Jani Tuominen

hyökkääjä

  • Syntynyt: 23.7.1974
  • Pelasi TuTossa 96-01 203 ottelua 56+71=127

Tuominen kuului niiden TuTon omien kasvattien joukkoon, joiden kannalta joukkueen nousu SM-liigaan tapahtui huonoon aikaan. Liigajoukkue rakennettiin muualta tulleiden pelaajien varaan, joten Tuominen joutui lähtemään hakemaan peliaikaa Turun alueen alasarjajoukkueista ja Uudestakaupungista.

Tuomisen aika koitti TuTon pudottua SM-liigasta, ja syksystä -96 alkaen hän kuuluikin joukkueen runkopelaajiin viiden kauden ajan. Hän oli erinomainen alivoimapelaaja, joka onnistui monesti murtautumaan vastahyökkäyksiin ja läpiajoihin. Pistesaldotkin paranivat TuTo-vuosien aikana, ja yleensä Tuominen nähtiin kentällä ottelun ratkaisuhetkillä.

Elämänsä ottelun hän pelasi maaliskuussa -99 Oulun Raksilassa pudotuspelisarjan kolmannessa pelissä ylivoimaisena pidettyä Kärppiä vastaan. TuTon voittoon päättyneessä ottelussa Tuominen teki joukkueen kaikki kolme maalia; yhden tasakentällisin, yhden alivoimalla ja yhden tyhjään maaliin.

Jaa eteenpäin: