Yli viissataa matsii, niin sairaal tatsil

Mies, jolla on Mestiksen suurin hauis. Mies, joka nostaa penkistä sen verran kuin tangossa on rautaa. Mies, josta tehdään lauluja. Mies, jota kaikki ihailevat, kadehtivat ja rakastavat. Mies, jota ei pysäytä mikään tai kukaan. Mies, joka on dominoinut Mestistä jo vuosia. Mies, joka on TUTOn sielu. Kyllä, hän on mies joka pelaa numerolla 82. Hän on Aki Keinänen. 

Jokainen meistähän jo ”Keni” Keinäsen tuntee, mutta lienee paikallaan silti kerätä mustaa valkoiselle tästä elävästä TUTO-legendasta ja hänen urastaan. Juttua varten haastateltiin Turussa asustelevan Keinäsen itsensä lisäksi hänen nykyistä ketjukaveriaan Tuukka Pulliaista, entistä pelikaveriaan Markku Vuorisaloa sekä TUTO-selostaja Jani Säteriä.

Tuoreimmat merkkipaalut ”Kenillä” tulivat täyteen kuluvalla kaudella 2016-2017. Hän nousi Mestiksessä läpi historian eniten pisteitä tehneeksi pelaajaksi kirjoitushetkellä 399 pisteen yhteispistemäärällään. Hän on nyt lisäksi kaikkien aikojen eniten otteluita TUTO-paidassa pelannut pelaaja. 

Eivätkä ennätykset siihen loppuneet. Jo aikaisemmin hän on saavuttanut ennätykset kaikkien aikojen eniten maaleja Mestiksessä tehneenä pelaajana, sekä eniten runkosarjaotteluita Mestiksessä pelanneena pelaajana. Maaleja hänellä on kirjoitushetkellä tehtynä 206 ja runkosarjaotteluita pelattuna 521.

”Kenin ennätykset ovat sitten ihan käsittämätön asia. Nuo pelimäärät, on pelannut pitkälti yli 500 ottelua. Kun Mestiksessä ei kaudessakaan pelejä ihan hirveästi ole aina pelattu, se on 40-50 välillä huidellut, niin kyllä nuo ovat ihan käsittämättömiä lukemia mitä Keni on ensinnäkin ottelumäärissä saavuttanut”, hehkuttaa jo vuosia TUTO-pelejä selostanut Jani Säteri.

”Sitten yli 200 maalia ja kohta ollaan 400:ssa pisteessä, niin kyllä se alkaa olla sellainen hetki, kun hän sen 400:nnen pisteensä täräyttää, että siinä voi olla herkkää itse kullakin.”

Itse Keinänen kertoo, että ennätykset eivät vaikuta mitenkään hänen arkeensa.

”Kun joskus lopettaa nämä pelihommat, niin sitten ehkä ennätykset tulevat isompaan rooliin. Ehkä sitten uran jälkeen mökillä laiturilla istuessa voi miettiä.”

Mestis-paluussa viisi maalia

Keinänen on alun perin KalPan kasvatti. Ensimmäiset Mestis-ottelunsa hän pelasi kaudella 2002-2003 KalPassa, ja varsinainen Mestis-tulokaskausi Kenille oli 2003-2004 niin ikään KalPassa. Kauden päätteeksi hän voitti Mestis-mestaruuden. Keinänen jopa muistaa vielä ensimmäisen maalinsa Mestiksessä.

”Ei ollut lämäri, vaan aloituksesta. Oli itseasiassa minun kolmas Mestis-pelini. Se oli Niiralan montussa kotipeli, sarjanavaus. Aloituksen jälkeen pääsin nousemaan maalin eteen, ja siitä maalin edestä tein sen. FPS oli silloin Mestiksessä.”

”Sen maalin muistan kyllä. Ihan kaikkia muita en muista, mutta tuollaiset muistaa. On tuoreessa muistissa, vaikka siitä on jokunen vuosi kulunut”, Keinänen hymyilee.

Varsinainen läpimurto tapahtui TUTOssa, jossa hän aloitti kaudella 2005-2006. Mestis-mestaruuden hän voitti TUTOssa jo kaudella 2007-2008. Mestis-mestaruuksia hänellä on yhteensä kolme. Niitä hän kertoo pitävänsä uransa kohokohtina. Välillä hän tosin kävi pelaamassa myös Liigaa Ässien paidassa 29 ottelun verran, mutta palasi sieltä TUTOon.

”Heti ensimmäisessä Mestis-pelissä silloin kun Keinänen tuli takaisin, hän iski viisi maalia. Se oli aika älytön ilta. Keni näytti taas silloin, minkälaisesta pelmiehestä on kyse”, kuvailee Säteri.

”TUTO on minulle kaikki kaikessa”

Kuluva kausi on Kenille TUTOssa jo 12.

”Olen oikeastaan edustanut kahta seuraa. Kasvattajaseurani on KalPa, välissä oli syrjähyppy Ässiin, mutta muuten olen pelannut TUTOssa. Muutenkin jos puhutaan jääkiekosta, niin kyllä TUTO on minulle kaikki kaikessa. On ollut jo pidemmän aikaa”, kertoo Keinänen TUTOn merkityksestä itselleen.

Moni varmasti ihmettelee, mitä tämän kaiken Mestiksessä kokenut mies voi ja haluaa vielä saavuttaa.

”Mestaruudesta aina pelataan. Tietysti unelma mikä minulla olisi on se, jos tämän seuran kanssa pääsisi Liigaan”, avaa Keinänen tavoitteistaan.

Vaikka Keinänen on monien ennätyksien ja mestaruuksien mies, hänkään ei ole haavoittumaton. Siitä kertoo viime kauden loukkaantuminen, joka katkaisi Kenin kauden.

”Se jollain tavalla pysäytti vähän ja tietysti muutti tähän kauteen valmistautumista. Tosin se oli toisaalta positiivinenkin muutos. Joka tapauksessa se oli hetkeksi vaikea juttu, kun ei ollut oikein mitään ja se oli ensimmäinen loukkaantuminen, joka katkaisi kauden. Kyllä siinä vaikeita aikoja elettiin”, kuvailee Keinänen vakavana uransa vaikeimpia hetkiä.

Se laukaus

Mutta millainen mies Aki Keinänen on kaukalossa ja sen ulkopuolella? Itseään hän kuvailee rehelliseksi, kunnianhimoiseksi ja avoimeksi uusille asioille. Kenin ketjukaveri, TUTOn toinen pisteitä nakuttava konkari Tuukka Pulliainen kommentoi Kenin olevan myös huumorintajuinen ja periaatteen mies.

”Omasta mielestään myös muotitietoinen”, naurahtaa Pulliainen.

Pilke silmäkulmassa hän kertoo Keinäsen olevan kaukalossa huono alivoimapelaaja. Hän lisää, että kentällä Keni tekee maalit ja hän itse kaiken muun. Pulliainen kuitenkin vakavoituu hieman ja kuvailee Keinäsen olevan maalintekijä, jolla on maailmanluokan laukaus. 

Laukausta ylistää myös Säteri.

” Hän on mun mielestä kaikilta ominaisuuksiltaan sen tason pelaaja, että hän pystyisi pelaamaan jääkiekon Liigaa ihan jokaisessa joukkueessa mitä Liigasta löytyy. Laukaus on kuitenkin poikkeuksellinen. Väittäisin, että laukaus on Mestis-historian paras ja sanon, että jos Keinänen lyötäisiin tällä hetkellä Liigassa hyvän liigajoukkueen hyvään ylivoimaviisikkoon, niin hän täräyttäisi myös siinä sarjassa 20 maalia.

”Hänen laukauksensa on sellainen lahja, jota hän on myös kehittänyt vuosien varrella entisestään. Sanon myös, että se on Akin pelin terävin syömähammas”, Säteri kehuu. 

Jo aiemmin Keinänen on kertonut haastattelussa lämärin nopeuden olevan 159 km/h laitteilla mitattuna.

Säteri kehuu Keinästä myös monipuoliseksi, todella vahvaksi, fyysiseksi ja erinomaisessa kunnossa olevaksi. Hän kertoo Keinäsen jo ainakin kolmesti luvanneen ennen kauden alkua tekevänsä vähintään 20 maalia, ja lupauksen hän on joka kaudella pitänyt.

”Taas ennen tämän kauden alkua hän lupasi sen 20 maalia ja nyt ainakin alun perusteella näyttää siltä, että kyllä Keni vaan taas sen 20 täräyttää”, paljastaa Säteri. 

Selostajan mukaan Keni tuo joukkueeseen kuitenkin paljon myös kaukalon ulkopuolella, varsinkin kopissa nuorille pelaajille. Lisäksi hän korostaa elävän legendan merkitystä myös koko Mestikselle. Hän kertoo Keinäsen saavutusten tuovan uskottavuutta koko sarjalle.

Markku Vuorisalo – Aki Keinäsen mentor

TUTO-legenda Markku Vuorisalo, jota myös Keinäsen mentoriksi sanotaan, kuvailee myös miestä huumorintajuiseksi ja kertoo tämän olevan samanlainen itsensä kanssa.

”Keni on pelaajana aika samanlainen mitä itsekin olin, paitsi että minä myös puolustin. Ihmisenäkin me ollaan aika samantyyppisiä. Ehkä sen takia osaan häntä neuvoakin.”

Vuorisalo kertoo olleensa ikään kuin isoveli Keinäselle. Hän kertoo auttaneensa pelikaveriaan sekä pelihommissa että elämäntilanteissa.

”Ainakin niin, ettei hän tekisi niitä virheitä mitä itse olen tehnyt”, tarkentaa Vuorisalo.

Hän myös kertoo iloitsevansa Keinäsen ennätyksistä, eritoten maalikuninkuudesta, sekä entisen pelikaverinsa naimisiinmenosta. Pulliainenkin kertoo yhdeksi parhaimmaksi muistokseen Keinäsestä tämän polttarit.

”Kyllä Keni itse tietää ihan tarkkaan”, heittää ”Tuke” kysyttäessä tarkennusta polttareista.

Urheilullisten saavutusten lisämausteeksi Säteri teki Keinäselle oman maalilaulun tämän 500:n Mestis-runkosarjaottelun kunniaksi. Se soi Marli Areenalla aina, kun seuraikoni laittaa lätyn pussiin. Säteri kertoo, että kun sopivaa biisiä ei löytynyt, hän ryhtyi itse toimeen, koska Keinäsen tasoisella pelurilla piti olla oma kappale. Keinänen itse kertoo pitävänsä kappaleesta ja kuvaa sen tuovan aina hyvän fiiliksen, vaikka toivoisikin siihen pidennystä.

Maalilaulun voit kuunnella tästä:

”Kaikin puolin mukava savolaismies. Paremmaksi Keni kokoajan muuttuu, kun minä häntä muokkaan. Ei tiedä mitä kaverista tulee vielä kymmenen vuoden päästä. Todennäköisesti TUTO-paidassa jatkaa ja saattaa olla silloin pakkina”, veistelee Vuorisalo lopuksi.

Tässä vielä lisää juttua janoaville Keinäsen vuoden 2015-2016 pelaajakortti:

Kasassa siis 399 tehopistettä Mestiksessä. Tuleeko se 400:s jo viikonlopun vieraspeleissä vai ensi viikon keskiviikon kotipelissä, kun Marli Areenalle vieraaksi saapuu KeuPa HT. Osta liput otteluun TÄSTÄ!

Teksti: Ville-Veikko Hietanen
Kuvat: Shaun Duncan

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää