A-nuoret aloittavat finaalit kotona

MESTIS: A-Nuorten finaali

ENNAKKO: TUTO Hockey – K-Vantaa Marli Areenalla torstaina 4.4. klo 18.20

Pääsiäiseen kiinteästi liittyvä asia on ilosanoma. Todellisen ilosanoman TUTO Hockeyn leiriin toi mukanaan toinen pääsiäispäivä sillä K-Vantaa löylytti toistamiseen maalein 2-0 paikallisvastustajaa Karhu-Kissoja ja eteni samalla Nuorten Mestiksen loppuotteluun. Koska TUTO Hockeyn A-junnut olivat Nuorten Mestiksen jatkosarjassa kuitenkin sijalla kaksi ja K-Vantaa sijalla neljä, merkitsee tämä sitä että tulevana torstaina pelataan Marli Areenalla taas play off-kiekkoa, ja tällä kertaa finaalien merkeissä. TUTO Hockeyn A-nuorten kotietu on tosiasia.

Kuluvan kauden Nuorten Mestis on ollut jos ei muuta niin ainakin ”viidakkoinen”. Ensin pelattiin neljän kierroksen karsintasarjat, tämän jälkeen kahden kierroksen varsinainen Nuorten Mestis. Pudotuspelejä puolestaan edelsi Nuorten Mestiksen jatkosarja. TUTO Hockeyn A-nuoret ovat siis kulkeneet nelipolvisen tien kohti finaaleja. Ennen torstaita joukkueella on takanaan otteluita peräti 50.

Tie

TUTO Hockeyn A-junnut aloittivat kautensa Mikko Rauteen ohjauksessa. Karsintasarjan alku sujui mallikkaasti mutta syksyn pimeydessä myös joukkueen suoritukset vaipuivat unten maille. Kriittisillä hetkillä toteutettiin valmentajavaihdos ja Ilkka Saarela saikin porukkaan uutta virtaa niin että paikka Nuorten Mestiksessä avautui. Alkuvuodesta joukkueeseen saatiin vahvistuksia, esimerkiksi Joni Seinelä, Jesse Lindsten sekä Oskari Lehtinen, mutta Nuorten Mestiksen ykköspaikkaa, jolla oltaisiin edetty liigakarsintaan, ei saavutettu. Näin matka eteni kohti Nuorten Mestiksen jatkosarjaa ja nyt siis ollaan finaaleissa.

Lohipaidat

Nuorten Mestiksen loppuotteluissa TUTO Hockeyn A-nuoret saavat vastaansa Kiekko-Vantaan. Joukkue pelasi syksyllä samassa karsintalohkossa TUTOn kanssa voittaen sen suvereenisti. Sittemmin lohipaitojen tie muuttui takkuisemmaksi ja lopulta sijoitus Nuorten Mestiksen jatkosarjassa oli neljäs. Ainakin jonkinlaisena ihmeenä voidaankin pitää sitä että K-Vantaa voitoin 2-1 eteni finaaliin eikä Karhu-Kissat, joka vei jatkosarjaa mennen tullen.

Marli Areena torstaina 4.4.2013

Tulevana torstaina 4.4.2013 nähdään Marli Areenalla siis Nuorten Mestiksen finaalin ensimmäinen näytös. Jos katsellaan menneitä ja kurkataan kuluvan kauden tilastoja, ei TUTOlla pitäisi K-Vantaan kanssa olla hädän päivää. Jos joukkue pystyy samanlaiseen kurinalaisuuteen ja joukkuepelaamiseen kuin esimerkiksi pitkäperjantain ottelussa EHC:ia vastaan, lienee samantekevää mikä joukkue finaalissa vastaan tulee. TUTO Hockeyn esitys 6-0 päättyneessä ottelussa oli silmiä hivelevän kurinalaista pelaamista nuorelta joukkueelta. Vastaavasti taas lauantaina Vuosaaressa joukkueen ykkösketju Larinmaa – Kallio – Puputti otti sen vastuun jota ketjulta tiukan paikan tullen vaaditaan. Torstaina 4.4.2013 Marli Areenalla huippuluokan kattaus valmiina kun kiekkokausi A-nuorten osalta alkaa lähestyä huippuaan. Ottelu alkaa kello 18.20 ja otteluun on vapaa pääsy joten siis sinne.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää