SaPKolle toinen kiinnitys finaalipaikkaan

SaPKo ja TUTO kohtasivat tiistaina Savonlinnan Mediatili Areenalla pelatussa Mestiksen 3. välieräottelussa. Illan ottelu oli kahden edeltäjänsä tapaan tapahtumarikas ja tasainen.

SaPKo – TUTO Hockey

5-3 (1-0, 1-1, 3-2)

Tilastot

Ottelun alku oli jokseenkin tunnusteleva, mutta siitä huolimatta ottelun avausmaali nähtiin jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun väkkärämäisen SaPKo-hyökkääjä Niklas Salon maalille heittämä kiekko pomppi onnekkaasti sisään Kasper Elon luistimesta.

Enempää maaleja avauserä ei tarjonnut, mutta etenkin kovia pommeja jaellut Aki Juusela kunnostautui playoffs-tunnelman luomisessa.

Juusela avaa TUTOn maalitilin

Toinen erä sai TUTOn kannalta murheellisen alun, kun kotijoukkue SaPKo otti kenttätapahtumat haltuunsa heti avausminuutista lähtien. Paineen myötä isännille avautui myös erikoistilannemahdollisuus, kun loistavasti pudotuspeleissä esiintynyt Timi Lahtinen komennettiin kahden minuutin istunnolle kiinnipitämisestä.

Lahtisen rangaistuksen aikana ottelu sai kuitenkin odottamattoman käänteen, kun edellisessä ottelussa kaksi rysää iskenyt Juusela pääsi haastamaan ylivoimalla pelanneen pässilauman puolustuksen, päättäen vahvan nousunsa 1-1 tasoitukseen.

TUTO ei kuitenkaan ehtinyt nauttimaan tasoitusmaalin tuomasta momentumista kuin reilun minuutin, ennen kuin SaPKon Toni Henttonen kiitti vieraiden puolustuspään virheestä, vieden isännät uudelleen johtoon.

Kiri ei riitä loppuun saakka

Päätöserän alkuun TUTOlle aukesi loistava paikka jahdata tasoitusmaalia, kun TuTo-kasvatti Teemu Lämsä lähti istumaan kahden minuutin rangaistusta vain reilun kolmen minuutin pelin jälkeen.

Lämsän rangaistus ehti edetä puoliväliin saakka, ennen kuin Juusela iski Aki Keinäsen laukauksen irtokiekosta illan toisen osumansa, tuoden TUTOn jälleen tasoihin.

Historia kuitenkin toisti itseään tälläkin kertaa, kun Matias Lainio pääsi nautiskelemaan maalinedustalta SaPKon vapaasti 3-2 johtoon reilu kaksi minuuttia Juuselan iskemän tasoituksen jälkeen.

SaPKon kolmaskaan maali ei turkulaisia lannistanut, vaan sitkeästi taistellut TUTO nousi jälleen tasoihin ajassa 54:00, kun pudotuspeleissä oivan maalivireen löytänyt Niklas Näppi kiskaisi kultakypärä Niko Ahoniemen upean esityön päätteeksi taululle lukemat 3-3.

Ottelun ratkaisu nähtiin ajassa 56:35, kun lähes 100 liigaottelun kokemuksen omaava SaPKo-puolustaja William Mäkinen tulitti ylivoimalla ottelun voittomaalin. Maalia edelsi tunteita kuumentanut tilanne, kun voittomaalin syöttänyt Lämsä kaatoi kiekottomana tilanteessa olleen Matias Lehtosen.

SaPKon toisesta maalista vastannut Toni Henttonen iski vielä sekunti ennen ottelun loppua kiekon tyhjään TUTO-maaliin, joten SaPKo nappasi 5-3 voiton myötä 2-1 johdon välieräsarjassa.

 

Taistelu finaalipaikasta jatkuu torstaina Marli Areenalla, kun TUTO ja SaPKo kohtaavat klo 18:30 alkavassa neljännessä välierässä. Edullisemmat ennakkoliput torstain matsiin TÄSTÄ!


 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää