Markus Ruusu TUTOon

20-vuotias maalivahti Markus Ruusu siirtyy TUTOon toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Ilveksellä on loukkaantumissuman iskiessä mahdollisuus kutsua Ruusu takaisin riveihinsä.

188-senttinen maalivahtilupaus on Dallas Starsin kuudennen kierroksen varaus kesältä 2015. Täksi kaudeksi JYPistä Ilvekseen vuokrattu Ruusu on alkukauden aikana pelannut 11 liigaottelua torjuntaprosentilla 85,1. 

Ilveksen urheilutoimenjohtajana toimivan Kari Heikkilän mukaan TUTO on loistava paikka Ruusun kehityksen kannalta.

”Markukselle on tärkeää päästä pelaamaan hyvätasoisia otteluita. Turussa harjoitellaan ja pelataan lähes ammattimaisesti, joten uskon TUTOn olevan hyvä valinta hänen kehitykselleen.”

Myös TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola näkee Ruusun lainan tilanteena, jossa kaikki osapuolet voittavat.

”Kaarlehdon lähtiessä hakemaan peliaikaa, tarvitsemme toisen maalivahdin. Tässä tilanteessa sekä TUTOn, Ilveksen että pelaajan kaikki tarpeet täyttyvät. Ruusu on Liigassa asti tasonsa todistanut maalivahti.”

Ruusu on TUTOn kokoonpanossa jo huomenna, kun joukkue kohtaa kotiottelussa sarjanousija Imatran Ketterän.

(Kuva: Timo Koistinen)

(Korjaus 17:41: Korjattu Ruusun laina toistaiseksi voimassa olevaksi)

Seuraavan kotiottelunsa TUTO pelaa perjantaina, kun sarjanousija Imatran Ketterä saapuu Marli Areenalla, edullisemmat ennakkoliput klo 18:30 alkavaan matsiin voit hankkia TÄSTÄ! Viikonloppuna pelataan myös historiallinen paikallisottelu, kun TUTOn ja TPS:n A-nuoret kohtaavat Nuorten SM-Liigan ottelussa lauantaina (2.12.). Marli Areenalla pelattava ottelu alkaa klo 13:30, ja edullisemmat ennakkoliput matsiin löydät TÄÄLTÄ!

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää