikka vierasjoukkueille tällä kaudella. Turusta täyden pistepotin kanssa on onnistunut lähtemään tällä kaudella ainoastaan LeKi kertaalleen.

Kiinnitä katseesi

TUTO

Ryan Ruikka sai maalitilinsä auki viikonloppuna. Miehellä on kasassa nyt mainiot 1+10 tehot. Nähdäänkö Ruikan kohdalla ketsuppipulloefekti? Ruikan peruspelaaminen on Mestiksen parasta A-luokkaa.

Ville-Vesa Vainiola onnistui myöskin maalinteossa viikonloppuna. Mikäli TUTO haluaa Vaasasta pisteitä, pitää Vainiolan ketjun olla pelipäällä.

Sport

Joonas Kuuselan torjuntavireestä oli juttua jo aikaisemmin, mutta pohjimmiltaan mies on loistava maalivahti ja pystyy voittamaan pelejä käytännössä yksinään. Kuuselan huippuvireen turkulaiskatsojat saattavat muistaa viime kauden pudotuspeleistä. Kuuselan maalille pitää saada liikennettä ja irtokiekot pitää lyödä maaliin tehokkaasti. Irtokiekkoja Kuuselalta tulee edelleen paljon.

Samuli Kivimäki johtaa Mestiksen maalipörssiä 13 osumallaan. Kivimäen harteilla on suuret maalintekopaineet, mutta mies ei ole niistä juurikaan välittänyt. Isokokoinen ja vahva pelaaja, jota vastaan puolustettaessa pitää olla tarkkana. Kivimäen laukaus kuuluu sarjan laadukkaimpiin.

Palkitsemisia lauantain kotipelissä

Lauantain kotipelissä palkitaan kaksi TUTO-pelaajaa. Anrei Hakulinen valittiin Mestiksen kuukauden pelaajaksi. Hakulinen nakutti lokakuussa seitsemässä pelaamassaan ottelussa 13 tehopinnaa.

Aki Keinänen puolestaan rikkoi viikonloppuna 300 pisteen rajapyykin Mestiksen runkosarjaotteluissa, joten kukkia on luvassa myös Keinäsen talouteen.

Molemmat ottelut nähtävissä suorina lähetyksinä MestisTV:ssä. Vaasan ottelun selostaa Toni Lönnroos ja Turun pelissä äänessä on Jani Säteri. Liveraportointia luvassa myös TUTOn sosiaalisessa mediassa. Vaasan ottelu käynnistyy perjantaina klo 18.30 ja Lauantaina Turussa aloitetaan klo 17.00. Hallin ovet aukeavat tuntia ennen kamppailua. Pelin jälkeen pelaajahaastattelut hallin Lappi-henkisessä kulmabaarissa.

 

Lipunmyynti lauantain kamppailuun on käynyt erittäin kuumana, joten suosittelemme ostamaan lipun etukäteen ennakkomyyntipisteistä tai osoitteesta www.lippu.fi

Tilastot: mestis.fi

MestisTV-lähetykset Elisalle

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää