TUTOlle jatkoaikatappio tiukan taistelun jälkeen

TUTO Hockey – KeuPa HT

1-2 JA (0-0, 1-1, 0-0, 0-1)

Tilastot

TUTO Hockey ja KeuPa HT pelasivat lauantai-iltana Marli Areenalla viihdyttävän kamppailun, josta ei tapahtumia puuttunut. KeuPa vei ottelun jatkoajalla 2-1.

”Lauantai-ilta ja meille hieno mahdollisuus tulla pelaamaan tänne Suomen kolmanneksi oikeimpaan jäähalliin. TUTO vastassa, edessä KeuPa-faniristeily ja loma sekä kuntoluistelut vähän häämöttävät ensi viikolla”, kuvaili KeuPa HT:n päävalmentaja Ville Nieminen iltaa.

”Vastustajalla uusi valmentaja, tuttu mies ja ollaan pelattu pikkupojasta asti. Kyllä se oli sen näköistä, että kumpikin joukkue veti ihan kaiken osaamisensa linjaan ja näiden pitäisi olla niitä pelejä, jotka näkyvät ilmaiskanavilla.”

Ensimmäinen erä oli aavistuksen KeuPa-merkkinen, mutta toisesta erästä asti TUTO oli niskan päällä. Kakkoserässä molemmat joukkueet onnistuivat kuitenkin tekemään yhden ylivoimamaalin, kun ensin Joona Peränen vei vierailijat johtoon ja myöhemmin TUTOn Kristian Tuohilampi tasoitti ottelun.

”Pelillisistä asioista sen verran, että siinä oli niin monta kaikennäköistä hienoa juttua ja vähän tuli virheitäkin. Mutta tämä oli jääkiekko-ottelu ja mä uskon, että TUTO on uudestisyntynyt”, Nieminen sanoi.

Vauhkonen ratkaisijana

Maalittoman kolmannen erän jälkeen ratkaisu haettiin jatkoajalta, jolla kummallakin joukkueella oli tilaisuutensa voittomaaliin. Lopulta pelin ratkaisi kuitenkin KeuPan Lukko-laina Olavi Vauhkonen, joka iski kiekon hienosti pelanneen Kristian Järvisen selän taakse läpiajosta ajassa 64:32.   

”Ville veti tämän aika hyvin yhteen. Hyvä jääkiekkopeli, molemmat joukkueet taistelivat ja molemmat maalivahdit olivat valinneet tähän lauantai-iltaan huippuillan”, kehui TUTOn päävalmentaja Miika Elomo Järvistä ja KeuPan maalissa pelannutta Lukon Rasmus Rinnettä.

”Meillä oli paikat voittaa, mutta ei tehty ja KeuPa ansaitsi tuolla taistelulla ja viimeaikaisella ilmeellä kaksi pinnaa. Se on Villen näköinen joukkue ja toivon, että saan siirrettyä meidän kiekkoon vielä enemmän sitä, miten itse pelin näen.”

TUTO Hockeyn ensimmäiseen viikkoon Elomon alaisuudessa sisältyi kaksi voittoa ja yksi jatkoaikatappio, yhteensä kuusi pistettä.

”Tämä viikko on ollut huima ja joukkue on pelannut hyvin. Eilen taisteluvoitto rankkareilla ja nyt jatkoilla tappio.” 

”Olen erittäin tyytyväinen tähän viikkoon ja on jotenkin nostalginen olo tässä Stanley Cup -voittajan vierellä. Ollaan kuljettu pitkä matka yhdessä ja osaan arvostaa sitä, mitä hän on kiekolle tehnyt ja miten hän ajattelee kiekosta. Se on hyvin pitkälti samalla lailla kuin minä ajattelen”, Elomo päätti.

Mestis jää nyt maajoukkuetauolle ja seuraavan ottelunsa TUTO pelaa keskiviikkona 17. helmikuuta Lempäälässä LeKiä vastaan.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää