TUTO Hockeyn perinteisessä Pre Game Press Cafessa kuultiin iloisia uutisia kauden tärkeimmän ottelun aattona. TUTO saa kaivatun vahvistuksen kokoonpanoonsa perjantain kotiotteluun SaPKoa vastaan, kun kapteeni Antti Virtanen palaa kokoonpanoon. Ottelun ennakkotunnelmia olivat kertomassa Virtasen lisäksi Derek Famulare, toimitusjohtaja Santtu Kiili, varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen ja valmentajat Kari Makkonen ja Kai Ortio.
Tamminen: ”Minulla on ilo kertoa, että kapteeni Antti Virtanen palaa huomenna TUTO Hockeyn kokoonpanoon. TUTO Hockeylle jokainen peli on tästä eteenpäin playoffs-ottelu. Joukkueelle Antin paluu on varmasti iso juttu ja uskon sen johdattavan meidät tavoitteeseemme, joka on playoff-paikka.
Kiili: Huominen ottelu on iso joukkueelle kaukalossa, mutta myös toimiston puolella puhaltavat uudet tuulet. Itse näen, että urheilujoukkueella on oltava fanit, jotka luovat tunnelmaa. Jos niitä ei ole, on seura pulassa. Olemme pyrkineet luomaan uutta tunnelmaa ja huomisessa pelissä näkyy taatusti muutoksia. Uudistuksia on luvassa mm. joukkueiden sisääntuloon, joten OS/G Areenalle kannattaa saapua ajoissa. Ovet avataan klo 17.30.
Makkonen: Pelattiin hyvä peli Joensuussa. Kajaanissa ei käytetty paikkoja ja erityisesti ylivoimapeli oli pettymys ja sitä on nyt harjoiteltu. Virtasen paluu on hieno asia. Huomenna näette taistelevan ja energisen TUTOn.
Ortio: Rahkolan loukkaantuminen avaa nuorille puolustajillemme loistavan näyttöpaikkan. LInke antaa oman näyttönsä huomenna. Viitaniemi ja Karhu odottavat nälkäisenään tilaisuuttaan.
Virtanen: On hienoa palata. Tauon aikana huomasin, sen kuinka paljon kaipaan kentälle. Olen treenannut viikon verran valtavalla innolla ja odotan huomista vesikielellä.
Famulare: Tammisen viesti ennen vieraskiertuetta oli selkeä. Kaikkien on aika nyt herätä. Turnee oli rankka, mutta opettava. Katsoin optimistisesti kohti kevättä. Ensimmäisenä välitavoitteena pääsy playoffs-otteluihin. Siitä ei tingitä.
Ottelun tärkeys on herättänyt myös katsojat, sillä lippuja on mennyt ennakkoon jo yli 1000.
TUTO HOCKEY – SAPKO perjantaina 13.1. klo 18.30 OS/G Areenalla!
Tänään Lempäälässä pelattava LeKi – TUTO Hockey ottelu televisioidaan Canal+:lla. Ottelu on katsottavissa myös Veikkauksen nettisivuilta VeikkausTV:stä.
TUTO Hockeyn vuoden ensimmäinen kotiottelu on vuorossa perjantaina 13.1. klo 18.30. Silloin OS/G Areenalle saapuu SaPKo.
TUTO Hockey toivottaa hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2012!
TUTO Hockey Oy:n koko organisaatio toivottaa iloista ja rauhallista joulua!
TUTO Hockeyn otteluohjelmaan on tullut muutama muutos, joista merkittävin on TUTO Hockey – K-Vantaa ottelun siirtyminen keskiiviikosta 18.1. perjantaille 20.1.2012.
"Kyseinen siirto on haasteellinen meille kaikille. Samana päivänä Turussa pelataan kaksi huippuottelua. Haluamme nähdä, että omat kannattajamme täyttävät OS/G Areenan ja luovat sinne sen kuuluisan perjantai-illan tunnelman. Sen tunnelman avulla otamme kolme pistettä Vantaalta, joka on tällä hetkellä yksi pääkilpailijoistamme, kun mennään kohti kevään playoff-kamppailuja", kommentoivat TUTO Hockeyn varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen ja markkinointipäällikkö Janne Ollila.
Muut muutokset otteluohjelmaan ovat seuraavat:
Korjatun otteluohjelman löydät sekä TUTO Hockeyn kotisivuilta (tutohockey.fi) että Mestiksen sivuilta mestis.fi.
Vaikka joulu onkin jo ovella, niin ovela joulu ei ole sentään ole että sen läheisyys estäisi Mestiksen pelaamisen. TUTO Hockey sai Kupittaan OS/G- areenalla vastustajakseen syyskauden viimeisessä kotipelissä Mikkelin Jukurit. Joukkueilla oli ennen keskiviikon kihinää takanaan kuluvalla kaudella kaksi kohtaamista. Molemmat kohtaamiset pelattiin syksyllä Mikkelin Kalevankankaalla, joten vasta nyt turkulaisilla oli mahdollisuus ensimmäistä kertaa nähdä sarvipäät OS/G- areenalla. Vauhdikastempoinen vääntö oli kutakuinkin mikkeliläistä näytöstä. Maaleihin 3-5 päättynyt ottelu johdatteli joukkueet joulutauolle. Jukurit vahvisti otettaan sarjan kakkosena ja TUTO Hockeyn valkoisen joulun tavoittelu jäi harmillisesti kahden pisteen päähän.
Viime pelit Kupittaalla ovat ollet monin tavoin värikkäitä eikä Jukurit- matsi tehnyt tässä linjassa poikkeusta. Vieraat saivat pelata ottelun alkuminuuteilla yhtä maalia ja jo muutaman minuutin pelailun jälkeen taululla loiskottivat luvut 0-1. TUTOn pelatessa ylivoimalla Kai Syväsalmi myöhästyi puolustuksesta ja vastaantullut TUTO- veskari Juho Santanen haroi tyhjää, mutta Syväsalmen rikkomisella maali varjeltui. Alkuhörhöilyjen jälkeen otteet tasoittuvat kovasti ja muutama minuutti ennen ensimmäisen erän loppua asialla oli Keni, Mestiksen kruunaamaton maalikuningas. Värikkääseen erään mahtui myös Jukurien Matti Uusivirran puskemisesta aiheutunut ulosajo ja kosolti läheltä piti tilanteita, vauhtia ja kuumia tunteita.
TUTOlle tarjottu pitkä ylivoima jakautui erätauon molemmin puolin ja sujui muutenkin joulupukin odottelun merkeissä. Jäähyn jälkeen savolaiset hämmensivät vaihdelaatikkoaan ja löysivät uuden vaihteen. Sen siivittämänä Mikkelin poika oli pika pikaa kahden maalin johdossa, ajan mittaan sitten jo kolmen. Mitä pidemmälle toista erää edettiin, kasvoi kotijoukkueen tuska ja kurjuus. Savolaiset toimivat piällysmiehen elkein, eivätkä juuri kyselleet tutolaisten näkemystä siitä millä tavalla pelissä piti edetä. Kyyti oli aika lailla kylmää. Erän maaliluvut 0-3 eivät jättäneet mitään jossiteltavaa.
Kolmanteen erään odotettiin luonnollisesti taka-ajoon janoavaa kotijoukkuetta. Mahdollisuuksia moiseen tarjoiltiin montakin kertaa ylivoimien muodossa, mutta raaka fakta on se että Jukurit eivät juuri tilaa antaneet. Lauri Aaltosen 2-4 kavennus loi kuitenkin pientä toiveen pilkettä turkulaisleiriin. Täysin yksin maalin kulmalle jäänyt Aaltonen nosti mallikkaasti pikkumustan Kai Tillasen vartioimaan häkkiin. Molemmat joukkueet maalasivat vielä kerran, mutta totuuden nimissä on todettava että kotijoukkueen loppukiri ei saanut sellaista tuulta purjeisiin joilla oltaisiin noustu tasoihin saatikka voittoon.
Kari Makkonen(TUTO Hockey): ”Kaksi ensimmäistä erää oltiin auttamattomasti jälkijunassa. Varsinkin Jukurien luisteluärhäkkyys oli hurjaa. Hienoa oli se että missään vaiheessa ei lyöty läskiksi. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä illan ottelussa.”
Jarno Pikkarainen(Jukurit): ”Hyvät pisteet saatiin. Varsinkin 5-5- pelaamisessa pärjäsimme hyvin. Alivoimatilanteissa olimme ajoittain pulassa, mutta vastaavasti toinen erä oli selkeästi meidän. On tunnustettava että emme missään tilanteessa olleet hätää kärsimässä.”
TUTO Hockeyn joulutauko kestää ”peräti” kuusi päivää. 28.12.2011 TUTO matkustaa Vantaalle, 30.12.2011 Heinolaan ja 4.1.2012 Lempäälään. Seuraava kotiottelu OS/G- areenalla pelataan 13.1.2012, jolloin TUTO saa vastaansa SaPKon.