Aki Kangasmäki: "Sitä kuuluisaa luonnetta tästä joukkueesta löytyy!" Julkaistu to 05 huhti 12:20

Aki Kangasmäki: "Sitä kuuluisaa luonnetta tästä joukkueesta löytyy!"

Pudotuspeleissä viime kauden finaalikaksikon tieltään raivannut TUTO jatkaa kauttaan Mestiksen finaaleissa, johon se tekee paluun kymmenen vuoden odotuksen jälkeen.

Puolivälierissä TUTO kellisti K-Vantaan otteluvoitoin 4-1, kun taas hallitsevana mestarina kauteen lähtenyttä SaPKoa vastaan pelattu välieräsarja venyi aina seitsemänteen otteluun saakka, jossa pässipaidat kaatuivat lukemin 1-3.

Voiton myötä TUTO eteni perjantaina alkavaan finaalisarjaan, jossa vastaan asettuu Keuruun oma ylpeys, runkosarjan voittanut KeuPa HT. Vielä viime kaudella Ihmisten joukkueeksi kutsuttua keuruulaisryhmää edustanut Aki Kangasmäki näkee, että TUTOlla on edelleen parannettavaa pelissään.

”Peli ei ole vielä ollut täydellistä. Paljon on vielä pikku juttuja, mitä voi parantaa, mutta ei meillä mitään selkeitä heikkouksia ole. Sitä kuuluisaa luonnetta tästä joukkueesta löytyy!”

Joukkueen vahvan luonteen esiin nostanut ”Kanki” korostaa, että TUTOn vahvuudet ovat juurikin mentaalisella puolella, jonka lisäksi hän kiittelee Miika Elomo-Marko Kiprusoff kaksikon luomaa pelitapaa.

”Uskon, että meillä on suurimmat aseet henkisellä puolella. Kuitenkin kaksi tiukkaa sarjaa ollaan jo vedetty, eikä olla kertaakaan katkettu, vaan aina tiukan paikan tullen ollaan pysytty mukana ja pystytty vastaamaan huutoon ja nähty, että meidän valmennuksen luoma systeemi toimii.”

TUTOn johtaviin pelaajiin kuuluva, lähes 200 liigaottelua urallaan pelannut Kangasmäki suhtautuu kriittisesti myös omaan pelaamiseensa.

”Itsellä on vielä parannettavaa, pitää löytää se kuti sinne tolppien väliin.”

Itsekriittisyydestä huolimatta ”Kanki” kertoo nauttivansa ainutlaatuisesta finaalikeväästä täysin rinnoin.

”Mutta on nättiä kyllä, kun ekaa kertaa urallani olen isossa roolissa joukkueessa, joka menee finaaleihin. Nyt tarvii nauttia tästä ajasta, minkä tämä jäkiskevät kestää.”

Loppuun Kangasmäki nostaa esiin sen nosteen, jonka runsaslukuinen ja äänekkäästi omiaan tukeva Marli Areenan kotiyleisö TUTOlle tuo.

”Toivottavasti saadaan katsomot täyteen ja tunnelma sen mukaiseksi, että ne finaalipelit eivät ole olleet ihan joka keväistä herkkua pitkään aikaan Kupittaalla! Katsojien tuki on mahtava lisä joukkueelle – mitä enemmän sakkia, sen hienompaa on pelata.”

Mestiksen finaalikarnevaali rantautuu Marli Areenalle tulevana sunnuntaina (8.4.) kymmenen vuoden tauon jälkeen! Edullisemmat ennakkoliput klo 17:00 alkavaan matsiin voit hankkia TÄSTÄ!