A-junnut eivät vieläkään löytäneet voittamisen kulttuuria Julkaistu la 10 marras 16:09

Viime aikoina hiukan mollivoittoisesti esiintynyt TUTO Hockeyn A-junioreiden tiimi oli lauantaina Marli Areenalla pelatussa ottelussa kovan paikan edessä. Vastassa joukkueella oli paikallisvastustajaksi tituleerattava VG-62 Naantalista, joka kuukausi sitten jatkoajalla nokitti turkulaisia. Paitsi pistemetsästyksen myös paikallisen kunnian kannalta illan ottelu oli luonnollisesti tärkeä sillä eihän kukaan sinänsä halua kokea tappiota tuttujen silmien alla. Aina toisen erän puoleen väliin asti kaikki näytti TUTO-silmin olevan kuosissaan mutta sitten VG meni menojaan ja tiputti kotijoukkueen sille puolelle viivaa jossa ei pelata Nuorten Mestistä. Ottelun loppulukemat 2-6 kertovat karua kieltään.

Paikallisotteluluonne heijastui ainakin yleisön silmin katsottuna mukiinmenevästi sillä kontaktia otettiin puolin ja toisin ehkä normaalia enemmän. Ottelu aaltoili tasavahvasti päästä päähän ja kotijoukkueelle tarjottiin jo ajassa 2.29 ylivoiman muodossa mahdollisuus helpotettuun maalintekoon mutta kun ei niin ei. Uusi etsikkoaika tarjottiin erän puolivälin jälkeen eikä Vertti Virtaniemi erehtynyt avopaikasta. Osoituksena ottelun tasaisuudesta ensimmäisessä erässä erätauolle lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa.

Kymmenen minuuttia on pitkä aika. Sen saattoi havaita siitä että toiseen erään luisteli entisestään sisuuntunut TUTO Hockey. Tiimi repi, raastoi ja teki töitä. Uurastus palkittiin ajassa 23.49 kun Joonas Larinmaa siirsi kotijoukkueen 2-1 johtoon. Johtomaalin jälkeen turkulaisprässi paahtoi taukoamatta kohti VG:n Niko-Petteri Saaren vartioimaa maalia. Joonas Larinmaan hyökkäyspään jäähy kuitenkin taas tasoitti puntit ja tarjosi armonlaaksolaisille uuden siiman tulla mukaan peliin. Ensimmäistä kertaa vieraat siirtyivät johtoon kotijoukkueen alivoiman aikana. TUTO-pelurin purku suoraan mustakeltapaitaisen pelaajan lapaan oli kohtalokas. Lisää tuskaa turkulaispakettiin saatiin kun vain sekunti ennen summerin ujellusta naantalilaiset siirsivät pikkumustan ohi Kimmo Meriläisen.

Jos toiseen erään turkulaisten oli vielä joltisenkin huojentunut olo startata, sitä samaa ei voida sanoa tilanteessa jossa takana pelattuja minuutteja oli 40. Kaksikymmentä minuuttia voi olla tuskainen aika kun pitää saavuttaa seuraavat virstanpylväät: tasoitus, johtoon meno, johdon pitäminen ja voitto. Mikko Rauteen suojatit pyörittivät kolmannen erän alusta lähtien peliä VG:n päädyssä. Ajassa 47.26 alkoi ottelussa olla kuitenkin jo sitä ratkaisun makua kun TUTO:n Olli-Pekka Viitaniemen jäähyn aikana vieraat siirtyivät kolmen maalin johtoon. Erän puolivälissä passitettiin naantalilaisnuori jäähyboksiin ja Mikko Rautee valitsi tilanteessa aikamoisen hasardin ottamalla myös Kimmo Meriläisen pois luukultaan. Maalailusta sen sijaan vastasi VG.

Lauantai ei tuonut TUTOn A-junnujen tilanteeseen lohduketta. Sarjataulukossa VG viuhui ohi ja on nyt kolme pistettä edellä. Elämä kuitenkin jatkuu ja ottelut niin ikään. Huomenna sunnuntaina joukkue saa vastaansa Nuorten Mestiksen karsintalohkoa 2 ylivoimaisesti johtavan K-Vantaan. Nyt ei kuitenkaan tuijotella sarjataulukkoa vaan lähdetään hakemaan voittoa kello 15.50 alkavassa ottelussa.