Antti Meriläinen TUTO Hockeyn edustusjoukkueen maalivahtivalmentajaksi

Antti Meriläinen on kaudella 2015-2016 TUTOn edustuksen maalivahtivalmentaja. Myös A-nuorten valmennusryhmä alkavalle kaudelle on selvillä.

Viime kaudella TUTOn B-nuorten maalivahtivalmentajana toiminut Meriläinen on ollut aiemmin muun muassa Suomen juniorimaajoukkueiden sekä Espoo Bluesin maalivahtivalmennuksessa mukana. Kauden 2013-2014 mies vietti maalivahtivalmentajana Italiassa, Sterzing/Vipitenon joukkueessa.

”Antti on ikäisekseen kokenut maalivahtivalmentaja, jolla on olemassa hyvä kokemuspohja huipputason maalivahtivalmennuksesta. Antin tietotaito ja käytännön valmennusosaaminen ovat meille arvokas lisä maalivahtivalmennuksessa. Antti on ollut osana valmennusta jo jonkin aikaa ja osallistui maalivahtien kartoittamiseen aktiivisesti”, kertoo TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

A-nuorten valmennusryhmä uusiksi

TUTO Hockeyn A-nuorten valmennuksesta alkavalla kaudella vastaavat vastuuvalmentajana toimiva Aittola sekä valmentajat Mikko Jortikka ja Alex Karlsson. Loistavaa työtä viime kaudella A:ssa tehnyt Jari Kesti jätti junioritasolla valmentamisen työ- ja perhekiireiden johdosta kauden päättymisen jälkeen. Siitä lähtien A-nuorten toiminnasta on vastannut Aittola.

TUTO Hockey Oy:n urheilutoimenjohtaja ja aikaisemmin vuodesta 2011 lähtien pelaajakoordinaattorina vaikuttanut Aittola toimi viime kauteen asti samaan aikaan myös TUTOn edustuksen apuvalmentajana. Ennen TUTO Hockeytä Aittola on työskennellyt vuosina 2006-2010 juniorivalmentajana TUTOn, TPS:n ja KaKiPon joukkueissa. Aittolalla on kokemusta myös TUTOn, Vaasan Sportin ja TPS:n edustusjoukkueiden valmennustiimeistä vuosilta 2007-2009. Aittola on myös suorittanut jääkiekkoliiton nuorten valmennustutkinnon sekä jääkiekkovalmentajatutkinnon.

”Urheilullisesti näin hyvän ja reippaan joukkueen valmentaminen on etuoikeus, jonka otan hyvin mielelläni vastaan. Viime kaudella tehty pohjatyö mahdollistaa nyt yksilöllisemmän valmennuksen, jonka pyrkimyksenä on tuottaa jatkossa enemmän nuoria pelaajia myös edustustoiminnan mukaan. Valmennuksellisesti keskitytään yksilöihin, jotka muodostavat yhteistoiminnallisesti joukkueen. Ilmapiiri on kaiken A ja O ja pyrimme toimimaan vaativassa sekä työteliäässä, mutta samalla kannustavassa ympäristössä”, Aittola sanoo.

Muu valmennusryhmä:

Mikko Jortikka, valmentaja

Toista vuotta A-nuorten valmentajana. Taustalla 306 peliä Mestiksessä.

”Huikea tyyppi ja tulevaisuuden valmentaja”, kuvailee Aittola.

Alex Karlsson, valmentaja

Entinen TUTOn A-junioripelaaja, joka siirtyi viime kaudella HC Indians Kaarinassa toimihenkilöpuolelle.
 

TUTO Hockeyn A-nuoret ovat harjoitelleet tänä kesänä aiempaa enemmän myös edustuksen kanssa yhdessä, ja näin ollen Ismo Lehkonen on vetänyt myös A-nuorille harjoituksia. Näillä toimilla pyritään seurajohdon linjauksen mukaisesti madaltamaan kynnystä A-nuorista TUTOn edustusjoukkueeseen.

 

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää