Aaro Löyttymäki - Vaikeuksien kautta voittoon Julkaistu ma 15 loka 14:45

Aaro Löyttymäki - Vaikeuksien kautta voittoon

Vaikeampien aikojen jälkeen läpimurtoa miesten tasolla tekevän hyökkääjän tavoitteet on asetettu korkealle.  

Aaro Löyttymäki on 21-vuotias hyökkääjälupaus, jonka uralle on mahtunut poikkeuksellisen suuria vastoinkäymisiä. Talvella 2016 tullut loukkaantuminen piti raamikkaan (190cm/95kg) pelurin poissa kentiltä lähes kokonaisen vuoden ajan.

- Olihan se raskasta, kun pelejä piti vain käydä katsomassa, eikä itse päässyt pelaamaan. 11 kuukautta siinä meni pelkästään katsellessa, Löyttymäki kertaa mennyttä kuntoutusjaksoa.

Pitkä poissaolo kesken urakehityksen tärkeimpien vuosien olisi kenelle tahansa urheilijalle kova pala purtavaksi. Nuori hyökkääjä ei kuitenkaan vaipunut epätoivoon, vaan puski tahdolla läpi vaikean jakson. Löyttymäki haluaa kuitenkin korostaa, että ulkopuolisella avulla oli valtaisa merkitys kuntoutusprosessin onnistumisessa.

- Iso kiitos kuuluu ”Hempalle” (fysioterapeutti Jari Hemling), joka hoiti mut kuntoon. Kun siinä 8-9 kuukauden kohdalla, kun alkoi konkreettisesti nähdä, millaisia tuloksia ”Hempan” kanssa saatiin joka viikko aikaan, se motivoi kaikkein eniten ja antoi uskoa.


Parannettavaa löytyy

Ennen kauden alkua Löyttymäkeä kaavailtiin TUTOn A-nuorten joukkueen kantavaksi pelaajaksi, jonka harteille ladattiin myös tulosvastuuta. TUTOn edustusjoukkueeseen kauden alussa iskenyt loukkaantumissuma kuitenkin nosti TPS-kasvatin hyvin nopeasti Mestikseen. Mestiksessä Löyttymäen tilille on kertynyt kuusi ottelua tehoin 2+1=3.

- Toisen epäonni on toisen onni loukkaantumisten osalta ja sitä kautta sain näytönpaikan edustuksessa ja taisi heti ensimmäisessä vaihdossa tulla maali. Mutta paljon on vielä parannettava, jos aikoo pelipaikan säilyttää myös siinä vaiheessa, kun porukkaa tulee takaisin sairastuvalta, Löyttymäki toteaa alkukaudesta ja tulevasta.

TUTOn osalta alkukausi Mestiksessä on ollut haastava: viime kauden hopeamitalisti löytyy sarjataulukosta seitsemän pelatun ottelun jälkeen vasta sijalta kymmenen, takanaan ainoastaan Peliitat ja IPK. Löyttymäen mukaan joukkueen pelaamisessa on kuitenkin ollut myös positiivisiakin asioita.

- Aika vaihtelevaa on suorittaminen ollut. Välillä ollaan taisteltu pienellä kokoonpanolla todella hyvin ja välillä taas huonoja pelejä.


Nouseva käyrä A-nuorten kanssa

Mestis-otteluiden lisäksi Löyttymäki on ehtinyt pelaamaan myös 12 ottelua Nuorten SM-liigassa. Vaikka pisteitä onkin kertynyt 9 (2+7), ei mies itse ole täysin tyytyväinen suorituksiinsa.

- A-nuorissa alku ei ollut ihan sitä, mitä toivoin pelillisesti tai tehojenkaan puolesta.

Kahdeksantoista joukkueen sarjassa sijalla 14 majailevan A-nuorten joukkueen alkukausi on ollut melkoista vuoristorataa.

- Meillä on hyvä joukkue kasassa, mutta jotenkin ei olla saatu ihan kaikkea vielä irti, Löyttymäki analysoi A-nuorten tilannetta.

- Viimeiset pelit Lappeenrannassa kuitenkin näyttivät, millaisia johtajia tässä joukkueessa on kopissa ja kentällä, Löyttymäki lisää viitaten kuluneen viikonlopun otteluihin, joissa A-nuoret nappasivat mukaansa yhteensä viisi pistettä.

Lahjakkaalla hyökkääjällä on myös selkeä käsitys siitä, mihin suuntaan A-nuorten juna on kulkemassa.

- Kyllä meidät sieltä top kymmenen joukosta löytää alkusarjan päätyttyä. Tähän uskoo kaikki edelleen. 


Ammattilaisuus tavoitteena

Viime kauden lopulla Mestis-debyyttinsä tehnyt Löyttymäki on edustaa TUTOa toista kautta. A-nuorista edustusjoukkueen mukaan nouseminen on muuttanut 21-vuotiaan nuorukaisen arkea suuresti.

- Treenit ovat aina aikaisemmin. Jääharjoitukset itsessäänkin ovat vähän erilaisia ja muutenkin todella ammattimaista toimintaa osa-alueella. Ja pakkohan se on sanoa, missä aikaa eniten vietetään eli pukukopit ovat aika eri tasoa, Löyttymäki naurahtaa.

Vaikka murtautuminen edustusjoukkueeseen on Löyttymäen osalta nyt tehty, ei hän ole vielä tavoitteitaan saavuttanut.

- Tietenkin tavoitteena on paikan vakiinnuttaminen tuolla edustuksen puolella, mutta tähtäimenä on myös auttaa A-nuoria menemään niin pitkälle kuin mahdollista.

Suuremmassakin mittakaavassa määrätietoisen hyökkääjän tavoitteet ovat selkeät.

- Totta kai uran osalta tavoitteena on ammattilaisuus. Sitä varten tehdään töitä joka päivä, Löyttymäki päättää.


Teksti: Jyri Sulander
Kuvat: Shaun Duncan


TUTO jatkaa Mestis-kauttaan keskiviikkona Kooveen vieraana. Seuraavan kotiottelunsa joukkue pelaa tulevana perjantaina (19.10.), kun Jokipojat vierailee Marli Areenalla. Edullisemmat ennakkoliput perjantain matsiin TÄSTÄ!