Samu Lonkila jatkaa savolaismafian perinteitä TUTOssa

21-vuotias maalivahti Samu Lonkila keskittyy parhaillaan uransa ensimmäiseen kauteen miesten sarjoissa. Pohjois-Amerikasta saapunut maalivahtilupaus pyrkii tulevalla kaudella haastamaan Julius Pohjanoksaa aloittavan maalivahdin paikasta.

Samu Lonkila on kuopiolaisen kiekkokoulun kasvatti, joka jatkaa ylpeänä ”savolaismafian” perintöä Turussa ja TUTOssa. Viime vuosina tähän mafiaan ovat kuuluneet muun muassa Joonas Toivanen, Anssi Virkki, Mika-Matti Hyvärinen sekä tietenkin viime kauteen huikean uransa päättänyt TUTO-legenda Aki Keinänen.

Myös Lonkilassa savolaisuus elää vahvasti, sillä hän on pelannut yhtä kautta lukuun ottamatta koko uransa KalPan organisaatiossa.

– Vuodet KalPanssa olivat pääosin hyviä. Ja mikäs sen parempaa, kun pelata juniorivuodet omassa kotikaupungissaan, hehkuttaa lahjakas maalivahti.

Kotikaupungin ylpeyden edustamisen mukanaan tuoman glamourin lisäksi ilonhetkiä Lonkilalle tarjosi KalPan kova tasoinen A-nuorten joukkue, jossa hänen kanssaan pelasivat muun muassa parhaillaan St. Louis Bluesin riveissä NHL-paikkaa tavoitteleva Niko Mikkola, KooKoossa kautensa vahvasti aloittanut Miikka Pitkänen sekä viime kaudella kovat tehot Mestiksessä iskenyt Tatu Kokkola.

– Meillä oli tosiaan ihan hyvä porukka parina kautena KalPan A-nuorissa. Mukavahan siellä oli pelata ja varsinkin, kun kausi 2015-2016 päätettiin SM-pronssiin.

Tuttuja vastassa Mestiksessä

Kuopiolaislähtöisten nuorten pelaajien tie on viime vuosien aikaan vienyt lähes poikkeuksetta vajaan sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Iisalmeen ja paikallisen Peli Karhujen riveihin. IPK:n paitaan pukeutuu alkavallakin kaudella useampi Lonkilalle tuttu pelaaja, joka herättää saa nuorukaisen innostumaan.

– Tosi hieno juttu päästä kohtaamaan vanhoja pelikavereita juniorivuosilta, kyllähän se tuo aina pienen lisämausteen peliin.

Mutta mikä sai Lonkilan valitsemaan juuri TUTOn, vaikka juniorivuosilta tutut pelaajat pelaavat kaukana Savossa?

– Tavoitteeni oli palata takaisin Suomeen ja Mestikseen. TUTO oli erittäin kiinnostava vaihtoehto, sillä olin kuullut TUTOsta todella paljon hyvää.

Sairaslomalta toiselle puolelle maailmaa

KalPan organisaatiossa Lonkila pääsi nykyisin nuorten maajoukkueen maalivahtivalmentajana toimivan Jarkko Rissasen maineikkaaseen oppii. Viimeisellä kaudellaan KalPan A-nuorissa Lonkila torjui kuitenkin vain 12 ottelussa torjuntaprosentilla 91,3. Syy vähäiseen pelimäärään ei suinkaan löydy miehen torjuntatasosta, vaan hieman ikävämmistä asioista, sillä mies vietti lähes koko kauden leikkauksesta toipuessaan.

– Jarkon kanssa mentiin asioissa paljon eteenpäin ja saatiin mun peli uudelle tasolle, mutta silloin loukkaantumiset aiheuttivat paljon takapakkia kehityksessä, Lonkila kertaa viimeistä Kuopion vuottaan

Vaikean vuoden jälkeen Lonkila teki rohkean päätöksen ja siirtyi NAHL-liigassa pelaavan Minot Minotauroksen riveihin hakemaan uutta suuntaa uralleen. Koko ikänsä Kuopiossa asuneelle maalivahdille muutos oli suuri, varsinkin kun joukkueesta löytyi hänen lisäkseen vain kaksi eurooppalaista pelaajaa. Suuresta loikasta huolimatta kausi oli varsin onnistunut.

– Kausi siellä meni erittäin hyvin ja pelasimme koko liigan finaaleissa, joten näin ollen reissu sinne onnistui aivan mahtavasti. Sopeutuminen vei itseltäni hieman aikaa, mutta joukkuekaverit ja majoitusperhe auttoivat minua paljon ja tekivät oloni mahdollisimman mukavaksi, Lonkila kertaa opettavaista vuotta.

Sopeutuminen uuteen kaupunkiin

Kauden 2018-2019 kynnyksellä Lonkilalla oli jälleen edessään hyppy kohti tuntematonta, kun hän siirtyi TUTOn maalille. 

– Turku oli alkuun minulle melkeinpä täysin tuntematon paikka, mutta olen kotiutunut erittäin hyvin ja oppinut tuntemaan paikkoja. Turku on erittäin kaunis ja viihtyisä kaupunki, Lonkila kertoo uudesta kotikaupungistaan. 

Sopeutumista helpottavat joukkuekavereiden lisäksi myös kotoa löytyvät tukijoukot.

– Vapaa-ajalla tykkään rentoutua ja viettää aikaa kavereiden sekä tyttöystävän kanssa.

Teksti: Jyri Sulander

Kuva: Tauvon Paikka

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää