Otteluraportti: Vantaa sai revanssinsa

Kiekko-Vantaan ja TUTOn viikonlopun toinen kohtaaminen jatkui yhtä kiihkeänä ja lämpimänä kuin eilinenkin. Jatkoajalle asti edennyt kamppailu päättyi vantaalaisten 4-3 voittoon. TUTOn maaleista vastasivat Matias Lehtonen, Niko Ahoniemi ja Aki Kangasmäki.

K-Vantaa – TUTO Hockey

4-3 (1-1, 2-1, 0-1, 1-0)

Tilastot

 

Kiihkeä ensimmäinen erä

Ottelun alku viivästyi noin kolme varttia, sillä Vantaan Trio Areenalla oli ongelmia jään kanssa. Ensimmäinen erä oli suoraa jatkumoa eilisen tasaväkiselle kamppailulle, sillä molemmat joukkueet saivat vuoron perään luotua laadukkaita maalipaikkoja, mutta Jani Kautto kotijoukkueen maalilla sekä Markus Ruusu vierasmaalilla olivat suhteellisen varmoja otteissaan.

Tunteet olivat verrattain lämpimät alusta alkaen, mikä näkyi kevyenä pystypainina lähes jokaisella pelikatkolla. Rangaistuksia jaettiin kuitenkin vain yksi molemmille, kun TUTOn Mikke Levo ja Kiekko-Vantaan Miro Mäkinen veivät nahistelunsa askeleen verran liian pitkälle.

Ottelun avausmaali merkittiin lohipaitaiselle Otto-Eemeli Linkelle, joka lähetti kiekon b-pisteen takaa kohti maalin etunurkkaa. Matias Lehtonen toi TUTOn tasoihin kuusi minuuttia myöhemmin kiskaistuaan maalin edustalle pomppineen kiekon vankasti Kauton taakse. Näin avauserä päättyi eilisen tapaan tasalukemiin 1-1.

 

Vantaan vahva toinen erä

Toisen erän avauskymppi eteni ensimmäisen tapaan tasaisesti. TUTO sai kaksi kertaa kokeilla maalintekoa ylivoimalla, mutta kotijoukkue puolusti hanakasti.

Erän ensimmäinen maali nähtiin ajassa 34:05, kun K-Vantaan Janne Kivilahti sai runtattua pomppukiekon Ruusun ohi. Pari minuuttia myöhemmin Sakari Turtiainen komennettiin istunnolle kolattuaan Eetu-Ville Arkiomaata päähän noutaessaan kiekkoa kulmasta. Ylivoima ehti vanheta vain 11 sekuntia, kun Niko Ahoniemi ampui kiekon lohiverkkoon Lehtosen levityksestä.

Tasatilanne ei kestänyt tällä kertaa kuitenkaan minuuttiakaan, sillä Joonas Valkonen ampui sähäkän kudin TUTO-maaliin. Tämä riitti Ruusulle, joka teki tilaa Julius Pohjanoksalle.

 

TUTOn hallintaa ja viime hetken tasoitus

Kolmas erä alkoi varovaisen tunnustelevasti, mutta hiekan valuessa tiimalasissa TUTO alkoi kiristää otettaan. Erityisesti viimeiset viisi minuuttia olivat vieraiden vahvaa hallintaa, kun jokainen hyökkäys päättyi vahvaan maalipaikkaan.

Juho Mäkelä oli lähellä päästä vantaalaispuolustuksen läpi yksin, mutta hänet kampattiin rangaistuksen arvoisesti. TUTOn päävalmentaja Miika Elomo käytti tässä vaiheessa aikalisän ja otti Pohjanoksan pois maalilta ajassa 58:53. 6vs4-tilanteessa TUTO sai pyöritettyä kiekkoa tehokkaasti ja lopulta survottua kiekon maaliin Aki Kangasmäen lavasta. Syöttöpisteen tähän maaliin keräsi Niclas Lucenius, jonka pisteputki venyi jo 13 pelin mittaiseksi.

 

Trillerin päätös

Peli eteni jatkoajalle, joka eteni vauhdikkaasti päästä päähän. Molemmat joukkueet saivat vuorotellen yrittää maalaamista puolittaisista läpiajoista, kunnes K-Vantaan Sakari Turtiainen sai kiekon Julius Pohjanoksan ohitse Janne Kivilahden vahvan alustuksen avulla. Näin ollen vantaalaiset saivat tililleen kaksi pistettä, kun taas turkulaisten oli tyydyttävä yhteen pisteeseen.

TUTO-käskijä Elomoa tulos ei ymmärrettävästi hyvän pelin päätteksi miellyttänyt: ”Kolmas erä oli viikonlopun paras ja joukkue oli hyvässä kunnossa. Jos joskus oltaisi kolme pistettä ansaittu, niin tänään.”

 

TUTOn osalta kausi jatkuu keskiviikkona 17.1. kotona, kun vastustajaksi saapuu LeKi. Ottelu alkaa kello 18.30. Liput tuohon otteluun saat edullisemmin ennakkoon vaikkapa täältä!

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää