Nuto ja Valvisto vahvistamaan TUTOa!

TUTO Hockey saa loppukaudeksi lisää leveyttä rinkiinsä, kun Kasperi Nuto ja Samuli Valvisto liittyvät joukkueeseen. Myös hyökkääjä Markus Nurmi jatkaa Kupittaalla. Uusien pelaajien lisäksi liikennettä on myös toiseen suuntaan.

Nuto ja Valvisto uusina mukaan

21-vuotias laitahyökkääjä Kasperi Nuto siirtyy TUTOn riveihin loppukauden kattavalla vuokrasopimuksella Porin Ässistä. Kuluneella kaudella Nuto on pelannut Ässien a-junioreissa 29 ottelua tehoin 10+17=27. Lisäksi hänen tililleen on kertynyt yhdeksän Liigakamppailua ilman tehopisteitä, sekä 4 ottelua Mestistä Kokkolan Hermeksen riveissä tehoin 1+1=2.

A-junioreiden Liigan kaikkien aikojen tehokkain pelaaja on ollut TUTOn tarkkailun alla jo pidempään, eikä urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola piilottele tyytyväisyyttään Nuton saapuessa vihdoin Kupittaalle.

”Nuto on sellainen pelaaja, jota on seurattu jo pitkään. On todella hienoa saada mies vihdoin TUTO-paitaan. Hän on erittäin taitava pelaaja, jota voisi luonnehtia luonnonlapseksi. Kasperin luistelu ja pelitaito on todella kovaa luokkaa. Hän on kiinnostanut meitä ensi kauden osalta hyvin paljon, joten on erittäin hieno homma, että saadaan hänet jo nyt näyttämään kykynsä. Kiitokset Ässille tästä siirrosta.”

Samuli Valvisto puolestaan on 26-vuotias raumalaislähtöinen keskushyökkääjä. Tällä kaudella hän on pelannut KJT:n ja VG-62:n riveissä Suomi-sarjaa. Yhteensä 11 ottelua pelannut Valvisto on summannut kuluvalla kaudella tehopisteet 0+6=6.

Vuosina 2014-2015 Valvisto edusti Mestiksessä Kiekko-Vantaata 38 ottelussa tehoin 9+11=20 ja toimi myös vantaalaisten kapteenina kaudella 2014-2015. Rauman Lukon junioriputken läpikäynyt hyökkääjä toimi myös Lukon a-junioreiden kapteenina viimeisellä juniorikaudellaan.

Aittolan mukaan kyseessä on todellinen joukkuepelaaja, joka tuo TUTOon kaivattua leveyttä.

”Valvisto on ollut Mestis-kartalta poissa ei jääkiekollisista syistä. Keskustelimme hänen kanssaan jo kesällä Turkuun siirtymisestä, mutta ajankohta ei ollut silloin oikea. Hän on erinomainen joukkuepelaaja, joka tuo meille tässä vaiheessa kautta vielä kaivattua leveyttä joukkueeseen.”

 

Nurmi jatkaa TUTOssa – Vuorio ja Ville loppukaudeksi TPS:n a-junioreihin

Tällä kaudella seitsemän ottelua TUTOn riveissä pelannut 18-vuotias hyökkääjä Markus Nurmi jatkaa TUTOssa myös loppukauden ajan. Vastikään helmikuun alussa uransa ensimmäisen Mestis-maalin iskenyt laitahyökkääjä on NHL-seura Ottawa Senatorsin kuudennen kierroksen varaus viime kesältä.

Uusien pelaajavahvistusten lisäksi liikennettä on TUTOn osalta myös toiseen suuntaan. Tällä kaudella Mestis-debyyttinsä tehneet hyökkääjät Veeti Vuorio ja Malo Ville pelaavat loppukauden TPS:n a-junioreissa. Aittolan mukaan pelaajien a-junioreissa saama vastuu kehittää heitä parhaalla mahdollisella tavalla.

”Heidän kehityksensä kannalta se on oikea sarjataso molemmille pelaajille. Heidän siellä saama vastuu tukee hyvin pelaajien kehitystä.”

 

Lisävahvistukset ei poissuljettuja

Tiukasti Mestiksen runkosarjavoittoa jahtaava TUTO on viime aikoina vahvistanut joukkuettaan muun muassa Petteri Nummelinilla ja Rasmus Rinteellä. Siitä huolimatta tänään julkaistut vahvistukset eivät välttämättä jää Aittolan mukaan viimeisiksi.

”Kauppa menee kiinni 16.2.2017 kello 00:00, eli siihen asti voi vielä jotain tapahtua. Kaikki asiat eivät ole vielä loppuunkäsiteltyjä.” 
 

Seuraavan kerran kaupungin värikkäintä lätkää on tarjolla heti huomenna, kun Marli Areenalle saapuu vieraita Heinolasta. TUTO – Peliitat ottelussa pääsee irti myös suomalaisen jääkiekon ikoni, kun Petteri ”Petu” Nummelin debytoi TUTOn paidassa. Kiekko putoaa jäähän tuttuun tyyliin kello 18:30. Edullisemmat ennakkoliput Petun debyyttiotteluun voit hankkia Ticketmasterin lipunmyyntipisteistä tai TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää