”Tavoitteena ehjä 60 minuuttia”

TUTO hyökkää tänään LeKin kimppuun Marli Areenalla. Neljän ottelun voittoputkessa porskuttava kotijoukkue hakee ehjän suorituksen kautta jatkoa voittoputkelle. Ehjää suoritusta voitto tulee myös vaatimaan, sillä vastassa on liigapelaajilla vahvistunut LeKi.

TUTO ja LeKi ovat kohdanneet tällä kaudella aikaisemmin kerran. Lempäälässä käydyn ottelun hahmo oli uransa ensimmäisen Mestis-nollapelin torjunut Kaapo Kähkönen. Voittoon riittäneet osumat TUTOlle viimeistelivät Tuukka Pulliainen ja Topi Taavitsainen. Loppulukemat Lempäälässä olivat siis 0-2 TUTOlle.

Tänään LeKi vastasi osittain Ismo ”Ika Lehkosen eiliseen toivomukseen, kun joukkueessa viilettää kymmenkunta liigakokemusta omaavaa pelaajaa. Ikan toive oli eilisessä lehdistötilaisuudessa, että vastaan asettuisi Tapparan ja Ilveksen yhteinen All Stars -miehistö.

”Itse toivon, että sieltä tulisi Tapparan ja Ilveksen yhteinen All Stars -joukkue. Mitä kovempi joukkue, sitä parempi meidän pojille.”

Täydellinen 60 minuuttia riittää

Mestiksen pistepörssiä johtava Tuukka Pulliainen on siirtänyt katseet jo vahvasti tuleviin kamppailuihin. Eilisessä mediatilaisuudessa hän asettikin LeKi-ottelun tavoitteeksi ehjän 60 minuuttia.

”Aiemmista otteluista voisi sen verran sanoa, että otteluiden sisälläkin on ollut paljon hyviä ja huonoja suorituksia. Nyt tavoitteena olisi pelata sellainen ehjä 60 minuuttia. Jos täydellinen 60 minuuttia tulee, niin enempää ei sitten tarvitsekaan pelata”, Pulliainen naureskeli.

Kuuntele koko mediatilaisuus täältä

Neljä tipsiä illan peliin:

# 8 Tuukka Pulliainen, TUTO

TUTOn luottosentteri on aloittanut kauden tehokkaasti. Siitä osoituksena on kultainen kypärä ja pistepörssin kärkisija. Hyökkäyspään oivallusten lisäksi kannattaa seurata Pulliaisen peliä omassa päässä. Kun Kupittaan kasi on jäällä, vastustaja harvemmin juhlii maalipaikoilla.  

# 88 Oskari Lehtinen, TUTO

Nuori TUTO-hyökkäjä on aloittanut ensimmäisen täyden Mestis-kautensa huikeasti. Lehtinen johtaa koko Mestiksen maalipörssiä seitsemällä osumalla. Tulokkaiden pörssissä hän johtaa maalipörssin lisäksi pistepörssiä. LeKi-ottelussa kannattaakin seurata Lehtisen laukausta, joka lähtee nopeasti ja vihaisesti kohti maalia, jos paikka vain aukeaa.

Maalivahdit

Kummankin joukkueen maalilla aloittaa nuori, läpimurtokautta aikuisten sarjassa pelaava maalivahti. TUTOn maalissa huikean alkukauden pelannut Kaapo Kähkönen on pysäyttänyt kiekkoja vakuuttavasti alkukauden kamppailuissa. Lisäksi huomion arvoista on Kähkösen mailapelaaminen.

LeKin maalilla aloittaa puolestaan nuori Tsekki-vahti Dominik Hrachovina, joka oli paikoin häikäisevä avauskohtaamisessa TUTOa vastaan. Hrachovinan muutkin ottelut ovat sujuneet erinomaisesti ja siitä osoituksena on maalivahtipörssin nelossija sekä ensimmäiset peliminuutit Tappara-paidassa. Hrachovinan kohdalla kannattaa seurata erityisesti räpylätyöskentelyä, joka on paikoin häikäisevällä tasolla.

LeKi

LeKi on joka ottelussa arvoitus kokoonpanon osalta. Varmaa on kuitenkin se, että mielenkiintoisia hahmoja joukkueesta löytyy varmasti. Mainittakoon, että esimerkiksi Tappara-tähdet Juha Metsola ja Olli Palola pelasi vielä pari kautta sitten Mestistä nimenomaan LeKi-paidassa, ennen kuin tekivät läpimurron tamperelaisten liigamiehistöön.

Tänään seurantaan voi ottaa kokeneet liigapelurit Miikka Männikön (nro 14) ja Jussi Pesosen (29). Nuorista tulevaisuuden tähdistä seurantaan kannattaa ottaa Tapparassakin jo esiintynyt Patrik Laine. Vasta 16-vuotias Laine on yksi Suomikiekon suurlupauksista.

Osta lippusi illan otteluun TÄSTÄ!

 

Tuke Pulliainen johtaa Mestiksen pistepörssiä.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää