ENNAKKO: TUTO hakee lauantaina revanssia LeKistä

TUTOn ja LeKin neljäs kohtaaminen tällä kaudella miteltiin viime viikolla Tampereen Hakametsässä. LeKi oli Tampereen kiekkopyhätössä 1700 katsojan edessä parempi maalein 3-2, joten TUTO esiintyy kotiyleisölleen lauantaina varmasti motivoituneena.  Lauantain kotiottelun jälkeen TUTO pelaa kolme seuraavaa otteluaan vieraissa.

Viime ottelun hahmo oli LeKin Lassi Mattila, joka teki kaksi maalia perättäisissä vaihdoissa ottelun toisessa erässä. TUTOlla oli ottelussa omat paikkansa, mutta kovasta yrityksestä huolimatta turkulaiset jäivät ilman tasoitusmaalia. Ismo Lehkonen puhui pelistä perjantaisessa otteluinfossa seuraavasti.

Osalla pojista ei bensa ihan lauantaina riittänyt, kun pojat jättivät kaikkensa jäälle perjantain pelissä Sportia vastaan. Meillä on ollut viime aikoina paljon poissaoloja ja silti ollaan pystytty haalimaan hyvä määrä pisteitä noista otteluista”, summasi Lehkonen.

Lehkonen valotti myös hieman huomista kokoonpanoaan.

LeKi tulee jälleen lauantaina olemaan meille hyvä mittari, koska siellä tulee olemaan paljon kokeneita liigapelaajia mukana. Meidän kokoonpanoon saadaan myös tärkeitä äijiä mukaan, kun Tuukka Pulliainen ja Ryan Ruikka hyppäävät mukaan”, kertoi Lehkonen.

Pulliainen on myös luonnollisesti iloinen päästessään takaisin pelaavaan kokoonpanoon.

Olen pystynyt harjoittelemaan poissaoloaikanani kohtalaisen hyvin. Olen pystynyt tekemään luistelua lukuunottamatta lähes kaikkea, joten on erittäin hienoa päästä huomenna jälleen pelaamaan. LeKiä vastaan omat pelini ovat mennet tällä kaudella hyvin”, tarinoi Pulliainen.

Seuraa näitä pelaajia

Simon Nielsen pelaa ennakkotietojen mukaan huomenna TUTOa vastaan LeKin maalilla. Nielsen käväisi lainalla parin pelin verran myös TUTOssa viime kaudella, joten Nielsenin esitykset saattavat olla vielä turkulaiskatsojien mielissä. Etenkin yksi vieraspeli Jyväskylässä.

Ryan Ruikka tekee huomenna paluun kokoonpanoon. Ruikka on pystynyt viime ajat harjoittelemaan laadukkaasti, joten huomenna nähdään Ruikan odotettu comeback.

Hankkimalla otteluliput ennakkoon säästät aikaa ja rahaa

Liput otteluun voit hankkia helposti TÄSTÄ.

Ottelun voit jälleen katsoa suorana Elisa Viihteen Mestis-osiosta.

 

TUTOn sosiaalisen median kanavat tuottavat liveseurantaa ottelusta tuttuun tapaan.

 

TUTO Hockey – LeKi

4.1.2013 klo 17.00

Marli Areena

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää