TUTOn hyvinvointiklubi starttaa syyskuussa! Julkaistu ma 02 heinä 16:00

TUTOn hyvinvointiklubi starttaa syyskuussa!

TUTOn Hyvinvointiklubi on uusi, naisille tarkoitettu klubi, joka kuuluu TUTOn uuteen konseptiin. Klubin ideana on tarjota naisille laatuaikaa ja verkostoitumista hyvinvointiin liittyvien tapahtumien merkeissä. Tapahtumien kirjo kulkee liikunnan ja ravinnon kautta henkiseen hyvinvointiin ja hemmotteluhoitoihin.

Ajatuksena on, että pelkän hauskanpidon ja nautinnon lisäksi opit myös uusia asioita ja saat itsellesi uusia ideoita ja kokemuksia. Jokainen tapahtuma on myös yllätyksellinen ja mieleen jäävä.

TUTOn Hyvinvointiklubiin pääsee vain 40 halukasta yritystä. Määrä pidetään pienenä, jotta tutustumis- ja kokeilumahdollisuuksia olisi enemmän. Kun yritys ilmoittautuu mukaan, voi osallistuva henkilö yrityksestä vaihtua vaikka joka kerta.

Hyvinvointiklubi kokoontuu 10 kertaa vuodessa (syksy 2018 – kevät 2019). Kokoontumisten ajankohdat vaihtelevat, eli välillä kokoonnutaan viikolla ja välillä viikonloppuna, riippuen tapahtumasta ja sen kestosta. Viikolla pidettävät tapahtumat ovat 2 tunnin mittaisia, viikonloppuna jopa 4 tunnin mittaisia. Tapahtumat sijoittuvat Turkuun ja sen lähialueille.

Klubi starttaa 15.9., jolloin lähdemme tutustumaan metsän parantavaan voimaan Vajosuolle.

Muut tapahtumat syksyllä ovat seuraavat:

-smoothiekurssi 9.10.
-Naurujooga 8.11.
-trampoliinihyppely 1.12.

(Ajankohdat ja aktiviteetit saattavat vielä vaihtua. Kevään tapahtumat ilmoitetaan syksyn aikana.)


Keväällä Hyvinvointiklubin puitteissa on luvassa mm. turvesaunaa, tutustumista Enneagrammiin, Hydrotrainingia ja Kylämäen hevostilalla käynti, jossa tutustutaan hevosiin ja maistellaan tammanmaitotuotteita.


Hinta ja jäsenyys

Tuton Hyvinvointiklubin jäsenyyden hinta on 500 € (+ alv) per yritys, kun lunastat paikan 26.8. mennessä. Tämä jäsenyys ei ole henkilökohtainen, vaan yrityskohtainen, joka tarkoittaa sitä, että tapahtumiin osallistuva henkilö voi vaihtua vaikka joka kerta.

Lisäksi jäsenyritys saa jäsenyyden lisäksi 10 lippua TUTO Hockeyn Mestis-otteluihin kaudelle 2018-2019. Näitä lippuja voit jakaa vaikka lahjana asiakkaillesi, tai käyttää itse.


Jos lunastat paikkasi 26.8. jälkeen, on hinta silloin 575 € (+ alv) ja saat jäsenyyden lisäksi 5 matsilippua.

Lisäksi jokainen TUTOn Hyvinvointiklubiin osallistuva yritys pääsee verkostoitumaan kerran TUTO Hockeyn ilmaiselle verkostoitumisaamupalalle, tai lounaalle syksyn 2018 tai kevään 2019 aikana.

Yksittäisille yrityksille ei ole asetettu paikkarajaa, joten jokainen yritys voi lunastaa itselleen haluamansa määrän paikkoja.


Irtoliput:

Kun olet ostanut yhden paikan yrityksellesi, voit halutessasi lunastaa lisäpaikkoja (45 e + alv) niihin tapahtumiin, joissa ei ole osallistujarajaa. Nämä tapahtumat ilmoitetaan erikseen niille, jotka ovat lunastaneet paikan Hyvinvointiklubista. 


Vetäjä

TUTOn Hyvinvointiklubin vetäjänä ja ohjelmavastaavana toimii Loistotähti Oy:n Tarja Kupias


Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen TUTOn Hyvinvointiklubiin on alkanut! Ilmoittautua voit 9.9. asti, mutta muista että vain 40 ensimmäistä pääsee tähän klubiin mukaan ja hinta nousee 26.8. jälkeen. Kannattaa siis olla nopea. Ilmoittautumisen jälkeen saat TUTO Hockeyltä laskun, jonka maksettuasi olet klubin jäsen. 


Tule mukaan Hyvinvointiklubiin, josta kohta puhuvat kaikki!
 

Ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot löydät TÄÄLTÄ.