TUTO Hockey

TUTO Hockey
Lippupiste

TUTO Hockey taipui SUPERPÄIVÄSSÄ

Julkaistu 26. marraskuuta 2011

TUTO Hockey vietti lauantaina OS/G- areenalla Superpäivää. Varsinaisen Mestis- ottelun lisäksi seura tarjosi pikkujouluilottelun puitteissa kaiken sortin mannaa jääkiekkoväelle. Itse keskiössä oli kuitenkin kipakka taisto kolmesta pisteestä kotijoukkueen ja oululaisen Kiekko-Laserin välillä. Viime,iset kolme otteluaan voittanut TUTO Hockey ei ollut omimmillaan sarjajumboa vastaan ja perjantaina rökäletappion Lempäälässä kokenut oululaisjoukkue oli nyt voitonnälkäisempi. Ottelu päättyi maalein 2-4 Kiekko-Laserille.

Kesti jonkin tovin ennen kuin kesken kauden TUTO Hockeyn valmentajaksi värvätty Kari Makkonen sai kehiteltyä partituurit joilla saatiin kellistettyä joukkueen alakulo. Viimeiset kolme kierrosta ovat olleet kuitenkin TUTO- hurmosta isolla H:lla. Pienessä ajassa kaatuivat KooKoo, Sport sekä Jukurit, ensimmäinen ja viimeinen näistä sitä paitsi vieraissa. Maalisuhde kolmessa edellisessä ottelussa on ollut TUTOlle muikeat 14-5 ja pisteitä on ropissut kahdeksan.

Koko kauden TUTOlla on ollut jonkin sortin probleemeja nimenomaan sarjataulukon häntäpään joukkueita vastaan. Sarjajumboa Kiekko-Laseria vastaan turkulaisluistin suihki ottelun alussa terävästi ja ensimmäisen erän puolivälin nurkilla Santeri Halme ja Antti Reivonen pääsivät maukkaaseen kaksykköseen eikä Reivonen erehtynyt.

Toisen erän alussa TUTOlle tarjottiin ylivoiman merkeissä mahdollisuus loikkia isompaan johtoon. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja heti sen jälkeen KLaser aiheutti kotijoukkueelle harmaita hiuksia. Alle minuutissa vieraat nakuttelivat pari maalia kotijoukkueen koko lailla karmeista virheistä. Tarpeeseen otetun aikalisän jäljiltä turkulaisten otteisiin tuli lisää terävyyttä, mutta maalien tekeminen tuntui ottavan koville. Pari minuuttia ennen erän loppua harvemmin maaliverkkoja heilutteleva Otto- Eemeli Linke napautti hulppean ranteen ohi Petteri Similän.

Faktaa on se että parhaassa vireessä TUTO Hockey ei lauantaina ollut. Toisen erän viimeisellä minuutilla oululaisten tekemä ylivoimamaali ja kolmannen erän alkuun tullut takaisku kuvastaa intensiteettiä tai ennemminkin sen puutetta joka kotijoukkuetta ajoittain vaivasi. Ylivoimat olivat koko lailla ponnettomia. Vaikka kokoonpanoon palasi Kai ”Syvis” Syväsalmi, puuttuivat kotijoukkueen miehistöstä sekä Derek Famulare että Ville- Vesa Vainiola. Kotijoukkueenn loppukirimomentum ei sekään tuottanut tulosta, joten koko lailla ilkeällä tavalla katkesi TUTOn voittoputki.

Valmentajien kommentit

Kari Makkonen(TUTO Hockey): ” Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan, mutta valmiutta tähän ei ollut. Liike oli hidasta ja syöttöjen vastaanotot olivat hermostuneita. Voittamisen elementit puuttuivat. Selkäranka ei vaann kestänyt. Kärkijoukkueita vastaan jaksetaan kyllä innostua mutta nyt ei oltu valmiita tekemään sitä likaista työtä jota oltaisiin tarvittu.”

Mikko Manner(Kiekko-Laser): ”Kaiken kaikkiaan mahtava peli. Eilen tuli turpiin mutta nyt oli pelirohkeutta jolla uunotettiin TUTO- puolustusta. Erityisesti haluan mainita Kärppien A- junnuissa pelaavan Aleksi Mäkelän joka vasta aamulla sai tietää pelaavansa. Kaveri kiitti vastuusta tekemällä maalin. Kaiken kaikkiaan Kärppälainojen merkitystä ei voi väheksyä.”

Peliitat perjantaina 2.12. OS/G Areenalla

Seuraavan kerran TUTO Hockeyn liukkaita otteita OS/G- areenalla pääsee nauttimaan perjantaina 2.12.2011, jolloin TUTO STUDENT HOCKEY NIGHTIN puitteissa joukkueen vieraaksi saapuu Peliitat Heinolasta.

Haastattelussa Antti Virtanen ja Derek Famulare

Julkaistu 25. marraskuuta 2011

TUTO Hockeylle makea vierasvoitto Mikkelissä – seuraava vastus K-Laser Lauantain SUPERPÄIVÄSSÄ

Julkaistu 24. marraskuuta 2011

TUTO Hockey jatkoi eilen pirteitä otteita nappaamalla makean 6-1 vierasvoiton Mikkelin Jukureista. Huikeasta vierasottelusta kehut ansaitsee koko joukkue. Erityisen näkyvästi kaukalossa sarjakakkosta kouluttivat Mestiksen maalipörssiä johtava Aki Keinänen, joka iski jälleen kaksi maalia ja nosti kauden maalimääränsä jo 17 osumaan, varmasti kiekot pysäyttänyt Juho Santanen ja hurjat 2+2 pistettä taiteillut Derek Famulare.

Voittoputkelle haetaan jatkoa SUPERPÄIVÄSTÄ lauantaina 26.11. OS/G Areenalla

Mikkelistä napattu voitto oli TUTOn kolmas putkeen. Jatkoa voittoputkelle haetaan seuraavaksi TUTO SUPERPÄIVÄSTÄ lauantaina (26.11.). Silloin vastaan luistelee Oulun Kiekko-Laser. Ottelu alkaa klo 17.00 OS/G Areenalla. Muistakaa myös kaikille avoin ja ilmainen yleisöluistelu sekä SUPERPÄIVÄN huipentava iltaohjelma. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyvät tältä sivulta SUPERPÄIVÄ -otsikon alta.

TUTO SUPERPÄIVÄ –Yhteistyötä yli lajirajojen!

Julkaistu 23. marraskuuta 2011

TUTO Hockeyn Pre Game Press Cafen aiheena oli lauantaina(26.11.) OS/G Areenalla järjestettävä TUTO SUPERPÄIVÄ. Koko päivän perhetapahtumasta oli kertomassa TUTO Hockey Oy:n varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen, TuTo ry:n toiminnanjohtaja Henry Toivari, TuTo Hockey ry:n puheenjohtaja Matti Heinonen ja TuTo ry:n jääkiekon valmennuspäällikkö Vesa Lehtonen.

TUTO SUPERPÄIVÄ on koko päivän kestävä perhetapahtuma. Ohjelmassa on kaikille avoin ja ilmainen yleisöluistelu, kiihkeitä kiekko-otteluita junioreista edustuksen Mestisotteluun sekä vauhdikasta iltaohjelmaa. . Tapahtuman keskeinen tavoite on luoda yhteisöllisyyttä TUTO -perheeseen yli laji- ja yhdistysrajojen.

Lisäksi SUPERPÄIVÄNÄ pelattavaa kiihkeää Mestisottelua TUTO Hockey – K-Laser oli ennakoimassa pelaajat Tommi Virtanen ja Patrik Moisio.

Kommentit

”TUTO SUPERPÄIVÄ sai alkusysäyksen kesällä, kun keskustelimme Toivarin kanssa yhteistyön syventämisestä TUTO Hockeyn ja TuTo ry:n kanssa.

TuTolla on tällä hetkellä 450 junioria. Oma tavoitteeni on, että neljän vuoden päästä junioreita on 1000. Samalla tavoitteeni ja unelmani on, että saamme luotua yhden ison yhteisöllisen TuTo-sateenvarjon, jossa kaikki tutolaiset jääkiekkoilijoista yleisurheilijoihin ja pöytätenniksen harrastajiin kuuluvat.

Käytännössä tämä tarkoittaa yhteistyötä ja toisten harrastuksien tukemista yli lajirajojen. Jos onnistumme tässä, olemme varmasti hyvin poikkeuksellinen ja vahva urheiluseura nyky-Suomessa. Lauantaina on ensimmäinen näkyvä askel yhteisöllisyyden rakentamisessa. Minä uskon ja toivon, että häkki on silloin täynnä ja niistä vähintään puolet on tutolaisia” kommentoi TUTO Hockey Oy:n varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen.

”Kun aloitin valmennuspäällikkönä 2005, TuTolla oli seitsemän joukkuetta junioreissa. Nyt meillä on 17 joukkuetta ja lähes sata luistelukoululaista. Kasvussa yksi merkittävä tekijä on ollut edustusjoukkueen menestyksellä. Positiivisen kehityksen jatkumisen kannalta on erittäin hienoa ja tärkeää, että edustusjoukkue on halukas tekemään entistä syvempää yhteistyötä. Mikäli saavutamme Tammisen kertoman tavoitteen, nousisimme Turun suurimmaksi kasvattajaseuraksi jääkiekossa” kommentoi TuTon valmennuspäällikkö Vesa Lehtonen.

”Meillä on ollut tilausta tämän tyyliselle tapahtumalle. Olemme monilajiseura, jossa eri lajien harrastajat ovat kuitenkin keskittyneet pääasiassa oman harrastuksensa pariin. Tulevaisuudessa meidän on tavoiteltava yhteisöllisyyttä yli lajirajojen, vain sitä kautta pystymme tarjoamaan korkeatasoisia harrastusmahdollisuuksia edullisesti. Tämän saavuttaminen on tärkeää, sillä nykyään yhä useammin seura valitaan sen mukaan mistä saa parasta palvelua halvimmalla” kommentoi TuTo ry:n toiminnanjohtaja Henry Toivari.

Ennakkotunnelmat TUTO Hockey – K-Laser otteluun

TUTO Hockey – K-Laser ottelua olivat kommentoimassa sairastuvalla olevista pelaajista Tommi Virtanen ja Patrik Moisio. Heidän mukaansa luvassa on tiukka ja vauhdikas ottelu. Oman kuntoutuksen osalta kummallakin oli positiivista kerrottavaa.

”Oma kuntoutukseni on edistynyt hyvin. Vielä menee kuitenkin jonkin aikaa, ennen kun pääsen jäälle. Se tapahtunee vuoden vaihteen tienoilla. Kävimme syksyllä pelaamassa Kiekko-Laseria vastaan Oulussa. Silloin joukkue luisteli todella vauhdikkaasti. Tiukka peli on varmasti nytkin tulossa ja joukkueen on paiskittava rajusti töitä, jotta voitto tulee”, kommentoi Virtanen.

”Leikkaus onnistui erinomaisesti ja olen päässyt pikku hiljaa aloittamaan kuntoutuksen. Matka on vielä pitkä, mutta alku on sujunut hyvin. Näillä näkymin pääsen luistelemaan seuraavan kerran ensi kaudella. SUPERPÄIVÄ kuulostaa hienolta tapahtumalta. Itse en ole vastaavaa aiemmin kokenut, mutta päivästä tulee varmasti hieno. Mieluiten tällaiset tapahtumat kokisin kaukalossa, mutta kyllä lauantai on varmasti hieno kokemus katsomosta käsinkin, kommentoi puolestaan Moisio.

TUTO SUPERPÄIVÄN AIKATAULU

klo

12.30 Kaikille avoin yleisöluistelu (ilmainen).

13.50 C97-juniorit, Valtakunnan sarja: TuTo – Ilves (ilmainen sisäänpääsy).

17.00 Mestis: TUTO Hockey – Kiekko-Laser.

19.30 SUPERILTA. mm. King Drapes’in esiintyminen ja huutokauppa.

Lauantaina 26.11. TUTO SUPERPÄIVÄ

Julkaistu 23. marraskuuta 2011

TUTO järjestää koko perheen SUPERPÄIVÄN OS/G Areenalla lauantaina 26.11.2011. Tapahtuma alkaa kaikille avoimella ja ilmaisella yleisöluistelulla klo 12.30. Luvassa on myös junnuottelu, kiihkeä Mestiskamppailu ja SUPERILTA, jossa esiintyy yllätysartisti ja huutokaupataan TUTO-legendojen pelipaitoja. Lue SUPERPÄIVÄN tarkempi ohjelma ja aikataulu.

TUTO Hockey voitti huikean trillerin OS/G Areenalla!

Julkaistu 19. marraskuuta 2011

Maaottelutauon jälkeen ihan uutta virtaa saanut TUTO Hockey kohtasi lauantaina jo kolmatta kertaa kotonaan Vaasan Sportin. Maukastakin makeamman voiton KooKoosta perjantaina napannut kotijoukkue oli heti matsin alusta alkaen liikkeella nopealla jalalla ja yöllisestä reissaamisesta ei ollut tietoakaan kun juna jälleen kulki. Mutta myös vastustajalla kulki. Loppujen lopuksi ottelun ratkaisuun tarvittiin se paljon puhuttu pitkä kaava eli voittomaalikilpailu. Siinä TUTO Hockey palkitsi upeasti kannustaneen kotiyleisön nappamaalla voiton 5-4 lukemin.

Perjantaisen voiton psykologiaa

Voitto KooKoosta merkitsi TUTO Hockeylle monia apinankaristuksia selästä, kun se saavutti ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoiton. Samalla valmentaja Kari Makkonen avasi voittotilinsä TUTO Hockeyn peräsimessä. Lisäksi paluun TUTO-paitaan tehnyt Juho Santanen koppaili heti nollapelin.

Lauantain peli Sportia vastaan oli kuitenkin eri peli. Kotijoukkueen avaus maalinteossa oli kovasti salamainen, sillä jo 43 sekunnin pelin jälkeen Ville- Vesa Vainiola lirutti pikkumustan ohi Jonathan Iilahden. TUTO Hockeylle tarjoiltiin mahdollisuutta lähteä vaikka karkumatkalle, sillä kotkapaitoja passitettiin oikein urakalla jäähypömpeliin. Vieraat rokottivat kuitenkin peräti pari kertaa vajaalla ja kaiken lisäksi pienessä ajassa. Derek Famulare toi kuitenkin kotijoukkueen tasoihin ja palautti uskon siihen että kaveri ei ainakaan suosiolla lähde karkumatkalle.

Toisessa erässä pelattiin sitten sitä kovasti muotia olevaa Havaiji- kiekkoa. Ilmiö ei kuitenkaan välttämättä aina ole mikään kielteinen sellainen. Tarkka keskialueen puolustaminen johtaa siihen että syöttöketjuja ei liiemmälti synny. Satunnaisen kiekkokatselijan silmin moinen touhu saattaa näyttää sekavalta mutta näin ei aina välttämättä ole. Kotijoukkueen koneistomaisuus eittämättä kyllä hiipui toisessa erässä, joten erän ainoasta maalista vastasi Sport.

Kolmannessa erässä kotijoukkueella oli vain yksi mahdollisuus: Aloittaa takaa- ajo. Ajassa 42.08 Markku ”Marre” Vuorisalo napautti ammattimiehen ottein Famularen laukoman reboundin ohi Iilahden. TUTO Hockey oli taas pelissä mukana. Turkulaisten riemua lisäsi Toni Jalo joka erän puolivälin paikkeilla vei kotijoukkueen 4-3 johtoon. Vieraat kuitenkin kuittasivat tilanteen varsin nopeasti ja taas oltiin tasatilanteessa. Kun lisämaaleja ei enää nähty edes jatkoajalla, siirryttiin voittolaukauskilpailuun. Toisin kuin monta kertaa aiemmin vei kotijoukkue nyt VL- kisassa pidemmän korren ja voittomaali kirjattiin TUTOn kultakuupan Antti Virtasen nimiin.

Kohti valkoista joulua

KooKoo- ottelun kynnyksellä julkistettiin TUTO Hockeyn välitavoite nimikkeellä Valkoinen joulu. Operaation koordinaatit ovat: aikajänne: maaottelutauosta joulutaukoon. Pelejä: 11. Pistetavoite: 18. Lauantain jälkeen pelejä on takana kaksi ja pisteitä viisi joten aikataulussa ollaan.

Valmentajat äänessä

Kari Makkonen(TUTO Hockey): ”Saimme Loistavan alun otteluun, jonka jälkeen kaksi alivoimamaalia kolahtivat omiin pahaan paikkaan, mutta ei kuitenkaan lamaannuttu. Kolmannessa erässä uskallettiin taas tehdä maaleja. Lisää työtä on vieläkin tehtävä, mutta kohti valkoista joulua ollaan menossa.”

Pasi Räsänen(Sport): ”Tulipa taas käytyä Turussa, mutta ei tästä ottelusta paljoa kerrottavaa lapsille jäänyt. Järjetön määrä virheitä tehtiin joten treenimäärää on huikeasti lisättävä.”

TUTO- palkittuja

Avausmaalin tekijä: Ville- Vesa Vainiola Äijämäisin suoritus: Derek Famulare Leijona- pelaaja: Derek Famulare Avausmaalin syöttäjä: Kai Syväsalmi

Seuraavaksi TUTO SUPERPÄIVÄ lauantaina 26.11.2011

Seuraavan kerran TUTO Hockeyn otteita OS/G- areenalla pääsee nauttimaan lauantaina 26.11.2011, jolloin TUTO SUPERPÄIVÄN puitteissa TUTO saa vieraita Oulusta Kiekko- Laserin nutussa. Tarkemmat tiedot SUPERPÄIVÄSTÄ julkaistaan nettisivuillamme (www.tutohockey.fi) ensi viikon alussa.

sivu1...891011121314...28
  • Sher-Wood
  • K-Plussa
  • Hesburger
  • Viking Line
  • Turun Seudun Osuuspankki
  • Vuokraamo Kone-Rent Oy
  • Sport Service
  • Mehiläinen
  • Lähivakuutus
  • HKScan
  • Turku Energia
  • Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
  • Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
  • Suomen Jääkiekkoliitto
  • Mestis
  • Facebook
  • Leijonat
  • Uutissi Turust