Mediatrion vaarallinen matka Lempäälään

TUTO Hockeyn mediatiimin joukkiosta kolme uskaliasta päättivät lähteä Lempäälään seuraamaan paikan päälle LeKi-TUTO Hockey matsia. Idea vaikutti täydelliseltä, kunnes vilkaisi säätiedotetta. Karmeasta säästä välittämättä autoon pakattiin kamerat, selfietikut, pelipaidat ja tietenkin mediatrio. Matkaan tulleista mutkista huolimatta koko mediatiimi pääsi turvallisesti kotiin. Ensi viikolla mediatiimi suuntaa kohti seuraavaa vieraskaupunkia.

Surkea keli hankaloitti matkaa

Matka kohti kaukaisuudessa häämöttävää Lempäälää starttasi Turun sydämestä; Marli Areenan parkkipaikalta. Matkaan päästiin hieman suunniteltua myöhemmin, noin klo 16.20. Itse ajomatkasta muodostui varsin mielenkiintoinen: Näkyvyys tiellä oli surkea, navigaattori (ja kartanlukija) oli enemmän tai vähemmän hukassa ja koittipa tuuli ryöstää autosta myös pyyhkijät, siinä kuitenkaan onnistumatta. Huonon kelin ja ruuhkaisen tien vuoksi nopeus putosi ajoittain jopa 60 kilometriin tunnissa ja hetkellisesti trion mieliin hiipikin pelko myöhästymisestä. 

 

Alkuperäinen #mediatrio: Jyri Sulander (vas.), Miikka Rantala sekä Jonna Jalonen
Oikealta löytyy Lempäälästä matkaan hypännyt autonhuoltaja/valokuvaaja
Shaun Duncan.

 

Lopulta navigaattorin ryhdistäytymisen jälkeen mediatrio selvitti tiensä Lempäälän Masku Areenalle nelisen minuuttia ennen ottelun alkamista. Auto hallin oven eteen parkkiin ja kamat kantoon. Hankalista olosuhteista huolimatta matka oli saanut hyvä startin ja koko kolmikko suuntasi hymyssä suin kohti illan ottelua.

Lempäälän persoonallisen Masku Areenan uumenissa trio suoritti melkoisen turistileikin, mutta noin kymmenen väärän oven ja usean u-käännöksen jälkeen sopivat paikat hallista löytyivät. Paikat löytyivät luonnollisesti Turun oman kultakurkun, Jani Säterin, vierestä.
 

Taistelusta huolimatta tuloksena tappio

Ottelu itsessään oli alusta asti kova tempoinen ja fyysinen. Matsin vaiherikkauden vuoksi mediatrion somepäivitykset syntyivät tiuhaan tahtiin Säterin huudon määrätessä tempoa. Avauserän edetessä Lempäälän halli kylmeni kylmenemistään, eikä erätauolla taululla komeillut LeKin 1-0 kotijohto ainakaan lisännyt lämpöä.

Toisessa erässä TUTOn pelaaminen piristyi huomattavasti, mutta Mikko Laineen rangaistuslaukauksesta ja useasta maalipaikasta huolimatta avausmaali jäi tekemättä. Sen sijaan kotijoukkue iski pari minuuttia ennen erän päättymistä toisen maalinsa, joten toiselle erätauolle poistuttiin tilanteessa 2-0.

Toisella erätauolla Lempäälän halli osoitti mediatriolle positiivista puoltaan, sillä hallilta ostetut metrilakut piristivät pitkää ja pimeää kotimatkaa huomattavasti.

Kolmannen erän alkaessa mediatrio oli täysin varma siitä, että TUTO tulee vielä takaa ohi ja nappaa täydet pisteet kotiin. Hurjasta rummutuksesta huolimatta niin ei kuitenkaan käynyt, vaan LeKi nappasi 44 kertaa torjuneen Christian Heljangon johdolla arvokkaan 2-0 kotivoiton. Mediatrion oli siis lähdettävä kotia kohti harmittava tappio niskassaan.

 

Kovasta painostuksesta huolimatta LeKin maali pysyi keskiviikkona koskemattomana.

 

Tärkeä vahvistus kotimatkalle

Tappiosta huolimatta kotimatkalle päästiin lähtemään positiivisissa tunnelmissa, sillä trio sai vahvistuksekseen TUTOn valokuvaajana maagista työtä tekevän Shaun Duncanin. Valokuvaamisen sijaan hän sai tällä kertaa uuden työtehtävän, sillä uutena tulokkaana hän pääsi putsaamaan auton lumesta ennen lähtöä.

Navigaattorin ja ihmismuistin ristiriidan vuoksi kotimatka alkoi lupaavasti muutamalla harhaan ajamisella, mutta kaikkien onneksi tie läheiselle huoltoasemalle löytyi pienen etsiskelyn jälkeen. Lämmintä ruokaa kaivannut medianelikko sai haluamansa maistuvien hampurilaisaterioiden muodossa, jonka jälkeen päästiin suuntaamaan auton keula tukevasti kohti Turkua. Ruuan jälkeen menomatkan kuskina toiminut Jyri Sulander sai hypätä kartturin paikalle, kun Toyotan ohjaksiin hyppäsi Miikka Rantala.

Paluumatkalla kelikin antoi jo hieman periksi, eikä menomatkan tapaista sankkaa pyryä onneksi tielle osunut. Loppumatkaa kohden DJn musiikkivalinnat kävivät yhä levottomammiksi, mutta kanssamatkustajien onneksi auto pysähtyi (yhden välipysähdyksen jälkeen) kotoisan Marli Areenan pihaan hieman ennen puoltayötä. Ehkä ensi kerralla muiden autossaolijoiden mukavuuden vuoksi Jonna Jalonen toimii musiikkivastaavana alusta loppuun.

 

Uusi tulokas pääsi ensimmäisenä putsaamaan autoa lumesta.

 

Ensi viikolla uusiksi

Mediatiimin tämän kauden ensimmäinen vieraspelireissu jätti kaikkiin äärimmäisen positiivisen fiiliksen. Edes tappio, huono keli tai paikoittain pettäneet ajo-ohjeet eivät mediatiimin jäsenten mieltä lannistaneet. Lempäälän matkasta inspiroituneena tehtiin välittömästi myös päätös siitä, että myös ensi viikolla pelattavaan K-Vantaa – TUTO Hockey otteluun suunnataan koko porukan voimin. Tuohon otteluun on odotettavissa vielä useita vahvistuksia mediatiimin porukkaan, joten hiljalleen voidaan varata oma bussia sitä reissua varten.

Ellei Vantaalle sitten lennetä tilauslennolla Tomi Wileniuksen johdolla. 

 

Mediatiimi on paikalla myös lauantain kotiottelussa JYP-Akatemiaa vastaan. Omat edullisemmat ennakkolippusi voit hankkia Ticketmasterin ennakkomyyntipisteistä tai TÄSTÄ. Mediatiimin meininkiä voit seurata TUTO Hockeyn somekanavissa:

Instagram: @tutohockey
Facebook: TUTO Hockey
Twitter: @TUTOHockey
Snapchat: @Tutohockey

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää