Seuran historia

Ennen 50-lukua / 50-luku / 60-luku / 70-luku / 80-luku / 90-luku / Tiesitkö? / Lehtiartikkeleita


 

Pitkän tien kulkenut TUTO Hockey Oy on vanha ja perinteikäs turkulainen jääkiekkoseura, jonka juuret ulottuvat kauemmas kuin moni nykynuori saattaisi edes kuvitellakaan.  Paikattujen puumailojen ja varustepuutteiden ajoista on kuljettu pitkä matka nykyisen jääkiekkoseuran muotoon, jossa pelaajilla on kunnon hiilikuitumailat ja varusteet. Mutta yksi asia näitä kaikkia aikakausia yhdistää, se on TUTO -henki.


Ennen 50-lukua


Jääkiekko ei ole ollut alusta asti Turun Tovereiden seuraohjelmassa, vaan se tuli seuran toimintaan mukaan hiljaisin askelin kenenkään huomaamatta ns. takaportin kautta.


Tämän kaiken pisti alulleen melkeinpä pakon sanelemana TuTon jalkapallojaosto, kun valtaosa jalkapalloa pelaavista seuran harrastajista pelasivat talvisin mieluummin jääkiekkoa kuin sen sisaruslajia jääpalloa. Tovereiden seuraohjelmassa ei tuolloin ollut jääkiekkoa ja siitä johtuen jalkapalloilijat alkoivat siirtyä sellaisiin seuroihin, joissa oli mahdollista harrastaa myös jääkiekkoa jalkapallon lisäksi.
 

Ote jalkapallojaoston pöytäkirjasta 29.11.1946: ”Jääkiekko olisi saatava alulleen mahdollisimman pian. Mailojen hankkimiseen päätettiin pyytää johtokunnalta lupa, mikäli niitä tulee kauppoihin.”

 

Vuosi pöytäkirjan kirjoituksen ajankohdasta, jalkapallojaosto kävi kiivaan keskustelun jääpallon lopettamisesta kokonaan seuran toiminnassa ja tilalle otettaisiin pelkästään jääkiekko. Molempia lajeja päätettiin jatkaa, mutta melko nopeasti jääpallotoiminta kuihtui kokonaan pois.
 

Turun Tovereiden jääkiekkotoiminta alkoi näyttää valoisammalta ja siihen alettiinkin panostaa hieman enemmän 50-luvulla.
 

50- luku


Turun Toverit sai ostettua ensimmäiset luistimensa sekä mailansa 50-luvulla ja varusteiden saavuttua seuraan oli aika pystyttää myös ensimmäinen edustusjoukkue, jota kutsuttiin tuolloin ”ykkösjoukkueeksi”. Samalla perustettiin myös pari nuorten joukkuetta seuran tulevaisuutta ja kehitystä silmällä pitäen.
 

Ensimmäiset opit jääkiekkoilusta ammennettiin TPS:n Mauno ”Mana” Lehtisen opettamana, joka kävi luennoimassa kaikille jääkiekkoilusta kiinnostuneille Turun Kruunusalissa.
 

Alkutaipaleella yksi tärkeimmistä henkilöistä oli myös seuran uskollinen monitoimimies Leo Koukku, jota ilman Turun Toverit ei olisi pystynyt pitämään pystyssä edes yhtä joukkuetta jääkiekkoiluvälineiden puutteessa.
 

Varusteiden ollessa erityisen kalliita jo 50-luvulla, kuten nykyäänkin, ei seuralla tahi pelaajilla ollut niitä varaa hankkia. Alkuaikoina niitä ei tahtonut saada edes rahalla, niinpä harvatkin mailat olivat erityisen arvokkaita ja niitä Leo Koukku paikkaili otteluiden ja harjoitusten väliajoilla.
 

Tämän seurauksena mailoja kutsuttiin pelaajien keskuudessa Koukku ykköseksi tai Koukku kakkoseksi, riippuen siitä kuinka monta kertaa hän oli liimalla tehnyt ne jälleen pelikelpoisiksi välineiksi. Koukku teki parasta mahdollista työtä, ja korjailikin mailoja jopa liimaamalla niihin uusia puukappaleita pitääkseen ne pelikelpoisina.


Ensimmäiset peliasut joita Toverien pelaajat pitivät yllään, oli yhdistelmä trikoo -mallisista villahousuista, jalkapalloilijoiden pelipaidoista ja viidestä kintaista. Pelipaitojen alaosaan oli ommeltava kuminauha estämään paitoja lepattamasta tuulen mukana, jottei paita sotkeutuisi pelaajan mailaan tai muihin varusteisiin kesken ottelun.  Pelihanskoina toimivia kintaita vaihdettiin pelaajalta pelaajalle, aina samalla kun miehistö vaihtui kentälläkin. Poikkeuksena tässä tapauksessa toimi jääkiekkoilija (ammatiltaan leipuri) Jaakko Vauhkola jolla oli niin suuret kädet, että hänellä oli alusta asti omat hanskat.
 

Tällä joukkueella oli ensimmäisenä Tovereissa oikeat jääkiekkovarusteet. Kauden 56-57 yhdistelmässä olivat eturivissä vas. Voitto Hautala, Timo Sohkanen, Pentti Rosengren, takana Matti Terho, Raimo Åhman, Seppo Palmroth, Kalevi Mellin, Juhani Lunden, Seppo Laaksonen, Martti Samuli, Rauno Jokinen, huoltaja ”Tötteri” Söderman.
 

Yllä olevassa kuvassa joukkueella on yllään ensimmäiset täydelliset jääkiekkovarusteet (oikeat paidat, housut ja toppaukset), jotka Turun Toverit saivat käyttöönsä vasta vuonna 1955.  Väritykseltään paita oli valko-kelta-sininen ja housut siniset, samettista paksua villakudosta. Ainoastaan maalivahdin paidassa oli tuolloinen Toverien tunnus, iso T-kirjain.
 

Alkuaikoina pelaajia oli niin vähän, että ainoastaan 12 varustekokonaisuutta riitti. Nuo kyseiset 12 varustekokonaisuutta tilattiin Ruotsista, mutta pelaajamäärän kasvaessa, varusteita oli pakko hankkia lisää ja niitä teetettiin Ruotsin varusteita mallina käyttäen Turussa.
 

50-luvulla suomalainen jääkiekko oli vielä lapsenkengissä ja Turun Toverit meinasikin nousta kolmena perättäisenä vuotena 1954–1956 Suomensarjaan (nyk. Mestis), mutta kuitenkin aina finaalissa tuli tappio ja jouduttiin tyytymään kakkostilaan.
 

Turun Toverit eli jääkiekollisesti ensimmäistä todellista kriisikauttaan 50-luvun loppuvaiheilla ja valmentaja Matti Terho oli valmentajana tehnyt kaiken minkä voi. Temperamenttisena valmentajana tunnettu Terho ei myöskään tullut kovin hyvin toimeen seuran pelaajien kanssa, ja tästä esimerkkinä mainittakoon että yhdessä ottelussa hän löi kätensä poikki reunalaitaan vastustajan tehdessä maalin.
 

Temperamenttisen valmentajan lisäksi Tovereiden jääkiekkoilijoita hoivasi ja veti pari vuotta Kokkolasta muuttanut vaatturi Urho Lähde, jonka lähteminen seurasta 50-luvun lopulla työn perässä Helsinkiin sai pelaajat ajautumaan tuuliajolle. ”Samalla meni kaikki johdonmukaisuus hänen mukanaan.”, kirjoitti Olavi Laaksonen jaoston toimintakertomuksessa vuonna 1959.


Esimerkkinä hienosta työstään seuran puolesta, Lähde vei seuran jääkiekkoilijoita harjoittelemaan Helsingin tekojääradalle aina kun mahdollista, vastaavaa kun Turusta ei löytynyt ennen kuin vasta syksyllä vuonna 1963.
 

50-luvun loppupuolella johtokunnan piirissä keskusteltiin vakavissaan jääkiekkoilun lopettamisesta kokonaan, mutta onneksi Olavi Laaksosen voimakkaalla vastustuksella näin ei käynyt. Laaksonen painotti, että jääkiekko on nuorison talvinen suosikkilaji numero 1, jolla on varmasti valoisa tulevaisuus edessään.
 

Tämän jälkeen ei kulunut aikaakaan kun Turun Pyrkivät lopetti oman jääkiekkotoimintansa kokonaan ja seurasta tuli tulvimalla pelaajia muihin seuroihin mm. Turun Tovereihin. Pyrkivän lopetettua ja pelaajien siirryttyä uusiin seuroihin, oli Turussa 50-luvun lopulla enää vain 2 varteenotettavaa jääkiekkoseuraa, TPS ja TuTo.
 

Tässä vaiheessa Laaksonen piti tärkeänä Toverien valmiutta olla iskukykyinen ja valmiina toimimaan Turun kakkosseurana, sitten kun Turku saisi oman tekojääradan. Jos tekojääradan valmistuttua joutuisi aloittamaan tyhjästä, olisi nousu isompiin piireihin paljon vaikeampaa.


60-luku


 Vuoden 1960 keväällä nousu Suomensarjaan oli vihdoinkin mahdollisesti edessä, sillä Toverit voittivat maakuntasarjan lohkon ja sen seurauksena oli edessä karsinta Forssan Palloseuraa vastaan. Ensimmäisen ottelun päätyttyä Turussa lukemin 6-4 Forssan Palloseuran hyväksi ei lupaillut hyvää, sillä jos Toverit haluaisi voittaa karsintasarjan, seuraava peli vieraskentällä pitäisi voittaa vähintään kolmen maalin erolla.


Kyseinen karsintasarjan vierasottelu olikin tunnelmaa ja vauhtia täynnä. Kolmannen erän loppupuolella lukematkin olivat Toverien hyväksi 2-1, tosin peliaikaa oli jäljellä tuossa vaiheessa enää vain kolme minuuttia. Tuohon aikaan tupakkaa ketjuna poltteleva Ola Laaksonen totesi tilanteen olevan toivoton ja tumppasi tupakan kaiteen laitaan todeten vielä totisesti: ”Ei tullut noususta vielä tänäkään vuona mitään”. Jonka jälkeen hän meni pukusuojaan ja sillä aikaa Raimo Åhman teki kaksi maalia peräjälkeen taaten nousun ja voiton Turun Tovereille lukemin 4-1.
 

Nousu Suomensarjaan johti Toverien ensimmäiseen pelaajahankintaan, jolloin seura sai vahvistuksena kokeneen sarjapelaajan Pasi Vuorisen Hämeenlinnasta. Valitettavasti Vuorisen paikat eivät enää kestäneet nykypelaamista ja hänen kausi jäikin lyhyeksi, mutta onneksi Toverit sai paikattua vajetta hankkimalla Hämeenlinnasta kolme muuta pelaajaa myöhemmässä vaiheessa. Valmentajaksi ensimmäiseen Suomensarjavuoteen tuli entinen TPS:n maaottelupeluri Keijo Kihlman.
 

Muita Toverien riveissä touhunneita miehiä, lähinnä sekä ohjaajan että pelaajan roolissa tuohon aikaan toimivat myös seuraavat henkilöt: Seppo Lindström, Esa Koskinen, Martti Samuli, Raimo Åhman ja Timo Sohkanen. Ohjaaja-apua saatiin myös TPS:n silloiselta puolustajatähdeltä Aki Saloselta, minkä aktiivina ehti käydä neuvomassa.


Kauden 1961-62 edustusjoukkue, nyt jo Suomi-sarjassa. Eturivissä vas. Ilkka Hoviseppä, Martti Samuli, Timo Sohkanen, Seppo Lindström, takana seisomassa vas. Timo Sällylä, Rauli Vairinen, Pasi Vuorinen, Heikki Lahdelma, joukkueenjohtaja Esa Koskinen ja Seppo Laino.
 

Sarjanousu tarkoitti TuTolle myös sitä, että harjoitusmääriä olisi lisättävä. Turussa ei vielä tuohon aikaan ollut tekojäärataa, ja luonnonjään tarjoama harjoitusaika ei ollut riittävä. Ratkaisuksi nousi Rauman tekojäärata, josta Toverit sai vuokrattua vuoroja seuralle käyttöön.  Ainut negatiivinen asia vuoroissa oli se, että ne alkoivat todella myöhään, puoli kahdeltatoista yöllä.


Etukäteen oli liikkeellä suuria spekulaatioita ja epäilyksiä siitä, pysyisivätkö Toverit Suomensarjassa kovinkaan kauan ja tulisivatko he heti ensi kauden jälkeen tippumaan sarjatasoa alemmas maakuntasarjaan. Nämä epäilykset osoitettiin kuitenkin vääriksi kauden aikana ja Tovereiden ns. ”ongelmana” oli vain se, miten päästä seuraavalle ja korkeimmalle sarjatasolle mihin Suomessa oli mahdollista päästä.
 

Koska nousu oli todella lähellä ensimmäisen Suomensarja kauden jälkeen, alkoi Toverit tähdätä toden teolla Suomen mestaruussarjaan (nyk. SM-Liiga). Joka vuosi hankittiin joku uusi pelaaja ja harjoitustoimintaa tiivistettiin entisestään.
 

- ”Siihen aikaan hankkiminen oli helppoa, ei ollut karanteenejakaan lainkaan. Toiminnan kasvu oli nousujohteista. Siinä oli seurassakin sellainen innostus, että oikein ihmettelee. Ne olivat suuria päätöksiä seuran puitteissa. Oli muutamia voimahahmoja, jotka saivat pyörät pyörimään. Unto Sandell oli heistä yksi, Ola Laaksonen toinen, Ahti Penttiläkin oli voimakkaasti mukana. Vilski Lehtonen sanoi, kun kolmannen kerran olimme karsinnassa SM-sarjaan pääsystä ja onnistuimme, että nyt teillä kävi tuuri. Jos ette olisi onnistuneet, olisi koko jääkiekkoilu tullut vaakalaudalle.” Näin kertoi ajatuksiaan entinen joukkueenjohtaja Esa Koskinen.
 

Koska tarkoitus ei ole mennä tapahtumien edelle, keskitytään nyt vuoden 1962 kevätkauden jälkeisiin tapahtumiin. Tuolloin Tovereiden kokoonpano oli todella huutavassa maalivahtipulassa. Ratkaisu oli jo näköpiirissä kun Toverit olivat pelaajasiirtoneuvotteluissa tuolloin Tapparassa pelanneen Pentti ”Tumba” Hyytiäisen kanssa, ja samalla kuvioihin saatiin mukaansa hänen seuratoverinsa maalivahti Matti Pelkonen. Tilanne vaikutti hyvältä, sillä Peltonen oli tulossa Turkuun suorittamaan asepalvelustaan ja Hyytiäinen olisi jatkanut opiskeluitaan myös Turussa. Valitettavasti matto vedettiin Tovereiden alta, sillä Tappara sai pidettyä molemmat pelaajat: Peltoselle saatiin siirto lähemmäs kotikaupunkiaan ja Hyytiäinen ei loppujen lopuksi olisi kelvannut edes Raision oppikouluun, jonne siihen aikaan kerrottiin pääsevän jokaisen, joka osaa lukea. Luultavasti Hyytiäisen 10 nelosta ei edesauttanut asiassa.
 

Kun Tappara luuli menettävänsä maalivahti Peltosen Tovereille, olivat he olleet neuvotteluissa heinolalaisen nuorten maajoukkuemaalivahdin Urpo Ylösen kanssa, joka olikin alustavasti lupautunut tulemaan Tampereelle pelaamaan.  Tulevan kauden valmentajakolmikko, Matias Helenius, Seppo Lindström ja Esa Koskinen pohtivat yhdessä kahvikupposten äärellä, mitä he tekisivät Toverien maalivahtitilanteen kanssa nyt, kun Peltonen jäikin Tapparaan. He päättivät yhteisymmärryksessä lähteä tapaamaan Ylöstä, josko hän olisi nyt halukas tulemaan pelaamaan Tovereiden paidassa, kun Peltonen olisi selvä ykkösmaalivahti Tapparassa.
 

- ”10 jälkeen illalla lähdimme ajamaan kohden Heinolaa, jossa olimme aamulla hyvissä ajoin ennen töiden alkamista. Meillä oli ainoa johtolanka, että Ylönen työskentelee paikkakunnan suurimmassa autokorjaamossa. Kyselimme korjaamon takana, että onko täällä sellaista Ylönen-nimistä miestä missään. Ja löytyihän hän. Sitten avasimme pelin, utelimme hänen aikomuksistaan Tampereen suuntaan. Hän kertoi lupautuneensa sinne ja odottelevansa vain muuttopäivää. Mutta kerroimme me, mitäs sitten kun Peltonen palaakin takaisin ja sinä jäät siellä ilmeisesti kakkosveskariksi. No en minä sitten sinne mene, en minä vaihtopenkille istumaan mene. Voisitko harkita tuloa Turkuun, kyselimme me. Ja Upi voi. Kaksi päivää myöhemmin hän oli ensimmäisen kerran seuramme harjoituksissa”, muistelee Esa Koskinen


Jääkiekkomiehiä avohallin ajalta. Vas. Esa Koskinen, Urpo ”Upi” Ylönen ja Timo Sohkanen
 

Timo Sohkanen, joukkueen senaikainen huoltaja, sittemmin myös kausien 1977-80 valmentaja, oli tutustunut Ylöseen jo 1958 maalivahtien leirillä. Ylönen oli siellä rippikouluikäisenä mukana, mutta hän oli jo tuohon aikaan ilmiömäinen maalivahti.


Sohkanen pelasi itse maalivahtina 1950-luvulla Toverien maalilla ja silloin peleissä ei ollut sitä samaa henkeä kuin nykyään. Kun Sohkasen taakse ammuttiin kiekko, pelaajat tulivat räyhäämään hänelle: ”Seuraa peliä, saa#*na!”


- ”Ylönen nautti pelaajien keskuudessa niin valtavaa luottamusta, että jos maali syntyi, pelaajat eivät noteeranneet sitä miksikään. Totesivat vain, ettei sille voinut mitään, jos ei Upikaan saanut sitä kiinni. 70-luvulla oli kehitytty siinä määrin, ettei nyt enää maalivahtia missään seurassa takaiskusta haukuttu”, muistelee Sohkanen.
 

Vuoden 1962 keväällä Toverien pelit päättyivät Suomensarjan, omassa lohkossaan, neljännelle sijalle. Sarjapaikka oli siis säilytetty helpohkosti, eikä pelkoa tippumisesta maakuntasarjaan missään vaiheessa ollut.
 

Syksyllä 1962 Turun Toverit hankkivat lisää vahvistuksia tulevaa kautta varten Ylösen lisäksi. Matti Haapaniemi, mestaruussarjapelaaja Tampereelta, joka siirtyi opiskelemaan Turkuun, Raimo Määttänen, Keijo Airola ja Hannu Luojola. Näiden edellä mainittujen vahvistusten avulla Toverit nousivat lohkossaan toiseksi, mutta heidän esteenä edellään oli viime kauden sarjaputoaja TPS, joka kävi hakemassa vauhtia Suomensarjasta.
 

Kaudelle 1963-64 Toverit lähtivät tavoittelemaan sarjanousua todenteolla. Joukkue oli ehtinyt lepäämään ainoastaan huhtikuun edellisen kauden jälkeen, sillä tiiviit harjoittelut joukkue aloitti jo toukokuun alussa. Syksyn harjoitusottelut lupailivat hyvää tulevalle kaudelle, kun Toverit voittivat monia mestaruussarjalaisia ja voittivat piirin mestaruusottelussa TPS:n lukemin 6-2.
 

Sarjanousu olikin todella lähellä, mutta liian nuorella Toverien joukkueella oli ns. ”liian paljon päällä”. Nuorelta joukkueelta puuttui kokemus, eikä tästä johtuen pystynyt hallitsemaan hermojaan ja liiallinen jännittäminen vei osaavaisuuden voimavarojen mukana. Nousutoiveiden eteen asettui loppujenlopuksi helsinkiläinen HIFK. Se oli ikävä asia, sillä Tovereiden taloudessa jääkiekon pelaajat veivät seuran taloudesta suurimman osan, ja tästä johtuen olisi nopeasti päästä sarjatasoa ylemmäs.



Kuva vuodelta 1963 nousijakandidaattien Rosenlewin ja TuTo:n keskeisestä ottelusta. Toverilaiset Martti Mustonen (9), Raimo Määttänen, Seppo Lindström ja Urpo Ylönen, maalin suulla RU-38:n Kontto.
 

Vaikka nousua ei kaudella 1963-64 tullutkaan, ei Tovereiden asiat niin huonosti organisaatiossa kuitenkaan ollut: Urpo Ylönen oli edustamassa Suomea Innsbruckin olympialaisissa ja kauden maaotteluissa, sekä hänen lisäkseen oli toinen Tovereiden pelaaja maaotteluissa myös mukana, Seppo Lindström. Nuorten SM-sarjassa Toverit voitti lohkonsa puhtaalla pelillä ja maalisuhteella 66-8, jonka jälkeen vastaan asettui TPS. TuTon nuoret voitti lukemin 6-3. Loppuottelusarjaan A-nuoret menivät hyvillä mielin, mutta finaalissa vastaan tuli ylitsepääsemätön este, Hämeenlinnan Tarmo. Tovereiden A-nuoret nappasivat itselleen hopeaa ja näin ollen tulevaisuuden tähdet oli tiedossa, pitkän tähtäimen juniorityö oli viimein alkanut tuottaa hedelmää.

A-Nuorten SM-hopeaa napannut joukkue. Polvillaan vas. Hannu Niittoaho, Raimo Auransuo, Lasse SIven, Hannu Luojola, Reijo Vainio,  takana Risto Vainio, Veijo Saarinen, Kari Johansson, Henry Leppä, Seppo Wikström, Kari Torkkel, Matti Ohlsson.
 

Vuoteen 1965 Tovereiden edustusjoukkue lähti korkein odotuksin sarjanousu tavoitteenaan ja pelaajapakkakin oli pysynyt melko samanlaisena viime kaudesta. Edustusjoukkueeseen oli noussut myös edelliskauden A-nuorten hopeajoukkueen pelaajia vahvistamaan seuran kokoonpanoa, joka oli seuraavanlainen: Urpo Ylönen, Seppo Lindström. Matti Haapaniemi, Hannu Luojola, Hannu Niittoaho, Voitto Soini, Pentti Vihanto, Martti Salonen, Henry Leppä, Kari Johansson, Kari Torkkel, Risto Vainio, Seppo Wikström, Rauli Vairinen, Veijo Saarinen, Lasse Lindfors, Antti Hyvärinen ja Pekka Lahtela. Valmentajana toimi edelleen Matias Helenius, huoltajina Esa Koskinen, Timo Sohkanen ja Heikki Louhi.
 

Toverit pääsivät aina finaaliin asti, mutta tie sinne ei ollut mutkaton. Varsinaisen sarjan päätyttyä TuTo ja vanha kiistakumppani Tampereen Pallo-Veikot olivat tasapisteissä. Joukkueiden kohdatessa uusintaottelussa, TuTo voitti selvästi lukemin 5-1, siitä huolimatta että Toverit joutui peliin varamiehisenä Seppo Lindströmin loukkaannuttua edellisessä ottelussa. Sarjanousu oli nyt todellinen asia!

Nousu mestaruussarjaan on selvä, TP-V on kaatunut uusintaottelussa 5-1 ja toverilaiset riemuitsevat. Vas. Voitto Soini, Matti Haapaniemi, Hannu Niittoaho (6) ja Kari Torkkel.
 

Tovereiden junioreillakin meni lujaa: A-juniorit voittivat piirin mestaruuden puhtaalla pelillä, B-juniorit pääsivät hopealle ja C-juniorit vei mestaruuden voitettuun uusintaottelussa ÅIFK:n 2-1.
 

Vuonna 1965 pidetyt jääkiekon MM-kisat pidettiin Suomessa, ja Turun Tovereista edustustehtäviin pääsivät jälleen Urpo Ylönen sekä Seppo Lindström. He olivat mukana myös Kanadan kiertueella sekä kolmessa maaottelussa. Norjaa vastaan lähetettiin nuorennettu joukkue ja siihen pääsivät mukaan Tovereista Ylösen lisäksi Henry Leppä, Kari Johansson ja Kari Torkkel. Kolme viimeksi mainittua pelasivat myös kauden nuorten maaottelut koti- ja ulkomailla.
 

MM-kisahuuman jälkeen Tovereiden edustusjoukkueella oli nyt edessään ensimmäinen kausi mestaruussarjassa, joten harjoitukset aloitettiin jo heinäkuussa vuonna 1966. Miehistössä tapahtui muutama muutos edelliskauteen verrattuna: Matti Haapaniemi lähti, mutta tilalle tulivat Seppo Parikka, Erkan Nasib, Jouko Lindqvist ja Timo Nurminen.
 

Harjoitukset käynnistettiin Heleniuksen johdolla harkiten ja määrätietoisesti. Tovereiden harjoitusmetodeihin kuului muun muassa jalkapallon pelaaminen, joka yhdisti ja loi joukkuehenkeä tulevaa kautta varten. Vasta Lokakuussa joukkue pääsi harjoittelemaan jäälle ja ennen varsinaisen sarjan alkua pelattiin 10 harjoitusottelua.
 

Kausi ei saanut mitä parahinta aloitusta, sillä juuri ennen sarjan alkua joukkueen kapteeni Voitto Soini sairastui ja joutui olemaan kaksi ensimmäistä ottelua sivussa. Alkusarjan ottelut eivät sujuneet kovinkaan loisteliaasti ja joukkue joutuikin putoamissarjaan, jossa se kuitenkin pelasi niin hyvin, että sarjapaikka säilytettiin ensi kaudelle. Tosin vanhasta kammosta HIFK:ta vastaan ei ollut merkkiäkään: kauden aikana kaikki neljä ottelua HIFK:ta vastaan, kaikissa Toverit voitti.
 

Uuteen kauteen aloitettiin intensiivinen harjoitus jo toukokuun 17. päivä, joten pelaajille ei tullut kovinkaan pitkää lomailua jääkiekosta. Harjoitustilaisuuksissa useimmat olivat Vuorikodissa ja kuivaharjoituskertoja kertyi jopa 51. Lisäksi harjoitusmetodeihin kuului edelleen jalkapallon pelaaminen.
 

Piirisarjan lisäksi joukkue pelasi harjoitusotteluita kahdesti Ilveksen jääkiekkomestaruusjoukkuetta vastaan, häviten ensin vieraissa 1-0, ja sitten voittaen kotona 3-1. Syyskuun 28. päivänä joukkue pääsi ensi kerran jäälle harjoittelemaan ja siitä lähtien harjoituksia pidettiinkin kuusi kertaa viikossa. Harjoitusotteluita pelattiin seitsemän, joista yksi oli jopa kansainvälinen. TuTo ehti myös ennen mestaruussarjan alkua voittamaan piirin mestaruuden, lyöden TPS:n ratkaisevassa viimeisessä ottelussa luvuin 4-3.
 

Lähtöasetelmat toiseen mestaruussarjakauteen 1966-67 olivat siis hyvät, kun TPS:kin oli kaatunut piirimestaruuden finaalissa ja piirimestaruus oli varmistettu Tovereille. Sarja kuitenkin alkoi sekä hienosti, että murheellisesti. Ensimmäisestä viidestä ottelusta tuli peräti yhdeksän pistettä, mutta Voitto Soinin käsi katkesi jo toisessa ottelussa RU-38:aa vastaan Porissa, eikä näin ollen pystynyt enää pelaamaan koko loppukaudella. Yleisöäkin oli saatu katsomoihin kotiotteluissa ihan kiitettävästi, neljässä syyskierroksen otteluissa katsojia oli ollut yhteensä noin 16 772 henkeä, eli keskimäärin 4 193 henkeä per ottelu. Valitettavasti toinen kausi mestaruussarjassa päättyi sijalle 5, mutta suunta oli kuitenkin nousujohteista.
 

Kolmas SM-sarjakausi 1967-68 tuotti seuralle jo pronssimitalit. TuTo oli hämmästyttävän lyhyessä ajassa nostanut itsensä Suomen parhaiden seurojen rinnalle maakuntasarjoista! Mitalimiehistössä pelasi seuraavanlainen kokoonpano: Kari Johansson (C), Seppo Lindströn (A), Pentti Vihanto (A), Urpo Ylönen, Tapio Ruohonen, Hannu Niittoaho, Hannu Luojola, Seppo Parikka, Osmo Veijalainen, Martti Salonen, Voitto Soini, Kari Torkkel, Henry Leppä, Reijo Paksal, Heikki Hurme, Jarmo Rantanen, Risto Vainio, Risto Forss ja Kauko Fomin. Valmentajana toimi edelleen Matias Helenius, joukkueenjohtajana Esa Koskinen, huoltajana Timo Sohkanen ja joukkueen lääkärinä jo viidettä kautta Toivo Hirvonen.


Kari Johansson (vas.) oli mukana Grenoblen olympiakisoissa ja joukkueessa, joka sensaatiomaisesti löi Kanadan. Tässä hänen seuranaan Pentti Vihanto ja Kari Torkkel.
 

Joukkueen pelaajat olivat kaikki huippuvedossa tuona kautena ja Grenoblen olympiakisoissa Suomen jääkiekkomiehistöön pääsikin Tovereista Urpo Ylönen, Seppo Lindström ja Kari Johansson. Suomi kaatoi Kanadan noissa kisoissa ensimmäistä kertaa maajoukkuetasolla, ja Upi Ylösen työskentely Suomen maalilla oli niin hyvää, että hän oli vain parin äänen päässä kisojen All-star joukkueesta. Ylönen valittiinkin Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi, Turun parhaaksi urheilijaksi ja tietenkin Turun parhaaksi kiekkoilijaksi vuonna 1968.
 

Tähän sopiikin hyvin lainaus Esa Koskiselta ja Timo Sohkaselta: ”Hän oli joukkueen runko, mies, joka oli TuTo:n menestyksen takana 70-prosenttisesti, muu joukkue yhdessä täytti puuttuvat 30-prosenttia. Hänen aikanaan varamaalivahti tunsi itsensä todella turhautuneeksi, sillä Upi oli aina paikalla. 40-asteen kuumetta hän ei vielä noteerannut miksikään esteeksi.”


Urpo Ylönen turhautti varamaalivahdin elämän, sillä hän ei juuri koskaan jäänyt sivuun. Mies, joka seuratoverien mukaan vastasi 70 prosentista joukkueen tehoa.
 

Mestaruussarjan otteluista voidaan nostaa yksi valopilkku esille, sillä Toverit voittivat vihdoin TPS:n myös itse sarjassa, ja millä lukemilla: 4-0. Paras pistemies kaudella oli Kari Johansson, 13+10=23 pistettä, Henry Lepän saalis oli 13+7=20 ja Pentti Vihannon 10+8=18. Kauden ahkerimmat harjoituksissa kävijät olivat Hannu Niittoaho, Kari Torkkel ja Voitto Soini, mutta hyvä oli prosentti muillakin harjoituksissa käymisessä. Varsinkin jääharjoitteluun osallistuminen hipoi täydellisyyttä, houkutellen melkein aina kaikki paikalle.
 

Seuraavaa mestaruussarjakautta varten aloitettiin harjoitukset jo melkein tutuksi käyneellä ajankohtana, eli aikaisin toukokuussa. Heinäkuussa joukkue aloitti käynnit Turun Kuntokoulussa ja kun syyskuussa Tampereelle saatiin jäätä, siirtyi joukkue harjoittelemaan sinne 12. – 14.9. kolmen päivän ajan keskimäärin neljä tuntia päivässä. Joukkue kävi viikko tämän jälkeenkin Tampereella vielä harjoittelemassa, mutta sitten Turkuun saatiin vihdoin myös oma jää. Turussa harjoituksia alettiin pitämään jopa kaksi kertaa päivässä viikon sisään. Harjoitusotteluita joukkue sen sijaan ehti pelaamaan 10 ennen varsinaisen sarjan alkua.
 

"Tarkasti Henkka!" -huutaa Urpo Ylönen maalinsa suulla Henry Lepälle (14) Seppo Lindströmin varmistaessa HIFK:n Kimmo Heinon otteita maalin tuntumassa

 

Kausi 1968-69 ei mennyt aivan samaan malliin kuin edellinen, vaikkakin Toverit pystyi antamaan suurta vastusta kaikille kauden mitalisijoille päässeille joukkueille voittamalla jokaisen kerran. Toverit päätyivät sijalle kuusi, säilyttäen edelleen kuitenkin sarjapaikkansa. Jonkinlaisena lohdutuksena Toverit voittivat kauden päätyttyä Fair Play -palkinnon, sillä Tovereilla oli joukkueena vähiten jäähyjä. Kauden valopilkku kaudella oli voitto syyskauden päätösottelussa HIFK:ta vastaan lukemin 4-0, sillä tuohon asti tähtirinnat olivat pysyneet voittamattomina runkosarjassa.

 

Totisia kasvoja TuTo:n vaihtopenkillä 3-3 tilanteessa. Etualalla Keijo Järvinen, Matias Savolainen ja Seppo Lindström. Kuva 08.11.1968
 

Kausi oli Seppo Lindströmin siihen mennessä paras. Vaikka Urpo Ylönen pelasi yhtä luotettavasti kuin aina ennenkin, silti kaikki nyökyttivät vain hyväksyvästi kun Lindström valittiin Suomen ja Turun parhaaksi kiekkoilijaksi vuonna 1969.
 

Kauteen 1969-70 Toverit joutuivat valmistautumaan ilman yhtä vakiopelaajaa, sillä kehityskaarensa alkupäässä ollut Henry Leppä katsoi paremmaksi muuttaa Helsinkiin lähemmäs opiskelupaikkaansa. Ratkaisulle ei voinut mitään, vaikka kuinka Toverit olisi halunnut pitää pelaajan omassa joukkueessaan.
 

Tällä kertaa kauden harjoitukset aloitettiin hieman myöhemmin kuin edelliskaudella, sillä edellinen kausi oli ollut todella pitkä ja raskas pelaajille: melkein kokonaiset 9 kuukautta yhtä mittaa.  Heinäkuussa aloitettiin tiiviimmät harjoitukset ja elokuun lopussa joukkue vieraili viikon Västeråsissa Ruotsissa hallileirillä. Aika käytettiin tiiviisti jäälläoloon, mutta kuin muistaa että Helsingin ja Tampereen joukkueet olivat olleet elokuun alusta jäällä omissa harjoituksissaan, tämä ratkaisu oli ainoa mahdollinen jos haluttiin menestyä tulevalla kaudella. Kotimatkalle joukkue pääsi hymyssä suin, sillä Västeråsin hallin johtaja kehaisi TuTon joukkuetta erittäin hienosti käyttäytyväksi, jonkalaista ei hallilla ollut ennen nähty.


”Kaikki yhden puolesta”, tämä oli motto kesäharjoituksissa.
Kuvassa vasemmalta: Heikki Hurme, H. Virtanen, Raittala, Pentti Vihanto, Seppo Parikka, Hannu Niittoaho, Voitto Soini, Martti Salonen.


Kotimaan kamaralla kotoisassa Turussa, kupittaan avojäälle päästiin harjoittelemaan syyskuun lopulla ja ennen sarjaa pelattiin 11 harjoitusottelua. Yksi harjoitusotteluista oli TuTon seuran 40-vuotisjuhlaottelu, joka käytiin voitokkaasti itäsaksalaista Dynamo Weisswasseria vastaan lukemin 6-5.
 

Syyskausi alkoi lupaavasti, jopa fantastisesti: kuudessa ensimmäisessä ottelussa tuli voitto, eikä jatkossakaan ollut paljon moittimista, sillä niistä Toverit napsi kaksi tasapeliä ja yhden lisävoiton tililleen. Yhteensä siis yhdeksän ottelua joista saatiin kasaan 16 pistettä ennen joulutauolle siirtymistä. Samalla Toverit pokkasivat myös puhtaan pelin palkinnon, kun oli kauiten pysynyt ilman tappioita.  Joulutauon jälkeen ei kaikki sujunut yhtä loisteliaasti kuin ennen taukoa, ja tappioitakin kertyi muutama liikaa. Kausi päättyi pronssisijalle.


TuTo:n pronssijoukkue 1970. Eturivissä vas. huoltaja Timo Sohkanen, Seppo Lindström, Hannu Niittoaho, Urpo Ylönen, valmentaja Matias Helenius, Matti Jakonen, Hannu Luojola, Seppo Parikka ja joukkueenjohtaja Esa Koskinen, takarivissä Voitto Soini, Heikki Hurme, Reijo Paksal, Jarmo Rantanen, Seppo Siissalo, Pentti Vihanto, Kari Johansson, Kari Torkkel , Martti Salonen ja Kimmo Rantanen
 

Tuona vuona MM-kisoihin Tovereista pääsi edustamaan jälleen Urpo Ylönen sekä Seppo Lindström. Tukholmassa toista kertaa perättäin pelatuissa MM-kisoissa Ylönen nimettiin kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi, ensimmäisenä suomalaismaalivahtina. Nuorten suurleirillä Vierumäellä, Toverien jääkiekkoilijoita valittiin liiton jatkokoulutukseen: Ari Hyökki, Kari Hyökki, Arto Kaunonen ja Seppo Seger olivat nämä Toverien nuoret osaavat pelaajat.
 

Varsinais-Suomen piirisarjoissa TuTon juniorit pärjäsivät paremmin kuin loisteliaasti: A-juniorit hopeaa, B-juniorit kultaa, C-juniorit kultaa, D-juniorit hopeaa, E-juniorit sekä ykkös- että kakkosjoukkueelle hopeaa. Tulevaisuuden kiekkoilijat olivat valmistumassa kovaa tahtia TuTon juniorikiekkokoulusta.
 

70-luku


Syksyllä 1970 TuTosta koki muutaman peruspilarin lähtemisen joukkueesta, Seppo Lindström lähti pelaamaan Itävaltaan vuodeksi ja Luojola siirtyi Jokereihin.
 

Harjoituskauden joukkue aloitti lähtemällä Puolaan, jonne se oli kutsuttu pelaamaan kansainväliseen turnaukseen. TuTo hävisi turnauksessa Puolan A-maajoukkueelle 1-3, Tshekkoslovakian B-maajoukkueelle 3-6 ja pelasi ruotsalaisen mestaruussarjajoukkueen Mora IK:n kanssa tasan 4-4. Puolan turnauksen jälkeen joukkue siirtyi Ruotsiin Timråhon harjoittelemaan ankarasti viikon ajaksi, jonka jälkeen oli paluu kotimaan jäille.
 

Harjoitusten jälkeen Vuorikodissa kesällä 1970. Eturivissä vas. Esko Sillanpää, Kari Hyökki, Rauno Tuomi, Heikki Hurme, Reijo Leppänen, Martti Salonen, Jukka Muuri, toinen rivi Arto Kaunonen, Ari Hyökki, Reijo Paksal, Risto Vainio, Kari Torkkel, Jarmo Rantanen, Seppo Parikka, kolmas rivi Jarmo Arppe, Kari Johansson, Pentti Vihanto, Hannu Niittoaho, Timo Kokkonen, Arto Laine, Voitto Soini, Keijo Järvinen, Markku Pentti ja Jorma Eskolin.
 

Kahden tärkeän pelaajan menettäminen ennen kauden alkua muualle, valitettavasti näkyi joukkueen menestyksessä runkosarjassakin: tuloksena oli vain sija 7, kuudella vaivaisella pisteellä.


Keväällä 1971 Tovereiden junioritoiminta porskutti eteenpäin voimakkaasti ja menestyksekkäästi edelleen: A ja B-juniorit voittivat molemmat piirimestaruuden, C,D ja E-junioreiden Pansion ryhmät olivat kakkosina omissa sarjoissaan. Junioreiden valmennustoimintaa oli vetämässä jopa 26 miestä ja kun he niin harvoin saavat julkisuudessa tunnustusta, julkistettakoon tähän heidän nimensä: Jukka Heikiö (päällikkö), Vilho Lunden, Matti Anttonen, Kari Ortio, Reijo Hyökki, Heimo Helle, Matti Aaltonen, Rauli Vairinen, Raimo Saari, Tauno Hovirinta, Jari Saarinen, Hans Lahtovaara, Olavi Johansson, Heikki Ilmonen, Pertti Simonen, Kari Rindell, Veikko Ojaranta, Arto Salenius, Veikko Selin, Reijo Lehto, Atte Numminen, Torsten Johansson, Jaakko Hakanen, Lasse Wikman, Markku Mikkonen ja Rainer Ruusunen.
 

MM-edustustehtäviin Tovereista pääsi jälleen Urpo Ylönen ja hänen seuranaan myös Kari Torkkel oli pelaamassa muutaman maajoukkuepelin. Heidän lisäkseen MM-edustajistoon pääsi seuran ”ex-pelaajat” Lindström ja Luojola, jotka molemmat palasivat Tovereiden kokoonpanoon takaisin seuraavaksi kaudeksi.


Kun Toverit oli saanut joukkueen haalittua kaudeksi 1971-72 kokoon, uskottiin valmennustehtävät joukkueeseen palanneelle luottopelaajalle Seppo Lindströmille: kuivaharjoitteluista vastasi kuitenkin Aito Tuomisto. Jo perinteiseksi muodostunut ulkomaanharjoitusmatka tehtiin tänäkin vuonna, suuntana Romanian Miercurea Ciuc –kaupunki.
 


Käytiinpä kerran huipulla tälläkin kaudella, naureskelevat tutolaiset vuorikiipeilyn päätteeksi. Alhaalla näkyy Tusnadin kaupunki, jossa joukkue oli majoitettuna kauniin Prahovan uusimpaan hotelliin. Kuva 22.9.1971


TuTo menestyi Romaniassa pidetyssä turnauksessa loisteliaasti, ja jo avausottelussa Toverit ottivat komean voiton paikallisen mestaruussarjaseura Avintulista lukemin 13-4. Avintul oli sijoittautunut viime Romanian mestaruussarjassa sijalle kolme. Toisessa ottelussaan Dinamo Bukarestia vastaan (jossa 8 maajoukkuemiestä) Toverit voitti vieraansa hyvätasoisessa pelissä 3-1.  Kolmannessa ottelussa vastaan asettui Romanian pohjoisosan yhdistetty joukkue, joka myös kaatui komein lukemin 11-1.


Seuraavassa ottelussa Toverit palautettiin takaisin maanpinnalle voittojen tieltä, sillä vastaan asettui Romanian maajoukkue. Voittoa ei Romanian maajoukkueelle kuitenkaan annettu ilman taistelua, kolmanteen erään mentiin 2-2 tilanteessa. Kolmannen erän alussa Romania siirtyi 3-2 johtoon, mutta Timo Kokkonen loi toivoa TuTon peliin tasoittamalla tilanteeksi 3-3. Valitettavasti noin minuutti Kokkosen maalista Romania iski lukemat 4-3, ja katkaisten TuTon selkärangan iskemällä viimeisiksi lukemiksi 5-3 10 sekuntia edellisen maalin jälkeen. Ottelussa puhaltaneet heikkotasoiset tuomarit jakoivat rangaistuksia varsin heppoisin perustein ja TuTo keräsikin jäähyminuutteja kaiken kaikkiaan 32, joista 24 kuului Hannu Luojolalle.
 

TuTon maalit jakautuivat turnauksessa seuraavanlaisesti: Reijo Leppänen 6, Risto Vainio ja Timo Kokkonen 4, Hannu Luojola 3, Kari Johansson, Kari Torkel ja Reijo Paksal 2 ja Seppo Lindström, Hannu Niittoaho, Tapani Sura, Voitto Soini sekä Pentti Vihanto iskivät maalin mieheen.
 

Kotiintuomisina Romaniassa pidetystä turnauksesta Tovereilla oli kaiken kaikkiaan kaksi voittoa ja kaksi tappiota, eli ihan hyvin pärjätty kansainvälisessä turnauksessa. Syksyllä ennen kauden alkua, valmennusvastuuseen siirtyi takaisin Matias Helenius. Kaikki harjoitusottelut ennen runkosarjan alkua, päättyivät Tovereiden tappioksi, ja valoisammalta ei näyttänyt itse runkosarjassakaan kun tappioita alkoi tulla jo kotikentälläkin.


Kaudella 1971-72 uimahallissa harjoitusten jälkeen, vas. Urpo Ylönen, Risto Vainio, Arto Kaunonen, Keijo Järvinen, Jarmo Rantanen, Hannu Niittoaho, Voitto Soini, Pertti Hasanen, Reijo Paksal, Jorma Eskolin, Martti Salonen, Seppo Parikka, Reijo Leppänen, Veijo Saarinen, Pentti Vihanto ja Kari Torkkel.
 

Maajoukkuetauon aikana valmennusjohto koki pienoisen muutoksen, kun Helenius siirrettiin tehtävistä pois ja jaetun valmennusvastuun ottivat Seppo Lindström ja Voitto Soini. Matiaksesta ei TuTon jääkiekkomiehillä ollut pahaa sanottavaa, mutta he toteavat vanhassa toimintakertomuksessa: 
 

- ”Matiaksella on tapana sanoa mielipiteensä kakistelematta kenelle hyvänsä. Ja siitä kaikki eivät taas pitäneet. Ylöselle tai Lindströmille hän ei koskaan sanonut kiukkuisesti, mutta kaikki muut vuorollaan joutuivat ryöpytykseen. Ehkä hänen maajoukkuetehtävänsäkin häiritsivät. Helenius loi TuTon ottelutyylin, josta tuli aivan omaleimainen. Mm. vajaata vastaan pelattaessa TuTo oli erityisen vaarallinen. Ja monia muita teknisiä ja taktisia kikkoja Matias vuosien kuluessa opetti aikaansa hiukkaakan säästämättä.”
 

Valmentajavaihdoksen kokenut Toverien joukkue sai uutta puhtia sen verran, että he säilyttivät sarjapaikkansa sijoittumalla runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Pääsy kuuden parhaan joukkoon oli suhteellisen hyvä saavutus, kun ottaa huomioon, että turkulaiset olivat ainoa sarjajoukkue tuohon aikaan, joka pelasi maailman suurimmassa kupuhallissa, ts. avokaton alla. Hallikokemusta joukkue kävi hakemassa Forssassa kolmesti viikossa, jotta ei aivan kylmiltään tarvitsisi vieraissa pelata hallissa.
 

Junioritoiminnan puolella vuosi 1972 oli jo viides ohjelmoitu nuorisokiekkoiluvuosi, joukkueiden lukumäärä oli noussut nyt jo kahdeksaan. Joukkueiden 22 valmentajaa pitivät omille ryhmilleen kesän aikana kaksi yhteistä kuivaharjoitustilaisuutta, minkä lisäksi pelaajat hoitivat itse peruskuntoaan omin päin. Jääharjoituksia pidettiin kolmesti viikossa, joihin pelattiin vielä itse pelit päälle. Menestyskin oli junioreilla jälleen hyvä: A-juniorit nousivat nuorten SM-sarjaan, B-juniorit voittivat TUK:n talvipäivien mestaruuden ja D-junioreista tuli piirin mestareita.


Joukko Toverien juniorijoukkueiden pelaajia yhteiskuvassa Kupittaan hallissa.
 

Edustustehtävissä tänä vuonna nähtiin ainoastaan Tovereista Seppo Lindström, joka oli mukana myös Sapporon olympiakisoissa. Seuran junioreista eri-ikäisten MM-joukkueisiin oli ehdokkaana seuraavat pelaajat: Pertti Hasanen, Arto Kaunonen, Ari Hyökki, Timo Linna, Seppo Seger, Jarmo Puustelli, Reijo Lehtonen, Matti Johansson, Pertti Vaelma ja Rauno Sjöroos.
 

Seuraavaan kauteen 1972-73 Toverit lähti jälleen käymällä ensin perinteisellä harjoitusleirillä ulkomailla, tällä kertaa jälleen Västeråsissa, jossa harjoiteltiin tiiviisti viikon ajan. Valmennustehtäviin Tovereissa päävastuun otti ainoastaan Seppo Lindström ja Hannu Niittoaho jatkoi joukkueessa kapteenina.
 

Joukkueen pelaajamateriaali oli tällä kaudella verraten pieni, sillä joukkueessa pelasi ainoastaan yhteensä 21 miestä. Näistäkin kolme miestä pelasi ainoastaan alle 10 ottelua, joka johti siihen, että avainpelaajien täytyi pelata pitkiä vaihtoja: johtaen nopeaan väsymiseen.
 

Toverit sijoittautuivat 1972-73 SM-sarjassa kahdeksanneksi, jota pelattiin ensi kertaa nelinkertaisella järjestelmällä. A-juniorit säilyttivät sarjapaikkansa, B-juniorit kävivät ruotsin Nackassa osallistumassa uudenvuoden turnaukseen ja lisäksi seuraan perustettiin F-junioreiden ryhmä, alle 10-vuotiset, joiden joukkueita syntyi heti kaksi, kummassakin mukana yli kolmekymmentä poikaa.
 

Kauteen 1973-74 Toverit aloittivat valmistautumisen jo toukokuun 15. päivänä lenkkeilyn muodossa. Samaan aikaan alkoi myös kuntokoulu kolmasti viikossa, ja myöhemmin tahti tiivistyi mitä lähemmäs runkosarjan alkamista mentiin.
 

Joukkueessa tapahtui myös muutama merkittävä henkilöstövaihdos, Tovereiden joukkueenjohtajana seuran alusta asti toiminut Esa Koskinen siirtyi sivuun taka-alalle ja hänen paikkansa uutena joukkueenjohtajana peri Jarkko Mäki. Joukkueenjohtaja ei ollut ainut joka luovutti tehtävänsä toiselle, sillä joukkueen lääkärinä 10 vuotta toiminut Toivo Hirvonen siirtyi Raumalle ja hänen tilalleen uudeksi paikkaajaksi tuli Jaakko Lehto. Valmennuksessa tapahtui myös pienoinen muutos, sillä Seppo Lindström siirtyi takaisin kapteenin tehtäviin ja Voitto Soini otti vastuun joukkueen valmentamisesta.
 

Suurin muutos ja kohu aiheutuivat kuitenkin julkisuudessakin siitä, kun Hannu Luojola siirtyi TuTosta TPS:ään:
 

- ”Meillä oli herrasmiessopimus TPS:n kanssa, ettemme värvää emmekä edes ota vastaan toinen toisiltamme palaajia. Nyt TPS rikkoi tämän sopimuksen”, muistelee Esa Koskinen.
 

- ”Toverit oli hyvin tarkkaan noudattanut sopimusta. Kun Voitto Soini aikoinaan tuli Tovereihin, hän olisi hyvin mahtunut joukkueeseen heti, mutta pidimme häntä pitkään jonotuslistalla, kun emme missään tapauksessa halunneet TPS:n saavan käsitystä, että hänen tulonsa olisi ollut meistä riippuva. Myöhemmin otimme vastaan Jarmo Rantasen, mutta silloin oli kysymys puhtaasta vaihtokaupasta. TPS sai Tovereilta jalkapalloilija Tommy Lindholmin”, lisäsi muisteloihin Timo Sohkanen.
 

Pelaajia tuli ja meni, mutta TuTo sai myös takaisin pari vanhaa peluriaan, näistä tärkeimpänä Tapparassa vierailleen Keijo Järvisen, sekä neljä muuta pelaajaa saatiin muista seuroista.
 

Syyskaudella harjoittelun aloittaminen ei onnistunut aikataulun mukaan, eikä muutenkaan harjoittelu sujunut kovin hyvin: Turun tekojäärataa päällystettiin ja siihen rakennettiin kattoa. Alusta pitäen rakennuksen oli pitänyt valmistua jo syyskuussa, mutta loppujen lopuksi se valmistui vasta joulukuussa, vähän ennen Joulua. Rakennus ei olisi varmasti edes valmistunut Jouluksi, elleivät TuTon pelaajat ja Unto Sandell olisi alkanut talkoohengessä urakoimaan sen eteen. Talkooporukka kasvoi jopa 120 hengen kokoiseksi, mutta silti TuTon jäsenten mielestä hieman outoa oli se, että vaikka hallin valmistuminen olisi ollut kaikkien turkulaisten jääkiekkoseurojen etu, paikalla ei ollut ainuttakaan auttajaa muista seuroista.
 


TuTo:n kolmikko Pentti Vihanto (vas.), Reijo Leppänen ja Hannu Niittoaho jättävät muiden turkulaiskiekkoilijoiden tavoin Kupittaan vielä kuukaudeksi. Kuva 30.09.1973
 

Koska kotikaupungissa ei jäätä ollut käytettävissä ennen joulukuun puoliväliä, piti mennä muualle harjoittelemaan. Joukkue kävi Forssassa kaikkiaan 19 kertaa, Raumalla 10 ja syyskuun alussa käytiin neljän päivän matkalla Ruotsissa jossa oteltiin kolme kertaa. Näinä runsaan kahden kuukauden aikana joukkue matkasi tuhansia kilometrejä bussilla, eivätkä ne kerrat riittäneet pelkästään harjoituspeleihin: Viisi ensimmäistä kotiotteluakin pelattiin Forssan jäähallissa.  Toverien yhdeksäs kausi näiden hankaluuksien jälkeen ei sujunut ollenkaan loisteliaasti, ja odotuksiin ei pystytty vastaamaan. Sijoitus oli runkosarjan jälkeen seitsemäs, tosin ainoana lohtuna oli Turun herruus TPS:n jäädessä sarjataulukossa TuTon taakse.


Pelikauden jälkeen elettiin muutosten aikaa: jääkiekkojaoston organisaatio edustustasolla siirtyi projektimuotoiseen organisaatioon ja juniorijääkiekkoilu siirtyi omaksi ryhmäkseen. Edustustason projektiorganisaation vetäjäksi kutsuttiin huippusuunnistajanakin tunnettu insinööri Tuomo Peltola ja hänen lisäkseen ryhmään tulivat Esa Koskinen, Erkki Saario, Jarkko Mäki ja Rolf Törnroos. Junioriorganisaation vetäjäksi johtokunta nimesi Lasse Wikmanin.
 

Ennen kauden 1974-75 alkua viime kauden kokoonpanosta lähti neljä pelaajaa muualle, mutta tilalle saatiin viisi muuta korvaamaan lähteneitä. Valmennuksesta vastasi jälleen Matias Helenius, joka oli tehnyt sovinnon pelaajien kanssa ja joukkueen kakkosvalmentajana toimi Harri Jalava. Tovereiden joukkueen kokoonpanossa olivat seuraavat henkilöt: Urpo Ylönen, Pertti Hasanen, Rauno Kaunonen, Seppo Lindström, Hannu Niittoaho, Pertti Ahokas, Arto Kaunonen, Pertti Vaelma, Reijo Leppänen, Kari Johansson, Pentti Vihanto, Keijo Järvinen, Timo Kokkonen, Kari Torkkel, Reijo Paksal, Jarmo Rantanen, Björn Herbert, Esko Salminen, Rainer Holmroos, Kari Hyökki ja Ari Hyökki.
 

Sarja alkoi suhteellisen oudosti, sillä TuTo menestyi kärkijoukkueita vastaan hyvin mutta häntäpään joukkueille tuli lähes säännönmukaisesti tappio. Ratkaisevasti Tovereiden menestykseen, tai sen puutteeseen vaikutti varmasti muutamien avainpelaajien loukkaantuminen kesken syyssarjan. Vaikka joukkue oli viimeinen kesken sarjan, kävi katsojia silti suhteellisen paljon otteluissa: kymmenessä kotiottelussa keskimäärin 3218 henkeä.
 

Tästä alkoi TUTOn voittotulitus. Kari Torkkel (18) tuulettaa tekemänsä 2-2 tasoituksen kunniaksi maalin edessä. Syöttäjä Kari Johansson iloitsee maalin takana ja Reijo Leppänen oikealla. Apeat lukkolaiset vasemmalta Jorma Vehmanen (8), maalivahti Hannu Siivonen, Ari Hakkarainen ja Jorma Kallio.

 

Kevätkierroksella ei paljon paremmin mennyt kuin syyskierroksellakaan, yksittäisiä makeita voittoja Toverit napsi sieltä täältä, mutta kokonaisuudessaan voittoja ei tullut tarpeeksi jotta sarjapaikka olisi uusittu. Edessä oli tippuminen sarjatasoa alemmas I divisioonan.
 

Urpo Ylönen on tässä lyönyt hansikkaansa jäähän kiekon päälle ja siellä pysyy. Maalin vierellä vasemmalla Jokerien Jari Kapanen (18) ja oikealla TuTo:n Reijo Leppänen.

 

- ”Toverien heikko hetki tuli pari vuotta liian aikaisin. Jos silloin olisi ollut pystyssä jo SM-liiga ja nykyinen karsintasysteemi (-79) kauden jälkeen, ei Toverit olisi pudonnut ikinä. Se on vähän sisäänlämpiävää puuhaa nykyään, mutta takaa toisaalta sen, että aina parhaat joukkueet pelaavat pääsarjassa.” muistelee Koskinen.
 

Tippuminen kymmenen loistokkaan ja vaiherikkaan vuoden jälkeen takaisin sarjatasoa alemmas, oli edessä suurien ratkaisujen tekemistä. I divisioonasta oli tullut melkoisen kallis verrattuna SM-liigaan, sillä joukkueiden täytyi matkustaa pitkiä matkoja, eivätkä yleisömäärätkään vastanneet samaa tasoa kuin SM-liigan määrät. Johtokunta ja jääkiekkojaosto alkoivat neuvotella parhaasta mahdollisesta menettelystä ja tultiin siihen raskaaseen päätökseen, että olisi fuusioiduttava TPS:n kanssa.
 

- ”Luojan onni, ettei tämä ratkaisu loppujen lopuksi toteutunut, sillä siitä vasta olisi kamala sotku olisi syntynyt, kun olisi ollut kaksi keittäjää saman kattilan äärellä”, toteaa Koskinen.
 

Vaikka TuTo ei fuusiota toteuttanutkaan, luovutti se seitsemän parasta pelaajaansa TPS:n jääkiekkojoukkueeseen. Luovutetuista pelaajista saaduilla karanteenimaksuilla Toverit pystyivät huomattavasti pienentämään seuralle syntynyttä velkataakkaa.
 

Hyvin pian edellisten tapahtumien jälkeen, oli aika tiputtaa toinen jättimuutosuutinen, sillä johtokunta oli päättänyt luopua kokonaan I-divisioonapaikasta. Vähemmän haittaa sekin teki, sillä ensi alkuun johtokunta oli suunnitellut ettei edustusjoukkuetta pystytettäisi ollenkaan, vaan keskityttäisiin kokonaan juniorikiekkoiluun. Eräät TuTo-henkiset juniorivalmentajat nostivat kuitenkin kovan metelin asiasta, sillä mitä hyötyä olisi opettaa nuorta kiekkoilijaa TuTolaiseksi ja sitten kun hän olisi siinä iässä, että hänestä olisi käyttöä miesten edustusjoukkueessa, hänen täytyisi siirtyä toiseen seuraan. Toisin sanoen, junioritoiminnalta menisi kokonaan pohja ja ideologia. Näistä syistä viisastuneena, johtokunta päätyi siihen ratkaisuun, että seura ilmoittautui alimmalle sarjatasolle: IV divisioonaan.
 

Esa Koskinen ja Timo Sohkanen muistelevat ratkaisun hetkiä murheellisin tuntemuksin:


- ”Se oli kylmää todellisuutta, ei sille sillä hetkellä mitään voinut.” kertoo Koskinen


- ”Mutta itkettävä tilaisuus se oli. Kyllä siinä nousi tippa monen silmään.” lisää Sohkanen.


Kritiikkiä oli myös molemmilla esitettävänä silloisista päätöksistä:


- ”Suurin virhe mikä tehtiin oli luopuminen ykkösdivisioonapaikasta. Meillä oli menestyksenkin jälkeen koossa aika hyvä nuorekas joukkue, lupaavia pelaajia, jotka olisivat jääneet. Menetimme tuhottomasti karanteenirahoja, sillä seuraavan syksyn aikana Jääkiekkoliitto ”urheilullisista” syistä antoi toinen toisensa perään meille lähteneille pelaajille puhtaat paperit.” kritisoi Koskinen


- ”Se oli todella hätiköity päätös. Emme olisi missään tapauksessa koskaan menneet kakkosdivisioonan alle. Nyt jouduimme neloseen asti.” kertoo Sohkanen 
 

Kaudelle 1975-76 lähti IV-divisioonaan tavoittelemaan sarjanousua, ja joukkuetta edustikin melkein puhdas A-juniorijoukkue, eikä syksyllä aloittaneessa joukkueessa ollut ainuttakaan nimeä viime keväisestä joukkueesta. Joukkueeseen kuuluivat seuraavat pelaajat: Keijo Lukkari, Mika Saarinen, Jouko Rannikko, Seppo Haapala, Kari Vesasto, Ismo Leinonen, Auvo Vuorinen, Ari Heikiö, Benny Karlsson, Esa Tuominen, Markku Vuorio, Kimmo Heikiö, Kai Wikman, Vesa Suominen, Pekka Kurkijärvi, Timo Koskinen, Kai Jukola, Martti Liewendahl. Valmentajana toimi Markku Mikkonen ja joukkueenjohtajana Lasse Wikman.
 

Vaikka seura olikin elämässä selvästi eräänlaista kriisikautta, juniorijoukkueiden määrä kohosi uuteen ennätyslukuunsa, kahteentoista. Tosin seuran harjoitusolosuhteissa tapahtui eräänlaisia häiriöitä ja seura ei saanut haluamaansa määrää vuoroja. Syynä saattoi olla seuran heikko tiedotustoiminta ja hätäisimmät saattoivat luulla TuTo:n jääkiekkotoiminnan kuolleen kokonaan. Tästä johtuen edustusjoukkuekaan ei saanut paljon harjoitusvuoroja ja ne jäivät kaiken kaikkiaan kymmeneen kertaan, jotka kaikki kuitenkin toimivat kiitettävällä innolla pelaajien keskuudessa.
 

Kauden 1975-76 menestys ei ollut kummoinen ja sarjanousua ei tullut, edustusjoukkue sijoittui omassa lohkossaan sijalle kaksi. Tovereiden C-juniorit sen sijaan voittivat oman piirinsä mestaruuden tuona vuonna!


Kaudelle 1976-77 Toverit lähti melkein samalla kokoonpanolla kuin viime kauteen, vahvistuksinaan entiset SM-sarjalaiset Pentti Vihanto, Voitto Soini ja Reijo Paksal. Toverit pystyivät voittamaan oman lohkonsa ja sarjakarsintaan III-divisioonan paikasta joukkue sai vastaansa Harjavallan Kuparikiekon. Sarjakarsintaotteluissa voitot menivät molempien joukkueiden kesken tasan ja tästä johtuen järjestettiin viimeinen ja ratkaiseva uusintaottelu: jonka Toverit hävisivät. Mielialat olivat todella synkkiä joukkueen ja seuran sisällä. Mutta sitten tapahtui: eräiden uudelleenjärjestelyiden jälkeen lohkojakoja muutettiin ja III-divisioonasta vapautui sarjapaikka, jonka Jääkiekkoliiton alueparlamentti päätti myöntää Tovereille.


Junioritkin menestyivät suhteellisen hyvin, ja junioreista paras menestys olikin E-junioreissa, jotka pääsivät koko maassa 12:n parhaan joukkueen joukkoon.


Kauteen 1977-78 Toverit lähtivät tavoitteinaan pitää juuri saatu III-divisioonan sarjapaikka itsellään, sekä samalla hankkia kokemusta nuorelle joukkueella, joka tilaisuuden saatuaan yrittäisi tosissaan sarjanousua ylemmällä tasolle. Joukkueen kokoonpanossa ja organisaatiossakin nähtiin pari paluumuuttajaa, sillä entinen pitkäaikainen huoltaja Timo Sohkanen palasi kuvioihin, sekä valmennukseen – ja joukkueenjohtoon palasi Esa Koskinen.  Pelaajistoon saatiin myös yksi tärkeä paluumuuttaja Risto Vainion muodossa.
 

Kausi ei kuitenkaan sujunut niin kuin toiveena oli, vaikkakin Tovereiden joukkue pelasi muutaman todella hyvän pelin. Hyvistä peleistä esimerkkinä Toverit voittivat heti avausottelussaan sittemmin lohkovoittajan Lätkä-77:n. Noususta II-divisioonaan ei tullut tänä vuonna mahdollista.
 

Junioripuolellakaan ei menestys ollut päätähuimaavaa, sillä heikot harjoitusolosuhteet haittasivat edelleen joukkueiden toimintaa pahasti. Toverien vahva puoli kuitenkin oli, että sen valmentajakunta oli sekä laajaa että tietorikasta. Eräisiin ilonaiheisiin sentään oli varaa, kun muutamien joukkueiden taakse alkoi ilmestyä tukiryhmiä pelaajien vanhemmista.
 

Kauteen 1978-79 valmistautuminen alkoi suhteellisen positiivisissa merkeissä, kun joukkueeseen tuli takaisin kuusi entistä mestaruussarjan pelaajaa: maalivahti Timo Nurminen, kenttäpelaajat Kai Hyökki, Reijo Lehtonen, Seppo Seger, Seppo Haapala, Auvo Vuorinen, lisäksi Hämeenlinnasta saatiin Mauri Tamminen ja tammikuussa joukkueeseen palasi vielä Kari Johansson.
 

Paluumuuttajilla oli suuri vaikutus TuTon peleihin, sillä joukkue oli niin vahva suorittaja, että ei ollut minkäänlaista ongelmaa voittaa omaa lohkoaan. Lohkovoiton jälkeen ensimmäisessä karsintaottelussa pääsystä II-divisioonaan Toverit pudotti helpon oloisesti Lempäälän Kisan. Tuon ottelun jälkeen vastaan asettui Karakallion Pallo, jota vastaan Toverit voitti ja hävisi yhden pelin. Tarvittiin uusintaottelu. Superjännittävien vaiheiden jälkeen Toverit ottivat voiton Karakallion Pallosta, ja Tovereiden nousu II-divisioonaan oli todellista.
 

- ”Oli ilahduttavaa, että Toverit sai näissä karsintaotteluissa jo jopa 700 hengen katsomot. Siitä oli hyvä ponnistaa eteenpäin.” muistelee Timo Sohkanen.
 

Tovereilla oli tässä vaiheessa junioreita jo yli 200 henkeä ja joukkuemääräkin oli noussut takaisin tusinaan. Joukkueet olivat keränneet taakseen edelleen kasvavia määriä tukiryhmiä, mikä oli erityisen merkittävää sen takia, että Turun halliin eivät juniorit pääse syyskuun alusta alkaen pelaamaan tai harjoittelemaan. Tukiryhmät olivat järjestäneet harjoitusmatkoja mm. Uuteenkaupunkiin, josta he olivat vuokranneet jääaikaa ja maksaneet kaikki matkakulut. E-66 joukkueen tukiryhmä hankki jopa linja-auton ja vaihtoi sen seuraavana vuonna parempaan. Valmentajia junioreilla oli 38, jota voi pitää mahtavana määränä ottaen huomioon seuran muut tapahtumat parin vuoden aikana.

 

D-56 ja D-66 juniorit kävivät kahtena perättäisenä talvena Norjassa nuorisoturnauksessa, missä molempina vuosina oli loistava menestys.
 

Yksilötasolla nousi 1978 esiin Juhani Wilander, joka valittiin 15-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen. Hän osallistui Puolassa pelattuun turnaukseen, missä erotuomarina toimi TuTo:n jääkiekkojaoston jäsen Kari Ortio.
 

Kauteen 1979-80 valmistautuminen aloitettiin jälleen hyvissä ajoin toukokuussa kuivaharjoittelun muodossa. Harjoituspaikaksi oli valikoitunut Turun Ruissalon kauniit maisemat, joissa harjoituksia pidettiin kolmasti viikossa aina elokuun loppuun asti. Jääharjoittelun joukkue pääsi aloittamaan 20. elokuuta. Edustusjoukkueella oli käytössään kaikkiaan neljä viikkotuntia Kupittaan jäähallissa harjoituksilleen, aikoina: Maanantaisin klo 23.00-24.00, keskiviikkoisin klo 20.30-21.30, torstaisin 21.30-22.30 ja sunnuntaisin klo 20.30-21.30. Edellytykset joukkueen kehitykseen eivät tällaisissa olosuhteissa olleet siis parhaimmat mahdolliset.
 

Joukkue koki jälleen hieman muutoksia pelaajapuolella, menijöitä ja tulijoita oli molempiin suuntiin. Suurimmat saapujat takaisin Tovereihin oli ”omiensa joukkoon” palannut Kari Torkkel ja Esko Salminen. Muita uusia pelaajia olivat: Timo Huhtanen, Ari Huhtamäki ja maalivahti Matti Sahalow. Menetyspuolella oli ikäluokkansa maajoukkueessakin esiintynyt Jukka Vilander, Seppo Seger, maalivahti Timo Nurminen ja hyökkääjä Risto Nurminen, joista kaksi jälkimmäistä lopettivat pelaajauransa. Muuten nimilista niin valmennus-, huolto- kuin joukkueen johtoporrastakin myöten oli lähes entinen, ainut lisäys oli että Jukka Pajunen tuli kolmanneksi huoltajaksi.


Tavoitteeksi Toverit asettivat ensi kaudelle rohkeasti pääsyn ns. ylempään loppusarjaan. TuTo voitti kuin voittikin alemman loppusarjan, mutta ylempään loppusarjaan asti ei päästy: pettymys oli käsin kosketeltavaa. Tilastoissa Toverit, tai Toveri sentään loisti, sillä pistepörssin ykkösenä oli Kari Johansson ja yleisökeskimääräkin mukavat 2845 per ottelu!
 

80-luku


Kaudelle 1980-81 valmistautuessa edustusjoukkue koki jälleen muutoksia, tällä kertaa suuria sellaisia, niin pelaajien kuin valmentajien puolella. Kolme vuotta joukkuetta vetänyt Timo Sohkanen oli nostanut Toverit II-divisioonaan, mutta nyt johtoporras halusi uusien tuulien puhaltavan: uudeksi päävalmentajaksi pitkien neuvottelujen jälkeen julkistettiin Jukka Päiviö. Hänellä oli A-valmentajakoulutus ja TuTo:n nuoremmat pelaajat olivat hänelle tuttuja jo juniorivalmentamisajoilta. Kakkosvalmentajaksi lähinnä maalivahtivalmennusta hoitamaan nimitettiin Antti Hyvärinen, entinen jääkiekkomaalivahti ja voimistelunopettaja.
 

Tovereiden kokoonpanoon tuli myös 10 uutta pelaajaa, joista nuorin Kai Ortio pelasi C-junioreissa (15-vuotias), mutta osoitti muutamassa edustusjoukkueen ottelussa miehisiä otteita puolustajan tontillaan. Reijo Paksal lopetti pelaamisen, mutta jatkoi taustavoimana, ja joukkue ristikin hänet senaattoriksi: hän hoiti edustusjoukkueen suuret ja pienet ongelmat.
Joukkueen kokoonpano kaudelle 1980-81:


Maalivahdit: Matti Jakonen, Kaj Lehto, Pekka Pernu.
 

Puolustajat: Jouko Rannikko, Timo Haapala, Jukka Koivu, Veijo Saarinen, Esa Kiela, Rainer Karlsson, Seppo Haapala, Kari Savolainen, Kai Ortio
 

Hyökkääjät: Kari Torkkel, Kari Johansson, Keijo Järvinen, Ari Seppälä, Keijo Wikman, Ari Huhtamäki, Rainer Holmroos, Renny Haavisto, Esko Salminen, Reijo Lehtonen, Kalle Hirvisuo, Timo Huhtanen, Ismo Leinonen, Jari Helenius, Leo Heinonen.
 

Valmentajat: Jukka Päiviö. Antti Hyvärinen, huoltajat: Seppo Kiela, Jukka Pajunen, joukkueenjohtaja Esa Koskinen.
 

Harjoitukset aloitettiin tällä kaudella myös jo hyvissä ajoin toukokuun 5. päivä. Harjoituspaikkoina toimivat Vuorikoti Ruissalossa, jossa lenkkeiltiin ja voimisteltiin, sekä Uudenmaankadun kerho, joka toimi voimailusalina. Harjoituskertoja kertyi yhteensä 43 kappaletta ja elokuussa harjoiteltiin jo jäällä neljä kertaa viikossa, sekä elokuun lopussa pidettiin jääleiri Uudessakaupungissa. Ennen kauden alkua Toverit pelasi yhteensä 11 harjoitusottelua.


Alkusarjassa Toverit pelasivat hyvin ja pisteitä kertyikin kahdeksan enemmän kuin edellisenä vuonna ja se takasi pääsyn ylempään loppusarjaan. Ylemmässä loppusarjassa Tovereiden jatko I divisioonan karsintoihin oli lähellä: sarjan päätyttyä Hilparalla ja TuTo:lla oli saman verran pisteitä. Uusintaottelussa tamperelaiset olivat valitettavasti parempia kuin Toverit luvuin 10-5.


Yleisökin alkoi löytää jälleen takaisin Tovereiden otteluihin, ja alkusarjassa sitä kävi jo yhtä paljon kuin edellisvuonna koko kaudella ja vielä parempaan olisi päästy ilman lehtilakkoa. Paikallisottelussa Kiekko-67:ää vastaan oli 1300 katsojaa, kun lehdet ilmestyivät ja 640, kun lehtien ilmestymättömyys esti ilmoittelun.
 

Edustusjoukkueen kokoonpano kaudelle 1981-82: Matti Jakonen, Rauno Sjöroos, Kai Ortio, Jouko Rannikko, Timo Haapala, Jukka Juhajoki, Jukka Koivu, Kari Savolainen, Veijo Saarinen, Keijo Järvinen, Rainer Holmroos, Kalle Hirvisuo, Pekka Haapaniemi, Renny Haavisto, Keijo Wikman, Ilkka Laaksonen, Kari Torkkel, Reijo Paksal, Kari Johansson, Seppo Haapala, Ari Seppälä, Ismo Leinonen, Matti Lindstedt, Ari Huhtamäki.
 

Turun Toverien II divisioonan joukkuetta vahvistavat tällä kaudella Ilkka Laaksonen (vas.), Rauno Sjöroos, Matti Lindstedt ja Jukka Juhajoki. Kuvasta puuttuu viides uusi mies Pekka Haapaniemi. (Kuva: Seppo Nurmi)

 

Päävalmentaja Jukka Päiviön johdolla harjoitukset uutta kautta varten aloitettiin jälleen toukokuussa. Kakkosvalmentaja vaihtui Matti Aaltoseen ja joukkueenjohtajaksi Kari Ortio, sillä Esa Koskinen halusi pitää sapattivuotta ja siirtyi B-junioreiden vetäjäksi. Olihan Koskisella edustusjoukkueen kanssa tullut jo täyteen yhteistä taivalta 20 vuotta! Edustusjoukkueen huoltajiksi tulivat Seppo Kiela ja Reijo Hyökki, kääkäriksi Jaakko Lehto.


Tovereiden syyskierros sujui otteluiden puitteissa vakuuttavasti: tappioita tuli ainoastaan yksi, tasapelejä kaksi ja voittoja yhteensä 11! Menestys jatkui myös ylemmässä loppusarjassa ja lopullinen sijoitus oli toinen heti Imatran Ketterän jälkijunassa. Playoff-tyyppisessä karsinnassa pääsystä I divisioonaan kuopiolainen KalPa osoittautui kuitenkin liian kovaksi vastukseksi voittaen kotonaan Toverit 5-3 ja Turussa 9-2.
 

Kauteen 1982-83 Toverit lähtivät tosissaan yrittäen sarjanousua II divisioonasta I divisioonaan, sillä TuTo sai joukkueeseensa takaisin todellisen paluumuuttajan: Länsi-Saksasta kotiutuneen Seppo Lindströmin. Ja ei muukaan pelaajaryhmä huonolta näyttänyt: Rauno Sjönroos, Kaj Puonti, Seppo Lindström, Antti Perälä, Hannu Kauppi, Arto Kaunonen, Jari Koivunen, Olli-Pekka Rajala, Olli-Pekka Nieminen, Pekka Rantala, Jouko Rannikko, Timo Haapala, Jukka Juhajoki, Jukka Koivu, Kari Savolainen, Veijo Saarinen, Rainer Holmroos, Ari Huhtamäki, Kalle Hirvisuo, Pekka Haapaniemi, Jouni Kantola, Keijo Wikman, Kari Johansson, Raimo Ruusunen, Matti Lindstedt. 
 

Muutoksia viimekauden pelaajakaartiin ei siis suuremmin tullut, ja tuo yhdistelmä olikin niin kova, että se teki lohkossaan

selvää jälkeä: syksyllä 12 voittoa, yksi tasapeli ja yksi häviö. Loppusarjaan mentäessä Toverit jatkoivat tahtiaan samanlaisena, ja voittivat oman lohkonsa. Lohkovoiton jälkeen TuTo selvisi Hämeenlinnan Tiikereistä playoffeissa, ja jatkoi karsintasarjaan, jossa TuTo:n lisäksi pelasivat FoPS, SaPKo ja Heinolan Peliitat. TuTo sijoittui karsintasarjassa kolmanneksi ja haaveet noususta oli jälleen haudattu.
 

Mutta jo karsintojen aikana liikkui huhuja siitä, että KooVee olisi pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Huhut osoittautuivat oikeiksi kauden jälkeen ja KooVee luopuikin I-divisioonan sarjapaikastaan. Sen seurauksena Jääkiekkoliiton liittohallitus päätti 24.4.83, ettei mitään uusia karsintoja järjestetä, vaan TuTo saa karsintasarjassa kolmanneksi sijoittautuneen paikan.
 

Vähän aikaa näytti myös siltä, että karsintasarjassa I divisioonan paikan lunastanut Heinolan Peliitat ei saisikaan paikkaa, sillä Heinolassa ei ollut edes jäähallia ja sen rakentaminen näytti juuttuneen valtuuston vastustukseen.  Lopulta Heinola kuitenkin sai oman hallinsa ja sarjanousu oli heillekin todellista.
 

Kaudelle 1983-84 TuTo:n sarjanousu aiheutti päättäjissä toiminnan aikeita, sillä uuteen sarjaan valmistautumiseen oli aikaa ainoastaan neljä kuukautta. Seura sai haaviinsa uuden päävalmentajan, valmentajan joka oli juuri nostanut HPK:n SM-liigaan: Raimo Määttänen. Määttänen halusi palata Varsinais-Suomeen ja vaikka hän oli hankkinutkin kannuksensa muissa seuroissa, eihän TuTo:llekkaan täysin vieras ollut, olihan hän 60-luvulla pelannut kaksi kautta Tovereiden riveissä.
 

- ”Perhesyyt aiheuttivat sen, että minun oli luovuttava HPK:n vetämisestä ja palattava Varsinais-Suomeen. Vaimoni vanhemmilla oli Halikossa maatila ja molemmat silloin sairastelivat, joten he tarvitsivat kipeästi apua. Olin myös ollut yhdeksän vuotta ammattimaisena valmentajana, joten oli korkea aika ottaa vähän löysemmin. Soitin Reijo Paksalille, että olisin kiinnostunut tarjoamaan palveluksiani TuTo:lle, ellei edellytettäisi sataprosenttista tointa. Pääsimme yhteisymmärrykseen, ja niin yhteistyöni TuTo:n kanssa alkoi”, Määttänen kertoo.


Pelaajapuolella Toverit kokivat myös aikamoisia muutoksia ja seura kiinnittikin nyt ensimmäistä kertaa joukkueeseensa ulkomaalaisen pelaajan, kanadalaisen maalivahdin Jim Bedardin. Muut muutokset ovat huomattavissa seuraavassa joukkuelistauksessa:


Maalivahdit: Jim Bedard, Rauno Sjöroos, Marko Koski


Puolustajat: Jukka Koivu, Antti Perälä, Pasi Virta, Pekka Helander, Janne Karelius, Hannu Virtanen, Kari Vaihinen, Pekka Vantola, Jukka Juhajoki, Rauli Halonen


Hyökkääjät: Kari Johansson, Markku Haapaniemi, Esa Tutti, Keijo Tutti, Matti Lindstedt, Keijo Wikman, Jari Koivunen, Jouko Ranki, Kalle Hirvisuo, Hannu Kauppi, Petteri Koskinen, Reijo Kuusisto, Ville Seppänen, Mauri Eivola, Ilkka Laaksonen, Jouni Kantola, Raimo Ruusunen, Kari Numminen.

 

TuTo-Hymyä kotiavauksen kynnyksellä. Hymypojat vas. puolustaja Pasi Virta, maalivahti Jim Bedard ja hyökkääjä Matti Lindstedt


Ensimmäinen kausi ykkösdivisioonassa sitten kauden 1964-65 sujuikin ihan tyydyttävästi, ja joukkue sijoittuikin sarjataulukossa neljänneksi taaten näin itselleen playoff -paikan. Playoffeissa TuTo sai vastaansa Kuopiolaisen KalPan ja ensimmäinen karsintaottelu lupailikin hyvää tulevasta: sillä se voitettiin kotona Turussa 4-3. Valitettavasti kaksi seuraavaa ottelua päättyivät KalPan suhteellisen dominoiviin lukemiin, ottelu Kuopiossa hävittiin 8-0 ja ratkaisevassa kolmannessa koitoksessa kotoisessa Turussa takkiin tuli lukemin 3-6.
 

TuTo:n paras pistemies tällä kaudella oli Markku Haapaniemi kokonaisilla 34 pisteellä, ja näillä lukemilla hän sijoittautui I divisioonan pistetilastossa sijalle 25. 30 pisteeseen ylsivät Tovereiden pelaajista myös Esa Tutti (33) ja Matti Lindstedt (30).
 

MM-edustustehtäviin pääsivät Janne Karelius ja Jouni Kantola, omiin ikäryhmiensä joukkueisiin. Janne Kareliuksen Suomen 20-vuotiaiden MM-kisajoukkue voitti Tukholmassa pidetyissä kisoissa hopeaa.
 

Kauteen 1984-85 I-divisioona laajentui kahdella joukkueella, joten joukkueiden määrä tulevalle kaudelle oli yhteensä kaksitoista. Ja sarja pelataan jälleen nelinkertaisena, joka tarkoitti joka joukkueelle 44 ottelua, sekä samalla rajattiin pöytäkirjoihin merkittävien pelaajien määräksi kaksitoista. Runkosarjan otteluja oli nyt täksi kaudeksi enemmän I-divisioonassa kuin SM-liigassa.
 

- ”Ottelumäärien lisääminen ja vastapainona ottelukohtaisen pelaajamäärän pudottaminen vaikuttaa merkilliseltä. Lisäksi esim. me saimme pelipäiviksi perjantain ja lauantain, joten on varmaa, että tämä kaikki vaikuttaa pahasti ykkösdivisioonan arvostukseen” kommentoi Raimo ”Hurja” Määttänen joukkueiden ja ottelumäärien nostamiseen vuonna 1984.


Tovereiden kokoonpano säilyi melko samanlaisena tähän kauteen kun vertaa viime kauteen, sillä kokoonpanossa olivat:
Jim Bedard, Marko Koski, Antti Palmroos, Keijo Tutti, Matti Lindstedt, Seppo Suoraniemi, Teppo Virta, Jouni Kantola, Sami Jokinen, Raimo Ruusunen, Antti Perälä, Jari Välimäki, Petteri Koskinen, Pekka Helander, Keijo Wikman, Jari Sjöholm, Pasi Virta, Hannu Virtanen, Mika Palmroos, Kai Ortio, Timo Vuorinen, Jan Rokama, Janne Haapaniemi, Ari Huhtamäki.


Joukkuekuva kaudelle 1984-85
 

Valmennustiimiin kuuluivat päävalmentaja Raimo Määttänen ja apuvalmentaja Matti Aaltonen, huoltajina Seppo Kiela ja Reijo Hyökki, lääkäreinä Jaakko Lehto ja Teppo Toponen, hierojana Ismo Aaltonen, autonkuljettajana Jaakko Peltomaa, sekä joukkueenjohtajana Esa Koskinen.
 

TuTo sijoittui itse sarjassa jälleen sijalle neljä, tosin playoff paikan saavuttamiseen piti taistella aina sarjan loppuun asti tosissaan ja taakse jätettiinkin yhden pisteen erolla Joensuun ja Hämeenlinnan joukkueet. Sarjassa Tovereita ylempänä olleet kokivat TuTo:n ylivoiman ja tippuivat playoffeissa taakse, tosin seuraava vastus olikin SM-liigasta toiseksi huonoin joukkue SaiPa. SaiPa oli sen verran rutinoituneempi kuin TuTo ja näin ollen säilytti oman sarjapaikkansa, vaikka olikin äärimmäisen tiukoilla TuTo:a vastaan.


TuTo:n paras pistemies tällä kaudella oli Kari Numminen joka 44 ottelussa kalasti itselleen kokonaiset 54 pistettä. Tuolla kyseisellä pistesaaliilla hän sijoittautui I-divisioonan pistetaulukossa 20. tilalle. Esa Tutti keräsi komeat 48 ja Markku Haapaniemi 40 tehopistettä. Kanadalainen maalivahti Jim Bedard pelasi jokaisessa ottelussa aloittavana maalivahtina.
 

Kauteen 1985-86 lähdettiin korkein tavoittein, sillä I-divisioonan voittaja nousisi suoraan SM-liigaan ilman karsintoja. Tovereiden tavoitteet olivat selvät: tarkoituksena nousta sarjatasoa ylemmäs. Kauteen saatiin uusia tuulia kun Raimo ”Mätsky” Määttäsen pariksi valmennukseen tuli pitkän pelaajauransa päättänyt Kari Johansson. Kakkosvalmentajan paikalta pois siirtynyt Matti Aaltonen meni valmentamaan Tovereiden A-junioreita, ja joukkueenjohtajaksi tuli Markku Aaltonen. Muuta henkilöstöä Tovereiden joukoissa olivat myös: huoltajat Seppo Kiela ja Reijo Hyökki, lääkärit Teppo Toponen ja Jaakko Lehto, hieroja Ismo Aaltonen ja autonkuljettajat Jaakko Peltomaa ja Reijo Kunnas.
 

Tovereiden pelaajaosasto vahvistui myös muutamalla uudella pelaajalla: mm. Markku Hakulinen, Jari Hirsimäki, Mika Lartama ja Juha Virtanen liittyivät joukkueen vahvuuteen. Joukkueen kokoonpano kokonaisuudessaan:
Jim Bedard, Marko Koski, Jukka Mäkitalo, Jari Hirsimäki, Juha Virtanen, Markku Hakulinen, Mika Lartama, Esa Tutti, Kari Numminen, Seppo Suoraniemi, Keijo Tutti, Markku Haapaniemi, Jouni Kantola, Jukka Lappeteläinen, Kai Ortio, Lasse Lindberg, Antti Perälä, Sami Jokinen, Jari Välimäki, Mika Kanerva, Raimo Ruusunen, Mika Pynnönen, Pekka Helander, Mika Viitaharju, Keijo Wikman.


Kuvassa Turun kauppatorilla alkaen oikealta: Matti Heinonen, Reijo Paksal, Arja Bedard ja maalivahti Jim Bedard
 

TuTo kamppaili sarjan aikana kärkipaikasta raivoisasti ja pitkään, mutta valitettavasti joutui taipumaan KalPalle ja näin ollen kauden päätteeksi Toverit sijoittautuivat sijalle 2. Mutta kakkossijakin onneksi tuotti karsintasarjapaikan, johon Tovereiden lisäksi tulivat KooKoo, HPK ja SM-liigasta Jokerit. Kun kolme ottelua karsintasarjassa oli takana, näytti Tovereiden urakka mahdottomalta, sillä kasaan oli saatu vain kaksi pistettä. Tämän jälkeen tapahtuikin ryhtiliike ja voittoja alettiin ottamaan oikein suurillakin maalieroilla toisista kotijäällä: Jokerit kaatui lukemin 10-3, KooKoo Kouvolassa 5-2 ja HPK kotijäällä 4-2.


Näiden otteluiden jälkeen karsintasarjataulukko näytti sellaisia lukemia, että Jokereiden ja TuTon olisi otettava vielä viimeinen ja ratkaiseva uusintaottelu sarjanoususta. Kyseinen uusintaottelu pelattiinkin Turussa 5876 maksaneen katsojan edessä, enemmänkin katsojia olisi ollut, mutta poliisi lopetti lipunmyynnin. Valitettavasti TuTon toiveet sarjanoususta murskattiin ja Jokerit vei uusintaottelun kokeneella otteella edukseen lukemin 4-1.


Tässä tähtäiltiin SM-liigaan maaliskuussa 1986. Mahdollisuuksia miettivät Keijo Tutti (vas.), Sami Jokinen, Lassse Lindberg ja Seppo Suoraniemi


Näin lähellä sarjanousua SM-liigaan TuTo ei ollut koskaan aiemmin päässyt ja tulkinnan mukaan voidaan puhua vain yhden tai kahden maalin erottaneen Toverit liigasta. Näin jälkiviisaasti ajatelleena vain yksi maali Kouvolaa vastaan kotona tai kaksi Jokereita vastaan vieraissa olisivat riittäneet sarjanousuun..
 

Runkosarjassa TuTo keräsi valtaisasti katsojakuntaa paikan päälle, otteluita kävi seuraamassa jopa 40 808 maksanutta, eli keskimäärin ottelua kohden 1 855 henkeä. Karsintasarjassa uusinta mukaan lukien kävi Kupittaan jäähallissa otteluita seuraamassa 13 853 katsojaa, keskiarvona 3 463 henkeä per ottelu!
 

Paras pistemies tällä kaudella Tovereiden pelaajista oli Jari Hirsimäki, joka teki 27 maalia ja antoi 32 maaliin johtanutta syöttöä, eli pisteitä yhteensä kertyi tilille 59. Kuitenkin eniten maaleja tällä kaudella laukoi Juha Virtanen, kaikkiaan 37 maalia. Virtanen pelasi myös Juhani Tammisen luotsaamassa Suomen olympiajoukkueessa tällä kaudella.
 

Kaudelle 1986-87 TuTo lähti seuraavanlaisella kokoonpanolla: Jim Bedard, Petri Ylönen, Jukka Mäkitalo, Jari Mannervuo, Harri Niukkanen, Juha Virtanen, Jukka Lappeteläinen, Petri Niukkanen, Seppo Suoraniemi, Kari Numminen, Jari Hirsimäki, Jukka Porvari, Raimo Ruusunen, Hannu Palmu, Mika Lartama, Kai Ortio, Antti Perälä, Keijo Tutti, Sami Jokinen, Jukka Piirinen, Jouni Kantola, Markku Kallio, Mika Viitaharju, Lasse Lindberg, Jari Välimäki, Mika Pynnönen, Pekka Helander.


Kauden 1986-87 alkaessa tämä ketju Keijo Tutti – Raimo Ruusunen – Sami Jokinen herätti suuria toiveita.


Valmentajina tällä kaudella jatkoivat Raimo Määttänen ja Kari Johansson, huoltajina toimivat Seppo Kiela ja Reijo Hyökki, lääkäreinä Teppo Toponen ja Hannu Virtanen, hierojina Ismo Aaltonen ja Reijo Kunnas ja joukkueenjohtajana Markku Aaltonen.
 

TuTo olikin tällä kaudella lähellä nousta jälleen sarjatasoa ylemmäs, mutta valitettavasti se jäi vain hyväksi yritykseksi: sijoitukseksi runkosarjassa tuli jälleen toinen. KooKoo karkasi TuTon edeltä sijalta yksi suoraan liigaan, mutta toinen paikka tarkoitti jälleen karsintasarjaan pääsyä ja vastaan tässä karsintasarjassa asettuikin Kuopiosta KalPa. TuTo pelasi Kuopissa KalPaa vastaan hienosti, mutta ottelu päättyi silti tasan tulokseen 1-1. Kotijäällä Turussa pelaajien kantti ei kestänyt paineen edessä, vaan KalPa vei voiton mukanaan Kuopioon lukemin 3-8, tarkoittaen sitä että TuTon haaveet sarjanoususta oli kuopattu tämän kauden osalta jälleen.
 

Yleisömäärä hieman putosi kauden aikana, sillä runkosarjassa TuTon kotiotteluita seurasi noin 34 000 katsojaa, eli keskiarvona per ottelu 1 550 maksanutta katsojaa. Karsintasarjassa taas kansa oli löytänyt Kupittaan hallille.
 

Kauden paras pistemies Tovereissa tällä kaudella oli Harri Niukkanen, joka sijoittui kahdeksanneksi pistepörssissä yhteispistemäärällä 65. Niukkanen laukoi 34 maalia ja antoi 31 maaliin johtanutta syöttöä.
 

Päävalmentaja Raimo Määttänen eläytyi vähän liiankin voimakkaasti joukkueen toimintoihin, sillä hän sai sydämen rytmihäiriöitä ja joutuikin jonkin aikaa olemaan kokonaan sivussa. Kauden jälkeen Määttänen katsoi parhaakseen lopettaa aktiivisen valmentamisen ja päätti siirtyä taustahahmoksi, manageriksi.
 

- ”Minä olin valmentanut lähes 20 vuotta, ensin kymmenkunta vuotta oman toimen ohella, sen jälkeen yhdeksän vuotta päätoimisesti ilman mitään taukoja. Se on liian kova tahti. Minusta yksikään valmentaja ei saisi kerralla tehdä valmennustyötä kuin kolme vuotta, sitten pitäisi pitää ehdottomasti taukoa. Stressi käy liian kovaksi.” Muistelee Raimo Määttänen silloisia tapahtumia.
 

Kaudeksi 1987-88 TuTo sai uuden valmentajakaksikon, entiset maajoukkuemiehet Jorma Valtonen ja Jukka Koskilahti. TuTon valmennuksen lisäksi myös SM-liiga koki muutoksia: tulevalla kaudella I-divisioonasta nousisi kaksi joukkuetta suoraan sarjatasoa ylemmäs, ja kolmanneksi sijoittautunut karsisi SM-liigan huonoimman kanssa sarjapaikasta. Joukkueiden määrää myös nostettiin SM-liigassa 12 joukkueeseen.
 

Kokoonpano tälle kaudelle Tovereilla oli seuraavanlainen: maalivahdit Arto Peltola ja Harri Koski, kenttäpelaajat Jari Hirsimäki, Jukka Piirinen, Petri Niukkanen, Stephen Harrison, Jukka Lappeteläinen, Antti Perälä, Harri Niukkanen, Jukka Porvari, Jussi Syrjälä, Markku Kallio, Keith van Rooyen, Lasse Lindberg, Pekka Virta, Mika Viitaharju, Janne Marjaniemi, Peter Aholainen, Pasi Loukonen, Juha Vuorisalo, Mikael Kronström, Mika Yletyinen, Jan Löfgren, Sami Aarnio, Esa Heinonen, Ari Kylmänen, Petri Nurmio, Petri Lunden, Petri Tuomola, Mika Elo ja Reijo Eronen.
 

Jääkiekko oli tunnetusti kallista puuhaa, ja Toverit harkitsivat jääkiekkojaoston puitteissa pitkään menettelytapaa, jolla jaosto saisi enemmän liikkumavaraa. Nythän tilanne oli sellainen, että jääkiekkojaosto käytännössä hankki tarvitsemansa varat toiminnan ylläpitämiseen itse, mutta sen oli silti koko ajan otettava pääseurakin huomioon. Jos haluttiin ottaa taloudellinen riski, oli siitä aina tiedotettava johtokunnalle, sillä viime kädessä kaiken mennessä päin männikköä, vastuullinen olisi ollut pääseura eikä Tovereiden jääkiekkojaosto. 1970-luvun tapahtumat kalvasivat vielä joidenkin henkilöiden selkäpiitä…
 

Vuoden 1987 aikana jaosto kuitenkin päätyi seuraavanlaiseen ratkaisuun: jääkiekosta muodostetaan uusi rekisteröity yhdistys, jolle TuTo:n jääkiekon kaikki tulot ja menot siirrettäisiin.
 

Asia esitettiin TuTon johtokunnalle syyskuun 9. päivänä 1987. Selvityksen jälkeen johtokunta päätti hyväksyä selvityksen, ja samalla johtokunta antoi jääkiekkojaostolle oikeuden käyttää nimessään koko seuran nimeä Turun Toverit, tai lyhennettä TuTo.
 

Kesäkuun 1. päivänä vuonna 1988 johtokunnan kokouksessa jääkiekkojaosto toi ilmi ilmoituksen, josta kävi selväksi että uuden yhdistyksen nimeksi tulee TuTo Hockey r.y. ja sen tukiyhdistyksen nimeksi TuTo Sponsor r.y.
 

Ilmoitus yhdistysrekisteriin jätettiin 12.09.1988 ja oikeusministeriö hyväksyi uuden yhdistyksen rekisteriinsä 20.09.1988.
Käytännössä joukkue pelasi I-divisioonassa edelleen nimellä TuTo, ilman Hockey –liitettä seuran nimessään.
 

TuTo Hockey r.y.:n perustajat olivat Reijo Paksal, joka valittiin sen puheenjohtajaksi, sekä Lasse Wikman ja Matti Heinonen.
TuTo Hockeyn sääntöjen toisessa pykälässä todetaan sen tarkoitusperästä seuraavaa: ”Yhdistyksen tarkoituksena on toimia toimialueellaan laaja-alaisena liikunta- ja kulttuuripalveluja tarjoavana ja työväenliikkeen liikuntapoliittisia tavoitteita toteuttavana järjestönä sekä huolehtia erityisesti jäsentensä ruumiillisen ja henkisen kunnon kehittämisestä.


Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa:


1. Järjestemällä urheilu-, liikunta- ja muita kulttuuritilaisuuksia sekä suorittamalla valmennus-, koulutus-, kasvatus- ja neuvontatyötä jäsenistönsä ja toimialueensa asukkaiden keskuudessa.


2. Järjestämällä juhla- ja huvitustilaisuuksia sekä


3. välittämällä jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheilu-, opetus- ja toimintavälineitä.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa kioskikauppaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä, bingotoimintaa, autojen pysäköintipaikkojen vuokrausta, mainospaikkojen vuokrausta, linja-autojen, koneiden ja laitteiden vuokrausta, ATK-palvelua, kiinteistöhuoltopalvelua sekä alaansa koskevaa julkaisutoimintaa ja veikkausasiamiestoimintaa sekä järjestää turnajaisia ja yleisiä varainkeräyksiä.

 

Yhdistys voi omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.


Tarvittaessa yhdistys hankkii toimintaansa varten asianmukaisen viranomaisen luvan.
 

Yhdistyksen toiminta ei saa johtaa voiton tai muun taloudellisen ansion hankkimiseen siihen osallisille eikä se saa muodostua pääasiallisesti taloudelliseksi.
 

Pääseuran ja TuTo Hockeyn välillä tehtiin sopimus, jonka mukaan TuTo Hockey on Turun Toverien jäsenseura, eikä sillä ole oikeutta erota Turun Tovereista. TuTo Hockey hoitaa sekä juniori- että edustuskiekkoilun ja vastaa kaikista velvollisuuksista ja kustannuksista. Toisaalta TuTo Hockeylle kuuluvat kaikki toiminnasta johtuvat oikeudet, kuten pelaajaoikeudet sekä mainos- ja myyntipaikkasopimukset.
 

TuTo Hockeyllä on oma erittäin hyvä toimistotila Turun Työväentalon neljännessä kerroksessa. Se on täydelleen remontoitu ja siellä on viisi erillistä kokoushuonetta sekä runsaasti muutakin tilaa.”
 

Itse runkosarjassa TuTo ei enää pystynyt taistelemaan itselleen toista sijaa sarjassa, ja HPK varmisti sarjavoittonsa jo hyvin aikaisessa vaiheessa kautta. Vaikka TuTolla olikin melkoisen hyvä joukkue tällä kaudella, sen sijoitus runkosarjassa oli vasta kuudes: sarjanoususta ei tarvinnut siis haaveilla edelleenkään tällä kaudella.


Kari Torkkel on tässä vielä kakkosvalmentajana kaudella 1988-89. Torkkelin seurassa Esa Tutti, Timo Vuorinen, Kari-Pekka Friman, Jouni Tuominen, Henry Berger, Kari Numminen ja Sami Jokinen.
 

Pelaajista Jari Hirsimäki oli kuitenkin Tovereiden valopilkku ja olikin I-divisioonan tehokkain pistemies. Hän teki kauden aikana kaiken kaikkiaan 60 maalia ja antoi 44 maaliin johtanutta syöttöä, yhteensä 104 pistettä! 10 parhaan joukosta löytyi muitakin TuTon pelaajia: Jukka Piirinen viides pistemäärällä 70 (29+41) ja Petri Niukkanen yhdeksäs 66 pisteellä (33+33).
 

Varsinais-Suomessa jääkiekkoilun tilanne muuttui kaudeksi 1989-90 oleellisesti, kun I-divisioonaan alkaneeksi kaudeksi nousi yksi joukkue Turusta ja yksi Salosta. Pelaajista tuli suuri kysyntä, mikä nosti aika reilusti jokaisen pelaajan hintapyyntöä.
 

- ”TuTo lähti uuteen kauteen realistisesti. Tavoitteena ei ollut nousu, vaan pysyminen I-divisioonassa. Mutta meillä oli talous kunnossa, pystyimme täyttämään varmasti kaikki sitoumuksemme. Sitä vastoin en ole varma, kävikö näin muiden joukkueiden osalta” Muisteli Reijo Paksal silloisia tapahtumia.
 

Toverit päättivät nostaa junioreitaan edustusjoukkueeseen, sillä pari vuotta sitten kun TuTo:n jääkiekkojaosto muutti toimintamalliaan, oli junioritoimintaan alettu panostamaan enemmän ja se oli kantanutkin hedelmää.
 

- ”Meillä on kauden 1989-90 I-divisioonassa erittäin nuori joukkue, mutta harva on huomannut, miten taitava se on. Niin taitavaa porukkaa ei ainakaan minun aikanani ole ollut koskaan. Kun tämä joukkue vähän vanhenee, niin sitten sen varaan voidaan laskea ja lähteä uusin innoin yrittämään nousua SM-liigaan. Mielestäni Turkuun tarvitaan kaksi SM-liigan joukkuetta. Meidän pitää päästä ainakin Tampereen tasolle, mieluummin vähän ohitse” mietiskeli Raimo Määttänen tuolloin.
 

Raimo Määttäsen tullessa TuTon valmentajaksi, häntä hyödynnettiin muullakin tavalla kuin vain edustusjoukkueen vetäjänä. Hänen valtaisaa jääkiekkotietämystään käytettiin hyväksi perustamalla juniorijoukkueiden valmentajille erityinen valmentajakerho, jonka vetäjäksi Määttänen ryhtyi.
 

Toverit saivat neuvoteltua riveihinsä kolme ulkomaalaisvahvistusta Venäjältä: Vjatseslav Golovin, Alexandr Ledovski ja Sergei Pushkov.
 

Alexandr Ledovski oli yksi kolmesta venäläisvahvistuksesta jotka saapuivat TuTo -miehistöön. Kuva: Seppo Nurmi

 

Kauden 1989–1990 runkosarjan Toverit pelasi ihan kohtuullisesti, mutta kuitenkin vain sijoittautuen vasta sijalle kahdeksan. Maalivahti Jukka Mäkitalo ei pelannut kovinkaan vahvaa kautta maalillaan, mutta onneksi joukkueessa pelasi kauden tulokkaaksikin valittu Arto Vuoti. Vuoti oli TuTon paras pistemies tehden tehot 35+22=57. Muita pistemiehiä Tovereissa olivat mm. Jouni Tuominen, Pekka Virta (25+17=42), Ari Kylmänen (22+24=46) sekä Mika Rajamäki.
 

Kauden yleisökeskiarvo tälle kaudelle oli vain vaivaiset 606.