A-nuoret lähtivät omatoimiselle jaksolle rinneautoillen Julkaistu ma 29 kesä 16:29

A-nuoret lähtivät omatoimiselle jaksolle rinneautoillen

TUTO Hockeyn A-nuoret ovat treenanneet kesän monipuolisesti. Perjantaina vuorossa oli rinneautoilua Hirvensalon MCC Action Parkissa.

"Se oli haastavaa, jengi meni puskiin ja muuta. Mutta oli hauska päivä ja se toi varmasti omalla tavallaan joukkuetta hyvin yhteen", kertoo TUTOn A-nuorten kapteenistoon kuuluva Daniel Tuominen.

A-nuoret heräsivät perjantaina kahdeksalta, jonka jälkeen edessä oli 40 kilometrin pyöräilylenkki Hirvensalossa. Tämän jälkeen siirryttiin rinneautoihin, joissa ajettiin ensin kolmen ryhmän aika-ajot ja sen jälkeen 10 parhaan finaali. Voittajaksi tiukassa kisassa nousi lopulta Toni Mahkonen.

"Rinneautoilu meni oikein kivasti alkuepäröintien jälkeen. Pirun hauskaa oli ja olisi sitä voinut enemmänkin ajaa. itse jäin puoli sekuntia finaalipaikasta, mutta Mahkonen oli kova", myönsi Nestori Numminen, joka hänkin kuuluu A-nuorten kapteenistoon.

TUTOn A-nuorten kesäharjoituksissa on riittänyt vaihtelua. Myös edustusjoukkueen päävalmentaja Ismo Lehkonen on osallistunut nuorten valmennukseen.

"Pari kertaa viikossa Ikan puntti ja perjantaisin Kuuvuoressa rappusten juoksua ja vetoja. Olemme myös käyneet Finnfighters' Gymillä vapaaottelu- ja nyrkkeilytreeneissä sekä pelanneet monipuolisesti pallopelejä, mm. salibandya", Numminen kertoo.

"Monipuoliset treenit ovat olleet oikein hyvä juttu, kun ei ole ollut vain niitä perustreenejä. Ikan treeneissä sai hyvää oppia mm. tekniikoista ja ainakin itse sain niistä paljon irti", komppaa Tuominen.

Myös testit ovat osoittaneet, että treenien monipuolisuus on kannattanut.

"Hienosti on mennyt, sillä kehitystä on tapahtunut testien mukaan sujuvasti ja paljon. Meillä on hyvä joukkue, hyvä henki ja hyvä juttu kasassa."

Heinäkuussa jäälle

Seuraavaksi A-nuorilla on pienimuotoinen omatoimijakso ja heinäkuun lopussa alkavatkin jo jäätreenit.

"Menemme samantien jäälle, elokuun aikana on kuusi treenimatsia ja syyskuussa alkaa kausi", Numminen kertoo.

Kun kausi syyskuussa alkaa, on TUTOn A-nuorilla tavoitteiden suhteen selvät sävelet. 

"Vaikka joukkue onkin nuorentunut aika paljon, niin parasta mahdollista lähdetään tavoittelemaan. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin voidaan mennä jopa päätyyn asti", uskoo Numminen ja Tuominen on samaa mieltä.

"Voitosta lähdetään taistelemaan. Viime vuonna oli hieman erilainen järjestelmä eikä ollut esimerkiksi pleijareita lainkaan, joten nyt äijillä riittää varmasti nälkää voittaa."

Turun rinneautoilukeskus eli MCC Action Park sijaitsee Hirvensalon laskettelurinteessä, noin 4 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Käy tutustumassa MCC Action Parkin verkkosivuihin TÄSTÄ!


Katso alta kuvia TUTO Hockeyn A-nuorten rinneautoilusta! Kuvat: Jarno Tauvo, Tauvon Paikka.

 

TUTO Hockey A – Kesäharjoitteluryhmä 2015 (perässä syntymävuosi):


MAALIVAHDIT:

Teemu Helminen    96

Santeri Koski    97

Pontus Paakkonen    97

Iiro Salminen    96

Santeri Seppinen    96


PUOLUSTAJAT:

Karri Junnila    96

Eero Lammela    97

Ville Mäki    98

Juuso Pelttari    96

Aleksi Runola    96

Eero Salmenoja    97

Patrick Toivonen    97

Daniel Tuominen         "A"    96

Tony Ushanow    97

Joni Valve    96

Jyri Varho    97

Atte Virtaniemi             "C"    96

 

HYÖKKÄÄJÄT:

Edvard Hartikainen    95

Ville Hiltunen    96

Oliver Impilä    97

Roope Kallio    98

Arttu Koskinen    97

Waltteri Kivelä    97

Niko Konttila    98

Mikael Lahtinen    97

Mikke Laurila    96

Miika Nieminen    97

Nestori Numminen       "A"    96

Mico Näpänkangas    97

Toni Mahkonen    97

Sami Mannila    97

Verneri Paijula    97

Markus Raita    99

Henry Seippell    97

Kristian Tikka    95

Elias Tähkävuori    97