K-Vantaalle voitto myös revanssiviikonlopun kakkososasta

TUTO Hockey – K-Vantaa

2-3 VL (0-0, 1-0, 1-2, 0-0)

Tilastot

TUTO Hockeyn ja K-Vantaan välisen revanssiviikonlopun toinen osakin päättyi lukemin 3-2. Tälläkin kertaa voittaja oli K-Vantaa, nyt tosin voittolaukauksilla.

Kotijoukkue TUTO lähti otteluun väkevästi ja rakensi heti kärkeen useita vaarallisia tilanteita Jani Kauton vartioimalle K-Vantaa-maalille. Maalinteossa ei kuitenkaan onnistuttu ja avauserä oli maaliton.

”Kautto vastapuolen maalilla oli hyvä ja meillä on vähän maalintekemisen kanssa ongelmaa”, totesi Ismo Lehkonen ottelun jälkeen.

TUTO puolusti läpi ottelun väkevästi ja johtikin peliä toisen erän jälkeen Topi Taavitsaisen maalilla.

”Puolustusta nyt ei enempää pystytä tiivistämään ja olen tyytyväinen siihen tapaan, miten puolustettiin”, Lehkonen sanoi.

K-Vantaan Valtteri Heikkilä tasoitti pelin ajassa 51:18, mutta TUTO meni uudelleen johtoon Timi Lahtisen upealla laukauksella. Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt voittoon, kun Julius Rantaeskola toi lohipaidat jälleen tasoihin vain 1:19 ennen päätössummeria.

”Oma koira” puri jälleen

Seuranneella jatkoajalla K-Vantaa oli lähempänä voittomaalia, vaikka TUTO pääsi pelaamaan jopa ylivoimaa. Maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisu haettiin kuitenkin voittolaukauskisasta, jonka ratkaisi ex-TUTO-pelaaja Jere Laine. Laine on tehnyt TUTOa vastaan kuluvalla kaudella jo kolme maalia ratkaisevan rankkarin lisäksi.

”Maalin pelejä ja taas kävi sitten näin päin, että jatkoilla tuli käkättimeen. Eteenpäin”, päätti Lehkonen.

TUTO Hockeyn pelit jatkuvat ensi viikon keskiviikkona Lempäälässä LeKiä vastaan.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää